nuori yrittäjä

Yrittäjäksi on mahdollista ryhtyä melkein missä iässä tahansa, vaikka jo opiskeluaikana. Näin on tehnyt TTS:n rakennusalan perustutkinnossa maarakennuskoneenkuljettajaksi opiskeleva Joonas Honka. Joonas on toisen vuoden nuorisoasteen opiskelija, jolla on ikää 17 vuotta ja yrittäjänä alkamassa jo toinen kesä.


Joonaksen haaveena on aina ollut oma maarakennusyritys. ”Olen koko ikäni asunut maalla, ja erilaisia koneita on tullut ajeltua pienestä asti”, kertoo Joonas. Yrityksen perustamiseen Joonas kertoo saaneensa apua isältään. ”Alaikäisenä kaikkien papereiden ja vakuutusten selvittäminen olisi ollut aika mahdotonta”, toteaa Joonas. Jonkin verran maarakennusalan opintoihin kuuluu yrittäjyyden opintoja, käytännössä vain yhden opintopisteen verran. Joonas kertoo saaneensa koulutuksesta perustietoja, mutta toivoo, että yrittämistä voisi opetuksessa olla lisää, esimerkiksi valinnaisena.

Nyt Maanrakennus J.V. Honka tuottaa jo laskutettavaa tulosta ja liikevaihto on kasvanut hyvin. Joonaksella on kaksi konetta, pieni kuormaaja ja kaivinkone. Hänellä on myös yrityksensä nimissä oma pakettiauto, vaikka nuorella miehellä ei vielä ajokorttia olekaan. Joonas kertoo, että alaikäisellä yrittäjällä auto voi olla firman nimissä vaikka ei omissa nimissä. Itse hän kulkee työmaalle mopoautolla tai jos mukaan pitää saada erilaisia työkaluja, isä vie Joonaksen työmaalle pakettiautolla.

Töitä Joonaksella on hyvin. ”Viime kesänä kaivoin talonpohjia, tein viheralueita ja pihoja, oli salaojituksia ja viemärisaneerauksia sekä kaapelilinjojen kaivutöitä”, kertoo Joonas. Tällä hetkellä Joonaksella on meneillään opiskeluihin liittyvä työssäoppimisjakso, jota hän tekee aliurakoitsijana oman yrityksensä kautta.

Ensi kesäksi on tullut jo kyselyjä ja tarjouspyyntöjä. Joonas kertoo, että aluksi asiakkaat olivat tuttuja mutta nyt tieto yrityksestä on jo levinnyt ja kyselyjä tulee myös täysin vierailta. Ensi syksyn opintoja Joonas odottaa innolla, sillä silloin alkaa opinnoissa C-ajokortti- ja ammattipätevyyskoulutus.

Nuoren miehen tulevaisuus näyttää valoisalta. ”En ole hetkeäkään katunut yrittäjäksi ryhtymistä”, kertoo Joonas ja jatkaa: ”Tuleehan tässä välillä takapakkia ja koneet menevät rikki.” Jatkosuunnitelmikseen Joonas kertoi, että hän aikoo jossakin vaiheessa hakea ammattikorkeakouluun opiskelemaan maarakennusinsinööriksi tai -mestariksi.

TTS Työtehoseura | PL 5 (Kiljavantie 6), 05201 Rajamäki | asiakaspalvelu@tts.fi This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it. | (09) 2904 1200 | Tietosuojalausunto