Hyppää sisältöön

Metsäalan EU-akatemia vieraili Brysselissä

Metsäalan EU-akatemia on TTS Työtehoseuran toteuttama ja Suomen Metsäsäätiön rahoittama avaus, jonka tavoitteena on lisätä metsäsektorilla vaikuttamisosaamista ja ymmärrystä EU:n päätöksenteosta.

Metsäalan EU-akatemian kevään valmennuspäivät pidettiin Helsingissä, mutta jotta opit konkretisoituisivat ja EU:ssa niin yleiset lyhenteet heräisivät eloon, marraskuun alussa ensimmäisen akatemian noin 30 osallistujaa tekivät opintomatkan Brysseliin. Tiiviissä ja monipuolisessa ohjelmassa oli laaja kattaus tapaamisia. Ryhmä vieraili kaikkiaan 16 organisaatiossa, muiden muassa Euroopan komissiossa, parlamentissa, neuvostossa ja metsäalan järjestöissä. Mukaan mahtuivat myös edunvalvontatyön huipputekijöiden edustajien tapaamiset metsäalan ulkopuolelta – sekä erinomaisen mielenkiintoiset puheenvuorot komissaari Henna Virkkuselta ja MEP Pekka Toverilta. 

Ensimmäiseen Metsäalan EU-akatemiaan osallistui noin kolmekymmentä osallistujaa edustaen laajasti metsätalouden ja -teollisuuden organisaatioita. Yhteiskuvaan päästiin Eurooppa-neuvoston ja EU:n neuvoston kokoontumispaikkana tunnetun Europa-talon lippurivistöllä; aivan Brysselin päätöksenteon ytimessä. Metsäalan EU-akatemia saa jatkoa vuonna 2026. Tiedustele paikkoja ja lisätietoja Henna Hurttalalta, henna.hurttala@tts.fi

Yhteystiedot

Haku