Hyppää sisältöön

Valtakunnallinen Työtehoteko-kilpailu 2024 

Työtehoteko -kilpailu 2024

Työtehoseura ja Suomalaisen työn liitto järjestävät valtakunnallisen Työtehoteko-kilpailun, joka on avoin niin pienille kuin suurille yrityksille, yhteisöille ja yksityishenkilöille. Kilpailussa haetaan ja jaetaan käytännön tekoja, jotka ovat tuoneet tehoa ja hyvinvointia suomalaiseen työelämään.

– Työtehoteot voivat olla niin teknologian tuomia ratkaisuja kuin uusia toimintatapoja, yksinkertaisiakin huomioita, joilla työaikaan on saatu säästöä, tekemiseen tehokkuutta ja prosesseihin sujuvuutta, työhyvinvointia unohtamatta, taustoittaa Työtehoseuran toimitusjohtaja Juha Ojala kilpailun tavoitteita.

Vuoden paras Työtehoteko palkitaan 5000 euron arvoisella rahapalkinnolla

Työtehoteko-kilpailu on avoinna 30.8.2024 saakka. Vuoden paras Työtehoteko palkitaan 5000 euron arvoisella rahapalkinnolla. Kilpailun voittaja ja Työtehoteko-kunniamaininnat julkistetaan syksyllä järjestettävässä tapahtumassa. Kilpailuraati arvioi ehdotuksia kriteereinään innovatiivisuus, sovellettavuus käytäntöön, konkreettiset vaikutukset työn tuottavuuteen sekä työhyvinvoinnin parantumiseen.

Raadissa asiantuntijoita eri toimialoilta

Raadissa on mukana arvostettuja alan asiantuntijoita eri toimialoilta: Heli Anttila, Vice President R&D, Fazer Group; Kalle Isotalo, toimitusjohtaja, Antti-Teollisuus; Marko Miettinen, toimittaja, Yle; Sami Pakarinen, johtaja, Elinkeinoelämän keskusliitto; Kirsi Tossavainen, Head of Agri & Forestry, Nordea; Katri Viippola, toimitusjohtaja, Suomalaisen työn liitto ja Juha Ojala, toimitusjohtaja, Työtehoseura ry.

Työtehoteko-kilpailun tavoitteena on tuoda esille myönteiselle tavalla suomalaisen työelämän muutosta ja kehittymistä. Ehdotetut Työtehoteot saavat näkyvyyttä Työtehoseuran ja Suomalaisen työn liiton kanavilla syksyn 2024 aikana.

Lisätietoja Työtehoseuran kotisivuilla www.tts.fi/tts/tyotehoteko

Yhteystiedot

TTS Työtehoseura logo

Työtehoseura ry on yksi Suomen vanhimmista itsenäisesti toimivista koulutus- ja tutkimusorganisaatioista. Työtehoseura perustettiin sata vuotta sitten työn ja tuottavuuden kehittämiseksi.  

Suomalaisen työn liitto on vuonna 1912 perustettu puolueeton yhdistys, jonka tehtävänä on toimia sen eteen, että suomalainen työ voi hyvin ja että työ menestyy Suomessa.

Haku