Hyppää sisältöön
Delete RekryKoulutus, Puhdistustyöntekijä - kuorma-autonkuljettajaksi

Puhdistustyöntekijä – kuorma-autonkuljettajaksi

Tutkinto:
Koulutusala:Kuljetusala
Opetusmuoto:Päiväopetus
Paikkakunta:Nurmijärvi

Haemme RekryKoulutuksella joukkoomme 6-8 työtä pelkäämätöntä ja motivoitunutta henkilöä, joille turvallinen työskentely on itsestäänselvyys

Delete on ympäristöalan monipuolinen työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee puhdistuksen ammattilaisia Suomessa ja Ruotsissa. 

Vastuullisuus on yksi tärkeimmistä arvoistamme. Vastuullisuus niin omasta henkilökunnastamme, asiakkaistamme kuin myös yhteisestä ympäristöstämme.

Haluamme olla alan nykyisille ja tuleville ammattilaisille tavoiteltu työpaikka. Sellainen, jossa työturvallisuuteen suhtaudutaan sen vaatimalla vakavuudella ja tinkimättömyydellä. Olemme tunnettu siitä, että työturvallisuus on kaikessa toimeksiannoissa tärkeimmässä roolissa. 

Asiakkaille olemme kumppani, joka toimii aina läpinäkyvästi ja jonka tekoihin ja sanoihin voi luottaa.Yhteiskunnalle ja yhteiselle ympäristöllemme olemme yritys, joka kantaa kortensa kekoon työpaikkojen luojana.

RekryKoulutus Delete puhdistyöntekijä

3 syytä hakea puhdistustyöntekijän RekryKoulutukseen

  • Meillä on alan parhaat ammattilaiset
  • Työskentelemme laadukkaalla kalustolla
  • Olemme toimialamme suunnannäyttäjä

Tarjoamme sinulle

Tämä tehtävä antaa sinulle mahdollisuuden työskennellä alan ammattilaisten kanssa ja kehittää ammatillista osaamistasi. Työ edellyttää ajoittaista matkustusvalmiutta, fyysistä kuntoa, tiimityöskentelytaitoja ja hyviä kädentaitoja laitteiden turvalliseen käyttöön.

Olemme sitoutuneita tarjoamaan sinulle työpaikan, joka ei pelkästään arvosta osaamistasi vaan myös mahdollistaa sen jatkuvan kehittämisen. Panostamme vahvasti työturvallisuuteen kaikessa toiminnassamme ja olemme tunnettuja luotettavuudesta ja läpinäkyvyydestä asiakassuhteissamme.

Kun asenne on kunnossa, töitä kyllä riittää, ja se näkyy myös palkkapussissa

Tuomas ja Juuso työskentelevät alalla, jossa työn voi oppia vain tekemällä. Haastava ja monipuolinen työ palkitsee, eikä yksikään päivä ole samanlainen.

Puhdistustyöntekijä - kuorma-autonkuljettajaksi

Työt sisältävät:

Työtä tehdään sekä yksilö- että parityönä ja työkohteisiin liikutaan kuorma-autoilla. Työmailla tehdään ajoittain töitä myös ahtaissa tai korkeissa paikoissa. Tässä tehtävässä pääset toteuttamaan haastavia työtehtäviä yhdessä alan ammattilaisten kanssa ja samalla kehittämään ammatillista osaamistasi. 

Työ vaatii tekijältään:

Valintaedellytykset

RekryKoulutuksen toteutus

Koulutuksen alussa on 10 päivän kartoitus, jossa pääset tutustumaan Deleteen yrityksenä ja puhdistustyöntekijän työnkuvaan, annat ajonäytteen (B-kortilla) sekä saat mm. tieturva- sekä työturvallisuuskoulutuksen. Kartoitusjaksolle valitaan 12 henkilöä, joista 6-8 henkilöä valitaan varsinaiseen RekryKoulutukseen.

RekryKoulutus sisältää lähiopiskelua oppilaitoksessa on 6 viikkoa ja työharjoittelua Deleten kenttätöissä 4 viikkoa.

Koulutuspaikka oppilaitosopinnoissa on TTS, Kiljavantie 6, Rajamäki (GoogleMaps-linkki). Kenttätyöt/työharjoittelu on Deleten kohteissa. 
Deleten toimipiste on osoitteessa Delete(GoogleMaps-linkki).

Koulutuksen jälkeen osallistujalla on mahdollisuus työllistyä oppisopimuksella Delete Finland Oy:lle noin kahden vuoden määräajaksi.

Koulutus on osallistujalle maksutonta (lukuun ottamatta koulutukseen liittyviä viranomaismaksuja, yhteensä noin 400 €).

RekryKoulutuksen ajalta opiskelijalle ei makseta palkkaa. Palkka työsuhteen alussa noin 15 euroa/h ja määräytyy osaamisen ja kokemuksen mukaisesti.

Kun työskentelet Deletellä tiedät,
että huippuosaamistasi arvostetaan.
Hae viimeistään 29.11.

Lisätietoja

Haku