tarmoa

TTS Työtehoseura on käynnistänyt 1.3.2017 yhdessä Nylands Svenska Lantbrukssällskapin (NSL) ja MTK-Uusimaan kanssa Uudellamaalla maatalousyrittäjien jaksamiseen, työkyvyn ylläpitämiseen ja talouden tasapainottamiseen liittyvän kaksivuotisen Tarmoa maatalousyrittäjille -hankkeen, osana EU-osarahoitteista maaseudun kehittämisohjelmaa 2014–2020.

Hankkeen päätavoitteena on toimia matalan kynnyksen ja yhden luukun -periaatteella luottamuksellisena apuna maatalousyrittäjien kohtaamissa vaikeuksissa. Vaikeudet voivat liittyä muun muassa talous- ja ihmissuhdeasioihin, työhyvinvointiin, yleiseen hyvinvointiin tai äkillisiin kriiseihin. Asiakasta autetaan mahdollisuuksien mukaan itse tai hänet ohjataan halutessaan eteenpäin sidosryhmien huomaan. Avun päämääränä on varmistua siitä, että jokainen asiakas pääsee eteenpäin vaikeuksiensa kanssa.

Lisäksi tavoitteena on välittää monikanavaisesti tietoa erilaisista vakavista vaikeuksista, jotka voivat kohdata maatalousyrittäjiä, vaikeuksien oma-aloitteisesta torjunnasta ja sidosryhmistä, jotka ovat valmiita auttamaan maatalousyrittäjiä. Tiedonvälityksen päämääränä on, että maatalousyrittäjät oppivat hankkeen aikana itse tunnistamaan ja torjumaan vakavia vaikeuksia, sekä tarvittaessa lähtemään hakemaan ajoissa apua kussakin tilanteessa oikealta sidosryhmältä.

Tavoitteena ovat hyvinvoivat maatalousyrittäjät, jotka jaksavat huolehtia itsestään, perheestään ja maatalousyrityksestään kestävästi. Hyvinvoivista maatalousyrittäjistä, menestyvistä maatalousyrityksistä ja laadukkaasta elintarvikkeiden alkutuotannosta hyötyy lopulta koko yhteiskunta.

Lisätietoja:
Projektipäällikkö Anu Kirves, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh. 050-350 4034, Tutkimuspäällikkö Markku Lätti, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh. 044-714 3691


Lue hankkeesta lisää Teho-lehden numerosta 1/2017

 

TTS Työtehoseura | PL 5 (Kiljavantie 6), 05201 Rajamäki | asiakaspalvelu@tts.fi This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it. | (09) 2904 1200 | Tietosuojalausunto