Hyppää sisältöön

Kantava

Osaamisen kehittämiseen tähtäävä koulutus- ja tiedotushanke kohdennettuna metsätierakentamiseen, metsänlannoitukseen ja suometsien hoitoon

Kohderyhmään kuuluivat metsä- ja tiepalveluyrittäjät, tieosuuskunnat sekä metsäalan yritykset.

Hankkeen aikataulu:2018-2019
Hankkeen toteuttajat: TTS Työtehoseura ja Suomen metsäkeskus
Hankkeen rahoittajat:Maa- ja metsätalousministeriö

TTS Työtehoseura ja Suomen metsäkeskus kehittivät yhteistyössä metsäpalveluita tarjoaville yrityksille sekä muille metsä- ja tiealan asiantuntijoille uusia työkaluja tukemaan metsätie- ja suometsänhoitohankkeiden taloudellisen kannattavuuden arviointia, suunnittelua ja toteutusta sekä laadunhallintaa ja uusia liiketoimintamalleja. KANTAVA-hanke ajoittui vuosille 2018–2019 ja sitä rahoitti maa- ja metsätalousministeriö.

Tulokset ja yhteenveto

Vuoden 2018 syksyllä ja alkuvuodesta 2019 järjestettiin viisi tapahtumaa eri puolilla Suomea. Tilaisuuksissa esiteltiin hankkeessa kehitteillä olevia työkaluja ja ohjeita, käytiin läpi metsätierakentamisen, suometsien hoidon ja lannoituksen toteutusmääriä viime vuosilta sekä kuultiin ajatuksia osaamisen nykytilasta. Tilaisuuksissa kuultiin myös erinomaisia toimijapuheenvuoroja ja katsauksia muihin kehittämishankkeisiin.

Kiinteä osa kutakin tilaisuutta oli työpaja, jossa alan toimijat antoivat kehitysideoita hankkeessa kehitettäviin työkaluihin sekä vaihtoivat näkemyksiä alan nykytilasta. Kehitystyötä jatkettiin hyödyntäen toimijoilta saatua palautetta. Menneet tapahtumat -osiosta löydät lisää tietoa pidetyistä tapahtumista.

Ensimmäisenä tuotoksena heinäkuussa 2019 julkaistiin Metsätielaskuri. Laskurilla voi verrata metsätien kunnossapito- ja kunnostustoimenpiteiden sekä perusparannuksen kustannuksia, hyötyjä ja taloudellista kannattavuutta. Laskuria voi käyttää osana metsätiehankkeiden suunnittelua. Laskuria esiteltiin Tietietofoorumissa Vantaalla 7.11.

Marraskuussa 2019 julkaistiin Hinnoittelulaskuri lannoitus- ja suometsänhoitotöihin. TTS-Kone-laskuriiin perustuvalla hinnoittelulaskurilla urakoitsija voi laskea konetyön kustannukset ja myyntihinnan palvelulle.

Marraskuussa 2019 julkaistiin myös Asiakaslähtöisyys metsäpalveluiden kehittämisessä -työkirja. Palvelupolkuja Oy:n kanssa yhteistyössä toteutettu työkirja on tarkoitettu palvelumuotoilusta kiinnostuneille metsäpalveluyrittäjälle oman yrityksen liiketoiminnan kehittämisen tueksi.

Joulukuussa 2019 valmistui laadukkaan suunnittelun ja toteuttamisen ohjeet metsätierakentamiseen.

Hinnoittelulaskurin ja Metsätielaskurin käyttökoulutukset järjestettiin webinaareina 15.1.2020.

Julkaisut ja linkit

  • Metsätielaskuri. Laskurilla voi verrata metsätien kunnossapito- ja kunnostustoimenpiteiden sekä perusparannuksen kustannuksia, hyötyjä ja taloudellista kannattavuutta. Laskurin käyttö ei edellytä sisäänkirjautumista. Käyttöohjeet ja esimerkkilaskelmat löytyvät laskurin etusivulta.
  • Asiakaslähtöisyys metsäpalveluiden kehittämisessä -työkirja. Työkirjassa esitellään palvelumuotoilun mahdollisuuksia metsäpalveluliiketoiminnan kehittämisessä. Materiaalia voi hyödyntää vapaasti itseopiskelumateriaalina, tai vaihtoehtoisesti voit ilmoittautua mukaan keväällä 2020 Melua metsään -hankkeen koulutuspäiville opiskelemaan aihetta kouluttajan johdolla.
  • Laadukkaan suunnittelun ja toteuttamisen ohjeet metsätierakentamiseen. Kaksiosainen itseopiskelumateriaali metsäteiden suunnitteluun ja rakentamiseen. Opintokurssit on suunnattu uusille ja nykykyisille palveluntuottajille, tiekunnille sekä opetusmateriaaliksi. Materiaaleina on kaksi verkon kautta suoritettavaa kurssia, joiden lopuksi voi suorittaa aiheeseen liittyvän tentin. Lisäksi on laadittu erillinen kurssi pudotuspainomittauksen käytöstä metsäteiden rakentamisessa ja perusparantamisessa.
  • Hinnoittelulaskuri lannoitus- ja suometsänhoitotöihin.  Laskuri sisältää esimerkkilaskelmia eri työkoneille, ja käyttäjä voi helposti muokata laskelman lähtötietoja. Edellyttää sisäänkirjautumisen.

Tapahtumat

Järjestimme info- ja keskustelutilaisuuksia metsä- ja infra-alan toimijoille seuraavasti:

  • Oulu 20.11.2018 klo 13–16 (ohjelma)
  • Rovaniemi 21.11.2018 klo 13–16 (ohjelma)
  • Vantaa 13.12.2018 klo 9–12 (ohjelma)
  • Kuopio 9.1.2019 klo 13–16 ( ohjelma)
  • Seinäjoki 22.1.2019 klo 13–16 (ohjelma)

Tilaisuuksissa kuultiin KANTAVA-hankkeen kehitysaskeleista, hankkeessa käsiteltävien työlajien toteutusmääristä sekä osaamisen ja koulutuksen nykytilasta. Kunki tilaisuuden kruunasi toimijapuheenvuoro. Työpajoissa osallistujat vaihtoivat ajatuksia metsänparannuksen nykytilasta, ideoivat toiminnallisuuksia kehitteillä oleviin työkaluihin ja keskustelivat keinoista lisätä metsänparannustöiden toteutusmääriä.

KANTAVA-hanke oli esillä TTS:n ständillä FinnMETKO 2018 -tapahtumassa. Kiitos antoisista keskusteluista kaikille kävijöille!

Kantava-hanketta ja erityisesti laadukkaan suunnittelun ja toteuttamisen ohjeita sekä Metsätielaskuria esiteltiin Tietietofoorumissa Sokos Hotel Vantaalla.

Metsätielaskurin ja Hinnoittelulaskurin käyttökoulutukset järjestettiin webinaareina 15.1.2020.

Hankkeen yhteyshenkilö

Haku