Hyppää sisältöön

Ennakoiva omistajanvaihdos                     

Maaseutuyrityksen omistajanvaihdos ei ole vain yksittäinen taloudellinen ja juridinen tapahtuma, vaan strateginen murroskohta, joka vaikuttaa yrityksen tulevaisuuteen, alueen elinvoimaan ja maaseudun kehitykseen. Siksi sen huolellinen suunnittelu ja ajoitus ovat ratkaisevan tärkeitä.

Onnistunut omistajanvaihdos vaatii pitkäjänteistä suunnittelua, avoimuutta ja asiantuntijoiden hyödyntämistä. Erityisesti maaseutuyrityksessä kyse ei ole vain omistuksesta, vaan myös elinkeinosta, kodista, perhesuhteista ja merkittävästä varallisuudesta.

Omistajan vaihdos koskettaa koko perhettä ja joskus jopa laajempaa sukua, siksi siihen on varattava aikaa. Omistajanvaihdoksissa piilee usein inhimillisen riskin vaara, ellei keskustelu ole avointa, eikä mukana ole kaikkia osapuolia. On tärkeää keskustella tulevaisuuden rooleista, suunnista ja odotuksista. Kaikkien osapuolten kuuleminen ja tasapuolinen kohtelu ehkäisee asioiden kärjistymistä ja konfliktien syntyä. Selkeä asioiden aikatauluttaminen, vastuista sopiminen ja kirjallinen dokumentointi vievät prosessia eteenpäin vaiheittain ja hallitusti. Asiantuntijoiden rooli on usein tärkeä onnistuneessa omistajanvaihdoksessa. Eri sidosryhmien moniammatillinen osaaminen omistajanvaihdoksen aikana, joka kestää useita vuosia, auttaa selvittämään sekä inhimillisiä että taloudellisia haasteita, joita omistajanvaihdos voi tuoda mukanaan.

ProAgria Etelä-Savo ja TTS toteuttavat yhteistyöhanketta Etelä-Savon alueella 2024–2026. Kohderyhmänä maatila- ja maaseutuyrittäjät sekä heidän lähipiirinsä, maatilat sekä sivutoimiset maatilayrittäjät sekä maatila- ja maaseutuyrittäjien kanssa tekemisissä olevat sidosryhmät. Tavoite on edistää onnistuneita eteläsavolaisia maatila-ja maaseutuyritysten omistajanvaihdoksia yhdessä moniammatillisten sidosryhmien kanssa sekä kartoittaa omistajanvaihdosta suunnittelevien odotuksia sekä prosessin kipukohtia.

Hankkeen aikataulu:Hankeaika 2024-2026
Hankkeen toteuttajat:ProAgria Etelä-Savo ja TTS Tutkimus ja kehittäminen
Hankkeen rahoittajat:Elinvoimakeskus, Euroopan unionin osarahoittama

Yhteyshenkilö

Haku