| |
Aikataulusuunnitelma
Rakennus toteutetaan paitsi rakennussuunnitelmien
myös aikataulujen mukaisesti. Aikataulu on rakennushankkeen
toteutuksen eräänlainen rautalankamalli, jossa
asetetaan ajalliset tavoitteet koko hankkeelle. Rakennuttaja
laatii aluksi projektiaikataulun varsinaisen rakennusaikataulun
pohjaksi. Siihen merkitään koko projekti hyvin
suurpiirteisesti suunnittelun aloittamisesta rakennuksen
valmistumiseen. Tästä alustavasta aikataulusuunnitelmasta
on hyvä hahmotella kirjallinen luonnos.
Varsinainen rakennusaikataulu tehdään
tavallisimmin yleisaikataulu-tyyppisenä. Etenkin,
jos yleisaikataulu on koko hankkeen käsittävä
ja ainoa käytössä oleva aikataulu, siitä
voidaan käyttää nimitystä rakennusaikataulu.
Se on käytettävissä olevan ajan ja työvaiheiden
keskinäisten riippuvuuksien perusteella laadittu
töiden ajallinen toteutussuunnitelma. Rakennusaikataulun
perusteella voidaan ilmoittaa mm. sähkö- ja
LVI -urakoitsijoille, milloin heidän osuutensa on
ajankohtainen. Rakennusaikataulu toteutetaan tyypillisesti
janakaaviona, joka soveltuu suoraan etenevään
työhön, jossa riippuvuudet ovat selkeitä.
Janakaaviolla voidaan kuvata kunkin tehtävän
ajallinen riippuvuus muista tehtävistä, mutta
ei loogisia riippuvuuksia. Kustannusarvion lailla rakennusaikataulua
pyritään noudattamaan mahdollisimman tarkasti.
Kustannusarvio ja rakennusaikataulu liittyvät läheisesti
toisiinsa: aikataulusta jälkeen jääminen
joudutaan ottamaan kiinni lisäämällä
työpanosta, mikä taas aiheuttaa lisää
kustannuksia. Kustannusarviossa pysyminen muodostuu yleensä
määrääväksi tekijäksi, mutta
myös selkeä rakennusaikataulu on kertarakentajallekin
tärkeä.

Rakennusaikataulun perusteella voidaan laatia
hankinta-aikataulu tai merkitä suoraan rakennusaikatauluun
tärkeimpien hankintojen ajankohdat, jotta tarvittavat
rakennusosat ja -tarvikkeet olisivat työmaalla ajallaan.
Aluksi kannattaa kysellä tuotteiden toimitusaikoja,
joihin hankinta-aikataulun tekeminen pitkälti perustuu.
Toimitusajat voivat vaihdella tuotekohtaisesti paljonkin.
Myös vuodenajoilla on vaikutusta, esimerkiksi kesälomakauden
jälkeen toimitusajat ovat pidempiä kuin keväällä.
Hankinta-aikataulu laaditaan rakennusaikataulun mukaan;
siinä on jo määritelty ajankohdat, jolloin
tuotetta tarvitaan työmaalla. Hankinta-aikataulu
voi olla pelkkä luettelo rakennusaikataulun yhteydessä,
tai se voidaan tehdä myös rakennusaikataulun
tapaan janamuotoon. Tällöin janat osoittavat
ajankohdan, jonka aikana hankinta tulisi suorittaa, jotta
se olisi perillä ajallaan, muttei toisaalta seisoisi
työmaalla turhaan. Ylimääräinen varastointi
vie tilaa työmaalla, ja tavaraa voidaan joutua siirtämään
paikasta toiseen. Siirtojen yhteydessä tavara saa
usein vaurioita ja syntyy turhaa mittatappiota. Ammattilaisen
tekemän rakennusaikataulun perusteella on helppo
laatia hankinta-aikataulu vaikka itse.
Erikoistapauksissa voidaan laatia yleisaikataulua
tarkempiakin aikatauluja. Suurissa useita osakohteita
sisältävissä rakennushankkeissa, joissa
työskentelee useita työryhmiä, aikataulut
on tehtävä erityisen tarkasti. Tällöin
käytetään tyypillisesti rakennusvaiheaikatauluja
ja paikka - aika -kaavioita. Esimerkiksi rungon rakentamisesta
voidaan laatia erillinen rakennusvaiheaikataulu. Paikka
- aika -kaaviot ovat käyttökelpoisia etenkin
elementtirakentamisessa ja monikerroksisissa rakennuksissa.
Myös tuotantorakennushankkeessa niitä voidaan
käyttää. Esimerkiksi käytettäessä
ala- ja välipohjina ontelolaattoja toimitusajankohdan
suunnittelussa on otettava huomioon, että ne vaativat
asennukseen erityskalustoa ja että niiden säilyttäminen
työmaalla on hankalaa. Tällöin tarkempi
aikataulu saattaa tulla kysymykseen. Erityisesti rakennusvaiheaikataulujen
laatiminen kannattaa antaa alan ammattilaisen tehtäväksi.
Työmaapäiväkirja liittyy läheisesti
urakkasuoritusten ja aikataulujen valvontaan. Säännöllisesti
kootun ja huolellisesti täytetyn työmaapäiväkirjan
avulla voidaan helposti tarkistaa rakennushankkeen eteneminen,
rakennusaikataulun paikkansa pitävyys ja mahdolliset
kiistanalaiset asiat. Työmaapäiväkirja
kannattaa tehdä omalle erilliselle lomakkeelle, johon
merkitään päivittäin kaikki työmaalla
tapahtuneet asiat. Tältä lomakkeelta tiedot
on helppo siirtää edelleen projektin rakennusaikataulun
seurantaa varten.
|