Hyppää sisältöön

YHDISTELMÄAJONEUVONKULJETTAJA, logistiikan perustutkinto

Tavoite

Koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille tiedolliset ja taidolliset valmiudet toimia yhdistelmäajoneuvonkuljettajan työtehtävissä.

Yhdistelmäajoneuvonkuljettajana voit kuljettaa kappaletavaroita, kuten paketteja, usein eri kaupungeissa sijaitsevien terminaalien välillä. Toisaalta voit työskennellä elintarvikekuljetuksissa, varmistaen, että suosikkimarketistasi löytyvät aina asiakkaiden haluamat tuotteet. Lisäksi metsäteollisuus, sahateollisuus ja maa-aineskuljetukset tarjoavat monia kiinnostavia työmahdollisuuksia yhdistelmäajoneuvonkuljettajille. Riippuen työtehtävästä voit olla vastuussa myös ajoneuvon lastaamisesta ja purkamisesta.

Yhdistelmäajoneuvonkuljettajana tarvitaan itsenäisyyttä ja vastuullisuutta. Hallitset kuljetustehtävät huolellisesti, taloudellisesti ja ennen kaikkea turvallisesti erilaisissa liikenneympäristöissä.

Tutkintotavoite tarkentuu jokaiselle opiskelijalle tehtävässä henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelmassa (HOKS).

Sisältö

Yhdistelmäajoneuvonkuljettajan koulutus

Opintojesi aikana perehdyt ajoneuvojen käsittelyyn, kuljettamiseen, logistiikkaan ja ajoneuvojen huoltoon. Koulutuksessa käsitellään myös tieliikenteeseen liittyvää lainsäädäntöä, turvallisuusnäkökohtia ja kuljetustoiminnan asiakaspalvelua. Voit valita valinnaisten tutkinnonosien avulla ne aiheet, jotka kiinnostavat sinua eniten ja joilla haluat vahvistaa osaamistasi. Osana koulutusta pääset myös harjoittelemaan alan työtehtäviä käytännössä oikeassa työympäristössä.

Koulutuksen aikana suoritetaan tutkinnon osia logistiikan perustutkinnosta henkilökohtaistamisen mukaisesti.
Jokaisen opiskelijan kanssa tehdään henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelma.

Korttikoulutukset:
C/CE luokan ajo-oikeus, työturvakortti, trukinkuljettajakortti, ensiapu, hygieniapassi, ADR-ajolupa (kappaletavara & säiliö).

Opintoihin kuuluu myös työssäoppimisjakso, jonka aikana opiskelija opiskelee tulevaan ammattiin alan yrityksessä koulutussopimuksella.

Kohderyhmä

Haluatko yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi?

Yhdistelmäajoneuvonkuljettajan koulutus on mielenkiintoista ja käytännönläheistä. Opit hallitsemaan ajoneuvoa sekä monipuolisesti erilaisia kuljetustehtäviä. Tämä ammatti avaa mahdollisuuden kuljettaa tavaroita kotimaassa ja ulkomailla sekä täys- että puoliperävaunuilla. Opiskellessasi yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi saat suoritettua CE-luokan ajokorttitutkinnon ja hankittua ammatissa tarvittavan osaamisen ja luvat.

Koulutukseen haetaan ensisijaisesti kuljetusalasta kiinnostuneita ja asiakaspalveluun hyvin soveltuvia henkilöitä.
Kuljetusalan kokemus on hakijalle eduksi.

Toteutus

Koulutus toteutuu pääsääntöisesti lähiopetuksena.
Työssäoppimisjakso työnantajan kanssa sovitun aikataulun mukaisesti.

Koulutuksen arvioitu kesto on n. 8 kk, mutta kesto tarkentuu jokaiselle opiskelijalle tehtävässä henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa (HOKS).

Koulutus: Logistiikan perustutkinto
Toimiala: Kuljetusala
Koulutuksen ajankohta: Koulutus alkaa B-kortilla 18.8.2025 ja C-kortilla 1.9.2025. Koulutus päättyy 17.4.2026.
Ilmoittautuminen: 29.01.2025 - 11.06.2025
Koulutuksen kesto: 18.08.2025 - 17.04.2026

Kustannukset opiskelijalle

Viranomaiskustannukset Ajovarman hinnaston mukaisesti
• Ajokorttilupahakemus
• Teoriakoe (C/CE )
• Ajokoe (C/CE)
• ADR-ajolupakoe & ADR-ajolupa
Muut kustannukset
• Lääkärintodistus ajokorttilupahakemukseen (B-kortista aloittaville)

Kustannukset arviolta yhteensä n. 500 €

Valintaperusteet

PÄÄSYVAATIMUKSET JA SOVELTUVUUS
· 21 vuoden ikä
· Vähintään 1 vuoden voimassa ollut pysyvä B- tai BC luokan ajo-oikeus (manuaalivaihteisen ajoneuvon ajokortti)
· Terveydentila, joka vastaa 2 ryhmän ajokortin edellytyksiä. Tästä määrää ajokorttiasetus ja opetushallituksen määräys tutkintokohtaisesti.
· Ajokorttiote, josta selviää ajokortin tiedot ja mahdolliset rikkeet. Mikäli ajokorttiotteella on toistuvia ja vakavia liikennerikkomuksia ja ajokieltoja, ne vaikuttavat valinnoissa.
· Sitoutuminen opintoihin ja läsnäolo lukujärjestyksen mukaisesti sekä kulkuvalmiudet täysipäiväiseen opiskeluun ja työssäoppimiseen työnantajan määräämien työaikojen mukaisesti
· Riittävä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito: taitotaso vähintään B1.1 - luokkaa. Kielitaitoa testataan haastattelussa suullisesti ja kirjallisesti.
- Opetuksessa käytetään myös sähköisiä oppimisympäristöjä, joten tietokoneen peruskäyttötaidot tarvitaan.

Huolellisesti täytetty ja perustelu hakemus vaikuttaa esivalintoihin, jonka perusteella valitaan haastatteluun kutsuttavat.

Koulutukseen/alalle soveltuvuus selvitetään hakemuksen, valintakokeen, haastattelun sekä oppilaitoksen pakettiautolla suoritettavan ajonäytteen perusteella.

Haastatteluun kutsuttavien on esitettävä haastattelutilanteessa ajokortti & ajokorttiote. Jos et voi tulostaa etukäteen ajokorttiotetta, ota mukaan haastatteluun pankkitunnukset.
Ajokorttiote saa olla enintään 3 kuukautta vanha.

AJOKORTTIOTE / OHJE
Ajokorttiote ladataan osoitteesta www.traficom.fi
1.Kirjaudu asiointipalveluun ja valitse Oma asiointi
2.Kirjaudu pankkitunnuksillasi sisään
3.Valitse henkilökohtainen asiointi
4.Paina kohdasta Ajokortti
5.Paina kohdasta Lataa ja tulosta ajokorttiote suomeksi

Koulutuksen yhteystiedot

Pääkouluttaja Ismo Parviainen, 046 9237847, ismo.parviainen@tts.fi
Opintosihteeri Pirjo Hyppönen , 050 3494616, pirjo.hypponen@tts.fi

Haku