LINJA-AUTONKULJETTAJA, Logistiikan perustutkinto (työvoimakoulutus)
Tavoite
Koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille tiedolliset ja taidolliset valmiudet toimia linja-autonkuljettajan työtehtävissä.
Koulutus on logistiikan perustutkinnon tutkintokoulutusta, jossa pyritään logistiikan perustutkinnon suorittamiseen ja työllistymiseen linja-autonkuljettajan tehtäviin.
Kohderyhmä
Koulutukseen haetaan ensisijaisesti pääkaupunkiseutulaisia, kuljetusalasta kiinnostuneita ja asiakaspalveluun hyvin soveltuvia ensisijaisesti työttömiä tai työttömyysuhan alaisia henkilöitä.
Kuljetusalan kokemus on hakijalle eduksi. Linja-autonkuljettajan opinnot vaativat motivaatiota, hyviä perustaitoja liikenneympäristössä toimimiseen, riittävää kielitaitoa teoriaopetuksen, itsenäisen opiskelun ja tutkinnon osien kokeiden suorittamiseen. Opetus tapahtuu suomen kielellä.
Sisältö
Koulutukseen haetaan ensisijaisesti pääkaupunkiseutulaisia, kuljetusalasta kiinnostuneita ja asiakaspalveluun hyvin soveltuvia ensisijaisesti työttömiä tai työttömyysuhan alaisia henkilöitä.
LOGISTIIKAN PERUSTUTKINTO, LINJA-AUTONKULJETTAJA
Ammatillinen tutkintokoulutus 180 OSP KOULUTUKSEN SISÄLTÖ
Ammatillinen tutkintokoulutus koostuu seuraavasti:
Yhteiset tutkinnon osat
Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen (11 osp)
Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen (6 osp)
Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen (9 osp) · Valinnaiset osa-alueet (9 osp)
Ammatilliset pakolliset tutkinnon osat:
Kuljetusalan perustason ammattipätevyys, 10 osp
Logistiikka-alan työympäristössä toimiminen, 15 osp
Linja-autonkuljettajana työskentely, 35 osp
Ammatilliset valinnaiset tutkinnon (valitaan 3)
Kaupunki- ja seutuliikenteen kuljettajana työskentely, 35 osp
Palveluliikenteen kuljettajana työskentely, 35 osp
Kaukoliikenteen kuljettajana työskentely, 35 osp
Tilausliikenteen kuljettajana työskentely, 35 osp · Paikallistuntemus ja reittisuunnittelu 15 osp
Korttikoulutukset: Koulutuksessa suoritetaan C- ja D-ajokortit, Työturvakortti ja Ensiapu. Huom! Tässä koulutuksessa suoritetaan vain henkilöliikenteen ammattipätevyys (ei kuorma-autoon).
Jokaisen opiskelijan kanssa tehdään henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelma.
Opintoihin kuuluu myös työssäoppimisjakso, jonka aikana opiskelija opiskelee tulevaan ammattiin alan yrityksessä koulutussopimuksella.
Toteutus
Koulutus toteutuu pääsääntöisesti lähiopetuksena. Opetuksessa käytetään myös sähköisiä oppimisympäristöjä, joten tietokoneen peruskäyttötaidot tarvitaan. Lähiopetus tapahtuu Työtehoseuran (TTS:n) toimipisteessä osoitteessa Nuolikuja 6, 01740 Vantaa.
Opiskelua on n. 8 tuntia päivässä 5 päivänä viikossa. Koulutus toteutetaan arkipäivisin pääsääntöisesti klo 8-15.30 ja työssäoppimisjakso arkipäivisin työnantajan kanssa sovitusti.
| Koulutus: | Logistiikan perustutkinto, Vantaa |
|---|---|
| Toimiala: | Kuljetusala |
| Koulutuksen ajankohta: | KOULUTUKSEN AJANKOHTA Koulutus alkaa B-kortillisten osalta 16.3.2026 ja C- ja D1-kortillisten osalta koulutus alkaa 23.3.2026. Koulutuksen arvioitu päättymispäivä on 13.11.2026. Koulutuksessa on loma ajalla 6.7.-31.7.2026. KOULUTUKSEN HAKUAIKA 10.12.2025-12.1.2026 |
| Ilmoittautuminen: | 10.12.2025 - 12.01.2026 |
| Koulutuksen kesto: | 16.03.2026 - 13.11.2026 |
| Työmarkkinatorin hakulomake: | https://tyomarkkinatori.fi/henkiloasiakkaat/koulutukset-ja-palvelut/kurssi/8b92aec6-bdb0-4d4b-bcda-3b65cf4b9af4/logistiikan-osatutkinto--linja-autonkuljettaja--tyotehoseura |
Kustannukset opiskelijalle
Koulutukseen valitut maksavat itse lääkärintodistuksesta aiheutuvat kustannukset ja koulutukseen liittyvät ajokorttilupa-, teoriakoe- ja ajokoemaksuja yhteensä arviolta n. 250-500 euroa.
