Hyppää sisältöön

KUORMA-AUTONKULJETTAJA, logistiikan perustutkinto, kuljetuspalvelujen osaamisala TYÖVOIMAKOULUTUS

Tavoite

Koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille tiedolliset ja taidolliset valmiudet toimia kuorma-autonkuljettajan työtehtävissä. Koulutus on logistiikan perustutkinnon tutkintokoulutusta, jossa pyritään osatutkinnon suorittamiseen ja työllistymiseen kuorma-autonkuljettajan tehtäviin.

Kohderyhmä

Koulutukseen haetaan ensisijaisesti kuljetusalasta kiinnostuneita ja asiakaspalveluun hyvin soveltuvia työttömiä tai työttömyysuhan alaisia henkilöitä, jotka ovat työllisyyspalveluiden asiakkaita ja joiden työnhaku on voimassa. Kuljetusalan kokemus on hakijalle eduksi. Koulutuksessa tarvitaan hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa ja hyvää luetun ymmärtämistä. Huolellisesti täytetty ja perustelu hakemus vaikuttaa esivalintoihin, jonka perusteella valitaan haastatteluun kutsuttavat.

Sisältö

Alan tärkeimpänä tehtävänä on huolehtia yhteiskuntamme eri osa-alueiden toimivuus; tavaroiden riittävyys kaupoissa, raaka-aineiden saatavuus teollisuudelle, polttoaineen saanti huoltoasemilla, jätehuollon varmistaminen, vienti ja tuonti toimii ja ihmiset pääsevät työpaikoilleen.

Kuvaus

TYÖVOIMAKOULUTUS

Toteutus

25.1–20.8.2027 Koulutuksen kesto on noin 7 kuukautta mutta kesto tarkentuu jokaiselle opiskelijalle tehtävässä henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelmassa. Koulutuksessa ei ole lomaa.

Lähiopetus tapahtuu pääosin TTS:n toimipisteessä osoitteessa Nuolikuja 6, 01740 Vantaa. Osa käytännön opetuksesta TTS Rajamäen toimipisteessä osoitteessa Kiljavantie 6, 05200 Rajamäki.

Opiskelua on n. 8 tuntia päivässä 5 päivänä viikossa. Koulutus toteutetaan arkipäivisin pääsääntöisesti klo 8–15.30 ja työssäoppimisjakso työnantajan kanssa sovitun aikataulun mukaan.

Koulutus: Logistiikan perustutkinto, Vantaa
Toimiala: Kuljetusala
Koulutuksen ajankohta: 25.1–20.8.2027 Koulutuksen kesto on noin 7 kuukautta mutta kesto tarkentuu jokaiselle opiskelijalle tehtävässä henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelmassa. Koulutuksessa ei ole lomaa.
Ilmoittautuminen: 19.10.2026 - 18.12.2026
Koulutuksen kesto: 25.01.2027 - 20.08.2027
Työmarkkinatorin hakulomake: https://tyomarkkinatori.fi/henkiloasiakkaat/koulutukset-ja-palvelut/kurssi/35253e22-f4e0-4b39-ba80-cb450da37512/kuorma-autonkuljettaja

Kustannukset opiskelijalle

Koulutukseen valitut maksavat itse lääkärintodistuksesta aiheutuvat kustannukset ja koulutukseen liittyvät ajokorttilupa-, teoriakoe- ja ajokoemaksuja yhteensä arviolta n. 250–500 euroa.

Valintaperusteet

PÄÄSYVAATIMUKSET JA SOVELTUVUUS:

Vähintään 21 vuoden ikä.
Vähintään 1 vuoden voimassa ollut pysyvä B- tai BC- luokan ajo-oikeus. Lisäksi ajo-oikeus on oltava manuaalivaihteiseen ajoneuvoon.
Terveydentila, joka vastaa 2 ryhmän ajokortin edellytyksiä. Tästä määrää ajokorttiasetus ja opetushallituksen määräys tutkintokohtaisesti.
Ajokorttiote, josta selviää ajokortin tiedot ja mahdolliset rikkeet. Mikäli ajokorttiotteella on toistuvia ja vakavia liikennerikkomuksia ja ajokieltoja, ne vaikuttavat valinnoissa.
Ajokorttiote pyydetään esittämään koulutusvalinnoissa. tästä tulee erikseen viesti koulutusvalintojen kutsuttaville asiakkaille.
Riittävä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito: taitotaso vähintään B1.1 - luokkaa. Kielitaitoa testataan haastattelussa suullisesti ja kirjallisesti.
Koulutusvalinnoissa hyväksytysti suoritettu ajonäyte on edellytys koulutukseen valituksi tulemiselle.

Hae koulutukseen täyttämällä sähköinen hakemus viimeistään 18.12.2026. Vaihtoehtoisesti voit jättää paperihakemuksen keha20e1_fi 05/2025 (www.suomi.fi, hakusana: Hakemus työvoimakoulutukseen; koulutusnumero: 26089896 henkilökohtaisesti työvoimaviranomaisen toimipisteeseen viimeiseen hakupäivään mennessä.
Täytäthän hakemuksen huolellisesti, esivalinta haastatteluihin tehdään koulutushakemusten perusteella.

Esivalinnan jälkeen osa hakijoista kutsutaan 4-8.1.2027 pidettävään haastatteluun ja ajonäytteeseen sekä mahdolliseen suomen kielen testiin. Haastattelu ja ajonäyte pidetään kouluttajan tiloissa. Ajonäyte otetaan oppilaitoksen pakettiautolla. Opiskelijavalinnasta vastaa Vantaan työllisyyspalvelut.

Huomioithan, että koulutushakemus on sitova, eikä sitä voi perua ilman pätevää syytä. Jättämällä koulutushakemuksen sitoudut osallistumaan koulutuksen valintatilaisuuteen ja aloittamaan koulutuksen, mikäli tulet siihen valituksi. Mikäli perut hakemuksen, et osallistu koulutuksen valintatilaisuuteen, tai et aloita koulutusta, Työllisyyspalvelut selvittää oikeutesi työttömyysetuuteen (TTL 2 a luku 9 § 7 a-7 b sekä 2 a luku 10 §).

Asiakastietojärjestelmästä johtuen viranomainen voi tehdä kielteisen valintapäätöksen vasta koko valintaprosessin pääteeksi. Tieto valinnasta saattaa siksi tulla vasta hyvin lähellä koulutuksen alkamista. Esivalinnasta jatkoon päässeille ilmoitetaan asiasta prosessin aikana jo aiemmin.

Peruutusehdot

Huomioithan, että koulutushakemus on sitova, eikä sitä voi perua ilman pätevää syytä. Jättämällä koulutushakemuksen sitoudut osallistumaan koulutuksen valintatilaisuuteen ja aloittamaan koulutuksen, mikäli tulet siihen valituksi. Mikäli perut hakemuksen, et osallistu koulutuksen valintatilaisuuteen, tai et aloita koulutusta, Työllisyyspalvelut selvittää oikeutesi työttömyysetuuteen (TTL 2 a luku 9 § 7 a-7 b sekä 2 a luku 10 §).

Haku