Hyppää sisältöön

HYÖTYAJONEUVOMEKAANIKKO, ajoneuvoalan perustutkinto OMAEHTOINEN KOULUTUS (jatkuva haku)

Kurssin tavoite

Koulutukseen valituille suunnitellaan aikaisemman osaamisen perusteella henkilökohtainen kehittymissuunnitelma ja sen tavoitteena on suorittaa autoalan perustutkinnon autotekniikan osaamisala. Valmistut kuorma- tai linja-autoihin erikoistuneeksi ajoneuvoasentajaksi.

Sisältö

Hyötyajoneuvomekaanikon koulutuksessa opit kuorma-autojen, linja-autojen tai työkoneiden huoltamisen ja korjaamisen. Koulutuksen aikana suoritat alalla tarvittavat kortit ja pätevyydet. Lisäksi opit käyttämään hyötyajoneuvokorjauksissa tarvittavia työkaluja, mittalaitteita ja määrittämään yleisimpiä vikoja.
Koulutukseen kuuluu myös työssäoppiminen, jossa harjaannut uuden mekaanikon yleisimmissä töissä ja opit korjaamon päivittäisen työrytmin.

Kohderyhmä

Hyötyajoneuvomekaanikon koulutuksessa opit kuorma-autojen, linja-autojen tai työkoneiden huoltamisen ja korjaamisen. Koulutuksen aikana suoritat alalla tarvittavat kortit ja pätevyydet. Lisäksi opit käyttämään hyötyajoneuvokorjauksissa tarvittavia työkaluja, mittalaitteita ja määrittämään yleisimpiä vikoja.
Koulutukseen kuuluu myös työssäoppiminen, jossa harjaannut uuden mekaanikon yleisimmissä töissä ja opit korjaamon päivittäisen työrytmin

Käytännönläheinen koulutus soveltuu sinulle, kun haluat oppia ajoneuvojen tai työkoneiden tekniikkaa ja työllistyä hyötyajoneuvomekaanikoksi.

Toteutus

Henkilökohtaiseen kehittymissuunnitelmaan perustuva koulutus kestää noin 20 kuukautta. Koulutus tapahtuu TTS Työtehoseuran Rajamäen toimipisteessä lähiopintoina. Koulutukseen sisältyy työssäoppiminen hyötyajoneuvokorjaamolla.

Omaehtoinen koulutus (Kelan, Vakuutusyhtiön jne. tukema koulutus). Omaehtoinen koulutus soveltuu myös työttömyysetuudella opiskeleville. Selvitä TE-toimistosta ennen opintoihin hakeutumista, täyttyvätkö työttymyysetuudella opiskelun ehdot osaltasi.

Työssäoppimispaikkoja tarjoavat esimerkiksi Scania Suomi, Volvo Truck Center, VDL Bus and Coach, Helsingin Bussiliikenne, Rotator ja Suomen Rakennuskone.

Koulutuksen loppupuolella on mahdollista suorittaa opintoihin sisältyvänä C-ajo-oikeus. Koulutuksen aikana suoritetaan hyötyajoneuvomekaanikon tutkinto tai osatutkinto.

KOULUTUKSEN SISÄLTÖ:

Koulutuksessa opiskelet
· ajoneuvojen huollot
· alustan korjaustyöt
· jarrujen korjaustyöt
· sähköjärjestelmän kunnon määrittämisen.

Lisäksi opiskelet kiinnostuksesi ja valintasi mukaan
· hyötyajoneuvojen korjausta, polttomoottorin korjausta ja sähköjärjestelmien mittaamista
· työkoneiden korjausta, polttomoottorin korjausta ja sähköjärjestelmien mittaamista

Muita valinnaisia opintoja ovat
· sähköjärjestelmien ohjausjärjestelmien diagnostiikka
· päällirakenteiden korjaustyöt tai perävaunujen korjaustyöt
· paikallisena tutkinnon osana C-ajokortti

Yhteiset tutkinnon osat (YTO-aineet)
· viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
· matemaattisluonnontieteellinen osaaminen
· yhteiskunta- ja työelämäosaaminen

Koulutus: Ajoneuvoalan perustutkinto
Toimiala: Ajoneuvo- ja työkoneala
Koulutuksen ajankohta: Esivalinnat tehdään ja valintahaastattelut pidetään osoitteessa Kiljavantie 6, 05200 Rajamäki, Rakennus 18 luokkatila 8 - haastatteluun valituille lähetetään erillinen kutsu, jossa ilmoitetaan haastattelun kellonaika ja tarkemmat ohjeet. OPETUSPAIKKA JA -AIKA TTS, Kiljavantie 6, 05200 Rajamäki. Opiskelua on n. 7 tuntia päivässä 5 päivänä (ma-pe) viikossa. Lisätietoja hakemisesta ja koulutuksen aikaisista etuuksista saa Koulutusneuvonnasta puh 0295 020 702. Paikkakunta Nurmijärvi Kouluttaja Työtehoseura ry Koulutuspaikan osoite Kiljavantie 6 Koulutus alkaa JATKUVA HAKU
Ilmoittautuminen: 18.09.2024 - 31.12.2024

Valintaperusteet

vahva motivaatio mekaanikon työhön, kiinnostus tekniikkaan ja halu oppia uusia asioita. Lisäksi vaaditaan vähintään B-luokan ajokortti, hyvä suomen kielen taito ja soveltuvuus alalle.

Hyötyajoneuvomekaanikon työssä hyödynnetään paljon tietotekniikan, testereiden, mekaniikan ja sähkötekniikan osaamista. Englannin kielen ja tietotekniikan perusosaaminen ovat hakijalle tarpeen. C-ajokortti on hakijalle eduksi.

Koulutuksen yhteystiedot

Petri Oikarinen, koulutuspäällikkö
Puh.: 050 453 0109
S-posti: petri.oikarinen@tts.fi

Haku