Valintaperusteet
PÄÄSYVAATIMUKSET ja SOVELTUVUUS
• 23 vuoden ikä
• Vähintään 1 vuoden Suomessa voimassa ollut pysyvä B- tai BC luokan ajo-oikeus (ajokortti)
• Terveydentila, joka vastaa 2 ryhmän ajokortin edellytyksiä. Tästä määrää ajokorttiasetus ja opetushallituksen määräys tutkintokohtaisesti.
• Ajokorttiote, josta selviää ajokortin tiedot ja mahdolliset liikennerikkeet. Mikäli ajokorttiotteella on toistuvia ja vakavia liikennerikkomuksia ja ajokieltoja, ne vaikuttavat valinnoissa. Ajantasainen ajokorttiote tarkastetaan aina koulutusvalinnoissa. AJOKORTTIOTE PYYDETÄÄN ESITTÄMÄÄN NIILTÄ ASIAKKAILTA JOTKA KUTSUTAAN KOULUTUSVALINTOIHIN. TÄSTÄ ON VIESTI HAASTATTELUKUTSUSSA.
• Riittävä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito: taitotaso vähintään B1.1 - luokkaa. Kielitaitoa testataan koulutusvalinnoissa suullisesti ja kirjallisesti.
• Koulutusvalinnoissa hyväksytysti suoritettu ajonäyte on edellytys koulutukseen valituksi tulemiselle.
Lue koulutuskuvaus huolellisesti, varmista että täytät pääsyvaatimukset ja koulutuksen ajankohta ja kesto sopii sinulle.
Täytä hakemus suomeksi, huolellisesti täytetty ja perustelu hakemus vaikuttaa esivalintoihin, jonka perusteella valitaan haastatteluun kutsuttavat. Huomioi, että puutteellisia hakemuksia ei voida ottaa huomioon valinnoissa.
KOULUTUSHAKEMUKSEN VELVOITTAVUUS
Huomioithan, että koulutushakemus on sitova, eikä sitä voi perua ilman pätevää syytä. Jättämällä koulutushakemuksen sitoudut osallistumaan koulutuksen valintatilaisuuteen ja aloittamaan koulutuksen, mikäli tulet siihen valituksi. Mikäli perut hakemuksen, et osallistu koulutuksen valintatilaisuuteen, tai et aloita koulutusta, Työllisyyspalvelut selvittää oikeutesi työttömyysetuuteen (TTL 2 a luku 9–10 § ja 14 §).
HAASTATTELUN/VALINTATILAISUUDEN VELVOITTAVUUS
Haastatteluun/valintatilaisuuteen osallistuminen on velvoittavaa. Mikäli et osallistu haastatteluun/valintatilaisuuteen tai ilmoita etukäteen esteestä, työllisyyspalvelut selvittää oikeutesi työttömyysetuuteen. Työttömyysturvalaki 2 a Palvelusta kieltäytyminen
Asiakastietojärjestelmästä johtuen viranomainen voi tehdä kielteisen valintapäätöksen vasta koko valintaprosessin pääteeksi. Tieto valinnasta saattaa siksi tulla vasta hyvin lähellä koulutuksen alkamista. Esivalinnasta jatkoon päässeille ilmoitetaan asiasta prosessin aikana jo aiemmin.
Koulutuksen yhteystiedot
Lisätietoja koulutuksesta ja sen sisällöstä saa internetistä osoitteesta www.tts.fi (Koulutuskalenteri -> hakusana: Linja-autonkuljettaja)Koulutuksen ajalta sinulle voidaan maksaa samaa työttömyysetuutta (ansiopäiväraha/peruspäiväraha/työmarkkinatuki) johon sinulla työttömänä ollessasi on oikeus. Mikäli et ole työtön tai työttömyysuhan alainen (lomautettu tai osa-aikatöissä)
