Hyppää sisältöön

Parempaa työelämää sata vuotta – Työtehoseuran juhlavuosi tuo esille työn muutosta myönteisessä valossa

Työtehoseura ry, valtakunnallinen koulutus- ja tutkimusorganisaatio, täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Vuosikymmenten aikana työ on muuttunut valtavasti. Juhlavuotena Työtehoseura tuo esille työn ja ammatillisen koulutuksen muutosta myönteisessä valossa.

Jo sadan vuoden ajan Työtehoseura on tutkinut ja kehittänyt suomalaista työelämää ja kouluttanut satoja tuhansia teknisten alojen ammattilaisia.

– Työtehoseura haluaa olla mukana rakentamassa Suomesta hyvän työn kärkimaata nyt ja tulevaisuudessa. Juhlavuotena tuomme esille työn muutoksen hyviä puolia ja myönteisiä esimerkkejä, kertoo Työtehoseuran toimitusjohtaja

Juha Ojala

Työtehoseura on aikojen saatossa tehnyt lukuisia työvälineiden ja työtapojen käytännöllisiä parannuksia, joilla on tehostettu työtä ja työmukavuutta. Tunnettuna esimerkkinä on astiankuivauskaappi, jonka myötä työläs astioiden käsin kuivaus jäi työvaiheena kokonaan pois. Metsätyöhön tehoja toi 1930-luvulla hevosreen jalasten yhteismitallistaminen, jonka avulla reki kulki joutuisasti yhtä uraa ja puiden kuljetus tehostui huomattavasti. Nykypäivänä työtä tehostetaan automatiikan, robotiikan ja tekoälyn avulla. Näiden avulla kehitämme työn tuottavuutta edelleen.

Sadan vuoden aikana työn tuottavuus, työolosuhteet ja työurat ovat ottaneet aimo harppauksen parempaan. Raskaasta fyysisestä työstä on siirrytty yhä syvemmälle tietotyöhön ja teknologian kehittyessä fyysinen työ kevenee edelleen. Ihmistyön ja teknologian yhteensovittaminen on työn tuottavuuden kulmakiviä. Jo pokasaha-ajoista lähtien valistettiin metsureita pitämään huolta työvälineistään, jotta saatiin ”hyvää vauhtia metsätöille”.

Työtehoseuralla on tulevaisuudessakin vahva roolinsa kehityksen keskiössä – muuttuvan yhteiskunnan ja työn muutosten mukana. Tänä päivänä Työtehoseura kouluttaa ammattilaisia työelämään 14 koulutusalalla sekä toimii työn tutkijana ja kehittäjänä useilla ammattialoilla.  

– Kaikki perustuu Työtehoseurassa yhteistyöhön. Tutkimus- ja kehittämishankkeet teemme kumppaneidemme kanssa, ja koulutuksia suunnitellaan yhdessä yritysten kanssa työelämän tarpeita vastaaviksi. Tästä on hyvä jatkaa seuraavalle sadalle vuodelle, summaa

Juha Ojala

Työtehoseura 100 vuotta-juhlavuoden nettisivut https://www.tts.fi/tts/tyotehoseura100/

Työtä ja tehokkuutta hyvässä seurassa vuodesta 1924

“Työ on kansallisomaisuutta ja sitä ei saa tuhlata”. Tämän ajatuksen ympärille perustettiin vuonna 1924 Maatalouden Työtehoseura ja siitä saakka Työtehoseura on tehnyt työtä työn tuottavuuden parantamiseksi ja uusien osaajien kouluttamiseksi.

Lisätietoja

Haku