TAUSTAA
     
  RAKENTAA VAI RAKENNUTTAA
     
  HYVÄ TUOTANTORAKENNUS
     
  RAKENNUTTAMISEN RISKIT
     
  HYÖDYLLISIÄ OSOITTEITA
     
  SANASTOA
     
  PALAUTETTA
     
  SIVUKARTTA
     
     
 
 
 

Sanastoa

 


Asemapiirros = rakennuslupakuviin liitettävä yleensä mittakaavaan 1:200 tehty piirros, josta ilmenee mm. rakennuksen sijoittuminen maastoon ja tontin rajat.

Eläinyksikkö = eläintiheyttä laskettaessa eläinten määrä ilmaistaan eläinyksikköinä. Laskennallinen yksikkö, joka suhteuttaa eläimet toisiinsa niiden käyttämän rehun ja tuottaman lannan perusteella.

Hankeselvitys = tutkitaan rakentamisen ja siihen liittyvän investoinnin eri vaihtoehtoja ja arvioidaan niiden ominaisuuksia. Valitusta vaihtoehdosta laaditaan hankesuunnitelma

Hankesuunnitelma = laaditaan tarveselvityksen ja hankeselvityksen pohjalta. Se tarkentaa aiempia vaiheita ja toimii niiden yhteenvetona. Toimii päätöksentekoasiakirjana ja seuraavan vaiheen suunnitteluohjeena

Hankesuunnittelu = päätetään rakennushankkeen puitteet ja reunaehdot ennen varsinaisen rakennussuunnittelun käynnistämistä.

Hankinta-aikataulu = osoittaa ajankohdan milloin hankinta tulee suorittaa, jotta se olisi työmaalla ajallaan. Yleensä rakennusaikataulun yhteydessä luettelona tai janakaaviona

Hartiapankki = merkittävä osuus rakennustyöstä hoidetaan omatoimisesti

Kiinteistö = itsenäinen maanomistuksen yksikkö, joka on määrätty rajoiltaan. Kiinteistöjä ovat mm. tilat ja tontit.

Kokonaisurakka = rakennuttaja tekee sopimuksen yhden ns. pääurakoitsijan kanssa

Laskuri = ohjelmatyökalu, esim. excel-pohjainen, jolla voidaan nopeasti selvittää useita muuttujia sisältäviä laskentatapauksia

Loppukatselmus = suoritetaan kun rakennus ympäristöineen on täysin valmis. Loppukatselmus pyydetään rakennusvalvontavirastolta ennen luvan voimassaoloajan päättymistä

Luonnossuunnitelma = laaditaan hankesuunnitelman pohjalta ennen kuin tehdään varsinaiset rakennussuunnitelmat

Maaperätutkimus = tehdään perustamisolosuhteiden selville saamiseksi. kts. pohjatutkimus

Nautayksikkö = 500 kg painava eläin

Osaurakka = koko rakennustyö on jaettu pieniin osiin ja jokaisella osaurakoitsijalla on erillinen sopimus rakennuttajan kanssa

Pohjatutkimus = selvitetään millaiset perustamisolosuhteet tontilla on. selvitetään pohjaveden ja kantavan maan sijainti sekä maalajit. Käytetään perustusten suunnittelun pohjatietona

Pääpiirustukset = laaditaan rakennusluvan hakemista varten. Sisältää asemapiirroksen, pohja-, leikkaus- ja julkisivupiirustukset

Pääsuunnittelija = jokaisella rakennushankkeella on oltava pääsuunnittelija, joka koordinoi ja organisoi hankkeen eri suunnittelualueita

Rakennepiirustus = esitetään rakenteen kantavuuteen, lujuuteen liittyviä asioita mittoineen, esim. terästen koko ja pituus, raudoitussijoittelu, betonin ja puutavaran koot ja lujuudet sekä liittyminen ympäröiviin rakenteisiin

Rakennettavuus = maaperän ominaisuudet rakentamisen kannalta. Rakennettavuuden perusteella valitaan perustamistapa

Rakennusaikataulu = suunnitelmien valmistuttua laaditaan hankkeelle rakennusaikataulu, johon on merkitty eri työvaiheiden kestot ja otettu huomioon niiden väliset riippuvuudet

Rasite = kahden tai useamman kiinteistön välinen, maapohjan tai rakennuksen käyttöön liittyvä pysyvä oikeus, joka on merkitty rasitteena kiinteistörekisteriin

Riski = mahdollisuus ei-toivotun haitan tai menetyksen toteutumiseen. Koostuu tapahtuman todennäköisyydestä ja mahdollisesti aiheutuvista menetyksistä

Tarveselvitys = kuvataan hankkeelle asetettavat tarpeet ja tavoitteet, mm. tiloille asetettavat tavoitteet ja kannattavuustavoitteet

Tilaohjelma = Ennen rakennushankkeen alkua määritellään tulevien asukkaiden vaatimusten mukaiset rakennuksen tilojen tarpeet ja pinta-alat. Tämän pohjalta suunnittelija aloittaa hankkeen suunnittelun. Alustava kustannusarvio saadaan tilaohjelman avulla

Toiminnallinen suunnittelu = Käyttäjän tarpeet ja omistajan vaatimukset, sisällytetään arkkitehtisuunnitteluun

Työmaakokous = työmaalla, yleensä noin kerran viikossa, tapahtuva kokoontuminen, jossa ovat mukana rakennuttaja, urakoitsijat ja suunnittelijat sekä valvoja.

Työmaapäiväkirja = työmaapäiväkirjaan kirjataan päivittäin kaikki työmaalla tapahtuneet asiat

Työpiirustukset = rakennussuunnittelijan laatimien rakennuslupapiirustusten (=pääpiirustusten) lisäksi rakennushankkeen yhteydessä laaditaan useimmiten vielä tarkentavia suunnitelmia. Rakennussuunnittelija laatii rakennushankkeen suunnitelmien täsmentämiseksi ja kustannusten arvioimiseksi työpiirustukset ja työselityksen. Näitä ei toimiteta enää erikseen rakennus-valvontatoimistoon.

Yleisaikataulu = Hankesuunnitteluvaiheessa muutaman kuukauden tarkkuudella laadittava alustava aikataulu, jonka laatimisperusteena voi olla esimerkiksi toivomus halutusta valmistumisajankohdasta.

Ympäristöselvitys = kokonaisvaltainen selvitys kohteen ympäristöasioiden tilasta ja kehittämisestä. Hankkeeseen liittyvien ympäristönäkökohtien selvittäminen

sivun alkuun >>