|
Luonnos
Luonnossuunnitteluvaiheessa pääsuunnittelija
laatii useita mallivaihtoehtoja toteutettavasta kohteesta.
Vertaillaan erilaisia hankkeen toteutusvaihtoehtoja. Kuvat
ovat luonnosmaisia ja hahmottelevia ja tarkentuvat suunnittelun
edetessä.
Hankesuunnitelma toimii luonnossuunnitteluvaiheessa ohjeena,
jonka mukaan rakennuksen perusratkaisuja lähdetään
suunnittelemaan.
Luonnossuunnitteluvaiheessa tehtyjen ratkaisujen
pitää noudattaa aiemmin laadittua kustannuskehystä.
Kustannusarvion noudattamisessa on koko hankkeen ajan
pysyttävä tiukasti, tai muussa tapauksessa on
tehtävä selkeä päätös suunnitelmien
muuttamisesta ja uuden kustannusarvion laskemisesta. Tällöin
on muistettava tarkistaa myös rahoitussuunnitelma.
Luonnossuunnitteluvaiheen ratkaisuja tehtäessä
on erittäin tärkeää käyttää
ratkaisujen tekemisessä asiantuntijoita, koska hankkeen
alkuvaiheessa ovat hankkeen ohjausmahdollisuudet vielä
melko suuret. Hyvillä suunnitteluratkaisuilla säästetään
rakentamisvaiheessa merkittäviä rahasummia.
Rakennuttaja voi tehdä luonnospiirustusvaiheessa
omia parannusehdotuksiaan. Arkkitehdille kannattaa kuitenkin
antaa melko vapaat kädet omien ideoiden kehittelyssä,
jotta syntyisi luovia ratkaisuja. Yksityiskohtaiset tekniset
suunnitelmat ja rakennepiirustukset tehdään
kuitenkin vaiheittain vasta tarkistettujen luonnospiirustusten
korjausten jälkeen. Myös erikoissuunnitelmat
valmistuvat vaiheittain. Asiantunteva LVIS-suunnittelija
pystyy tekemään huomattavan edullisia ratkaisuja
sekä rakennus- että käyttökustannuksiltaan.
|