SUUNNITTELU
     
  HANKESUUNNITTELU
  Lähtötietojen kokoaminen
  Tarveselvitys
  Hankeselvitys
  Hankesuunnitelma
  Suunnittelijoiden valinta
     
  RAKENNUS-
SUUNNITTELU
 

Luonnos

  Maaperätutkimukset
  Pääpiirustukset
  Lupa-asiakirjat
  Työpiirustukset
  Rakennepiirustukset
  Kustannusarvio
  Aikataulusuunnitelma
  Selitykset
     
  LVIS-SUUNNITTELU
  Vesihuolto
  Ilmanvaihto
  Sähkö
     
  VIISITOISTA OHJETTA
     
     
     
 
 
 

Maaperätutkimukset

 

Rakentaminen alkaa perustuksista, joiden varassa rakennus seisoo koko käyttöikänsä ajan. Perustamisessa tehdyt virheet ovat varsin kalliita ja vaikeita korjata. Vahvat perustukset ovat kaiken rakentamisen ehdoton edellytys. Tontille parhaiten soveltuvat perustusratkaisut kannattaakin selvittää huolellisesti jo suunnitteluvaiheen alussa. Rakennuksen perustustyypin valitsee yleensä rakennesuunnittelija pohjatutkimuspöytäkirjojen mukaan.

Pohjatutkimuksella selvitetään rakennuspaikan kantavuus. Pohjatutkimus on syytä teettää aina, jos on pientäkin aihetta epäillä maaperän kantavuutta. Näin välttyy ikävältä yllätykseltä rakentamisen alkaessa ja pohjan liikkumisesta aiheutuvilta rakennuksen vaurioilta. Erityisesti savelle perustettaessa on otettava huomioon rakennuksen painon lisääntyminen. Esimerkiksi jos valitaan julkisivuksi tiilimuuraus, pohjatutkimus on aivan välttämätön painumien selvittämiseksi. Pohjatutkimus tehdään kairaamalla maaperään muutamia reikiä, joista saadut näytteet sitten analysoidaan. Maaperän laatu saattaa kuitenkin muuttua hyvinkin pienellä alueella, joten mitä useampi kairauspiste sen vähemmän ikäviä yllätyksiä.

Perustamisen ja maanrakennustöiden kustannukset ovat koko hankkeesta noin 10 %.
Pohjarakennussuunnittelijalta kannattaa pyytää tarjous kokonaisuuden suunnittelusta, johon liittyy myös maaperätutkimusten suunnittelu. On hyvä pyytää kirjallinen tarjous useammalta suunnittelijalta. Rakennusalan ammattilainen voi tarkistaa, että tarjouspyynnöstä tulee ymmärrettävä ja tarjousten tulkinta on oikea.

Maaperätutkimuksen yhteydessä vaaitaan tontin pintakorkeudet, minkä perusteella suunnitellaan rakennuksen ja tontin korkeusasemat pintavesien poisjohtamiseksi (tontin kuivatussuunnitelma).
Mikäli rakennuspaikkakunnalla on mitattu korkeasta radonpitoisuudesta johtuvia koholla olevia säteilyarvoja, ilmoita asiasta myös rakennesuunnittelijallesi asian huomioon ottamiseksi suunnitteluvaiheessa. Lisäohjeita kannattaa tiedustella säteilyturvakeskuksesta.

Selvityksen rakennuspaikan perustamis- ja pohjaolosuhteista laatii ammattitaitoinen geoteknikko. Suunnitelmat toimitetaan myös rakenteiden pääsuunnittelijalle, joka laittaa kopion rakennesuunnitelmien liitetiedoksi. Rakennesuunnitelmien mukana on edelleen rakennuslupaa haettaessa toimitettava pohjatutkimusasiakirjat ja pohjarakennussuunnitelma, jos ne ovat rakennusluvan ehtona. Rakennuslupaa haettaessa vaaditaan esitettäväksi rakennusten perustamisen perusratkaisut ja lähtökohdat.

Geoteknikon tekemän selvityksen sisältö:

  • rakennushankkeen kuvaus
  • rakennuspaikan ja maaperän lyhyt yleiskuvaus
  • aiemmin rakentamaton alue, pelto, metsämaa, ajomaita jne.
  • aiemmin rakennettu alue ja alueella harjoitettu toiminta
  • maaperän laatu, kantavuus ja routivuus
  • terveellisyyteen vaikuttavat seikat ja sen huomiointi rakentamisessa
  • perustamistapa ja -taso
  • pohjaveden korkeustaso
  • tulvavesikorkeus
  • pintavesien johtaminen
  • perustusten kuivatus


Pienissä hankkeissa ei vaatimusta geoteknillisille suunnitelmille esitetä, ellei ole jotain syytä epäillä haitallisten painaumien syntymistä tai maan geoteknisen kantavuuden riittämistä. Suunnittelijan on pystyttävä ottamaan kantaa perustamis- ja pohjaolosuhteisiin sekä perustamistapaan maaston silmämääräisten havaintojen ja koekuopan ja aiemman rakentamisen perusteella. Perustamistapa pitää selvittää rakenneleikkauksessa tai erillisellä liitteellä. Yleensä tarve geoteknillisen asiantuntijan käyttämiseen ilmoitetaan lupapäätöksessä, mutta tarvittaessa se voidaan vaatia myöhemminkin.