PUUTARHATYÖNTEKIJÄ, Puutarha-alan perustutkinto, osatutkinto (TYÖVOIMAKOULUTUS)
Tavoite
Koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijalle valmiudet toimia puutarhatyöntekijänä erilaisissa puutarha-alan yrityksissä. Tavoitteena on, että opiskelija työllistyy koulutuksen jälkeen puutarha-alan tehtäviin esim. ulkoalueiden hoitoon, kasvihuonetuotantoon tai puutarhakaupan alalle.
Kohderyhmä
Koulutus on tarkoitettu työttömille tai työttömyysuhan alaisille työnhakijoille, joiden työnhaku on voimassa ja jotka ovat suorittaneet oppivelvollisuutensa. Koulutus toteutetaan työvoimakoulutuksena yhteistyössä työllisyyspalveluiden kanssa. Hakemukset lähetetään työllisyyspalveluihin ja työllisyyspalvelut vastaa opiskelijavalinnasta.
Sisältö
Koulutuksessa opetellaan tunnistamaan ja hoitamaan yleisimpiä puutarhakasveja, tehdään kasvien istutuksia sekä harjoitellaan oikeiden kasvualustojen ja lannoitteiden valintaa. Lisäksi harjoitellaan ulkoalueiden puiden ja pensaiden leikkauksia sekä huonekasvien huoltoa. Koneiden ja laitteiden turvallinen käyttö kuuluu myös opetusohjelmaan.
Koulutuksessa suoritetaan puutarha-alan perustutkinnosta kaksi tutkinnon osaa: Puutarhatöiden tekeminen (25 osp.) ja Puutarha-alan organisaatiossa toimiminen (15 osp). Lisäksi suoritetaan työturvallisuuskortti, kasvinsuojelututkinto ja EA1-kortti.
Koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijalle valmiudet toimia puutarhatyöntekijänä erilaisissa puutarha-alan yrityksissä ja että opiskelija työllistyy koulutuksen jälkeen puutarha-alan tehtäviin esim. ulkoalueiden hoitoon, kasvihuonetuotantoon tai puutarhakaupan alalle.
Toteutus
Koulutuksen kesto on viisi kuukautta ja se toteutetaan ajalla 14.12.2026-14.5.2027. Koulutus sisältää työssäoppimisjakson 30.3. -13.5.2027 puutarha-alan yrityksessä.
Koulutus on päiväopiskelua klo 8-16 välisenä aikana. Koulutus muodostuu lähiopetuksesta, itsenäisestä etäopiskelusta, verkko-opetuksesta ja työssäoppimisesta.
Lähiopetus järjestetään TTS Työtehoseuran toimipisteessä Rajamäellä (Nurmijärvellä), osoitteessa Kiljavantie 6, 05200 Rajamäki.
| Koulutus: | Puutarha-alan perustutkinto, Nurmijärvi |
|---|---|
| Toimiala: | Puutarha-ala |
| Koulutuksen ajankohta: | 14.12.2026-14.5.2027 |
| Ilmoittautuminen: | 18.08.2026 - 17.11.2026 |
| Koulutuksen kesto: | 14.12.2026 - 14.05.2027 |
| Työmarkkinatorin hakulomake: | https://tyomarkkinatori.fi/henkiloasiakkaat/koulutukset-ja-palvelut/kurssi/e5489830-792c-4b7f-b669-03ad29957909/puutarhatyontekija |
Kustannukset opiskelijalle
Koulutus on on opiskelijalle maksutonta. Opiskelijalla on suositeltavaa olla oma kannettava tietokone, jota hän voi käyttää opiskelussa.
Valintaperusteet
Koulutus on tarkoitettu työttömille tai työttömyysuhan alaisille työnhakijoille, joiden työnhaku työllisyyspalveluissa on voimassa ja jotka ovat suorittaneet oppivelvollisuutensa. Hakijalta toivotaan vahvaa kiinnostusta puutarha-alaa ja kasveja kohtaan. Alan työtehtävien luonteen vuoksi koulutukseen valittavalta edellytetään hyvää fyysistä kuntoa ja sitkeyttä työskennellä vaihtelevissa sääoloissa ulkona tai kuumassa kasvihuoneessa. Edellytyksenä on myös hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito (kielitaidon riittävyys arvioidaan haastattelussa). Arvostamme myös oma-aloitteisuutta ja valmiutta sitoutua koulutuksen läpivientiin.
HUOM! Hakemukset työllisyyspalveluiden verkkosivujen kautta https://tyomarkkinatori.fi/henkiloasiakkaat/koulutukset-ja-palvelut/kurssi/e5489830-792c-4b7f-b669-03ad29957909/puutarhatyontekija
Huomioithan, että koulutushakemus on sitova, eikä sitä voi perua ilman pätevää syytä. Jättämällä koulutushakemuksen sitoudut osallistumaan koulutuksen valintatilaisuuteen ja aloittamaan koulutuksen, mikäli tulet siihen valituksi. Mikäli perut hakemuksen, et osallistu koulutuksen valintatilaisuuteen, tai et aloita koulutusta, työvoimaviranomainen selvittää oikeutesi työttömyysetuuteen (TTL 2 a luku 9 § 7 a-7 b sekä 2 a luku 10 §).
