Etusivu
Sijoituksella, asennuksella ja käytöllä vaikutetaan turvallisuuteen
Erilaiset käyttäjät
Sähköpalot Suomessa
Astianpesukoneen vuotovahingot lisääntyneet
Sähköliesi
Kaasuliesi
Liesituuletin ja –kupu
Mikroaaltouuni
Kylmäsäilytyslaitteet
Pienlaitteet
Astianpesukone
Pyykinpesukone

Koneelliset kuivauslaitteet

Pölynimuri
Kotitalouskoneiden käyttö vapaa-ajan asunnolla
 
TTS tutkimus

 

SÄHKÖPALOT SUOMESSA

TUKESin tutkimuksen mukaan sähköpalokuolemien syy jakautuu melko tasan virheellisen toiminnan ja teknisen vian kesken. Toisaalta paloon johtaneiden teknisten vikojen taustalta on löydettävissä puutteellinen tai kokonaan laiminlyöty kunnossapito. Näyttää siltä, että sähköpaloon johtavat tekniset viat aiheutuvat käyttötavoista eikä suunnittelu- ja valmistusvirheillä ei ole merkittävää osuutta sähköpaloissa (Nurmi ym. 2005).

TUKESin ensimmäisessä seurantatutkimuksessa vuosina 1998–1999 tilastoitiin Suomessa 1760 sähköpaloa. Viisi vuotta myöhemmin oli 245 paloa vähemmän.

Tutkimus osoitti erityisesti televisiopalojen, mutta myös pesukone-, kiuas-, valaisin- ja sähkölaitteistopalojen selvästi vähentyneen. Useimmista muista laiteryhmistä poiketen liesistä ja uuneista alkaneiden palojen määrä kasvoi. Niiden lukumäärä oli vuosina 2003-2004 yli 400, kun viisi vuotta aiemmin lukumäärä oli noin 300.


Laiteryhmäkohtaiset sähköpalot TUKESin selvityksen mukaan.

Suurin osa sähköpaloista ja hyvin merkittävä osa niistä aiheutuvista vahinkokustannuksista sattuu kotiympäristössä. Virheellisestä tai varomattomasta käytöstä johtuneet liesipalot ovat lisääntyneet voimakkaasti. Tulokset heijastelevat laajempaa yhteiskunnallista muutosta, väestön ikääntymistä ja yksin asuvien vanhusten määrän kasvua. Se aiheuttaa paloturvallisuusriskejä asumismuodosta riippumatta. Paloja voidaan ehkäistä esimerkiksi sovittamalla ikääntyneiden ihmisten käytössä oleva tekniikka heidän toimintakyvylleen sopivaksi ja ottaa laitteissa käyttöön uutta turvallisempaa tekniikkaa, kuten turvaliedet.

Lisätietoja:
Lähde: Nurmi, V-P., Nenonen, A., Sjöholm, K. Sähköpalot Suomessa. TUKES-julkaisu 2/2005.

Sähköpalojen ennaltaehkäisy

1. Noudata käyttö- ja asennusohjetta
2. Pidä laitteitasi huolta
3. Puhdista laiteet pölystä
4. Korjauta heti vialliset laitteet
5. Älä jätä laitteita ilman valvontaa
6. Huolehdi riittävästä ilmankierrosta
7. Tarkkaile sähköasennusten kuntoa
8. Käytä ammattilaista sähkötöissä.

TUKESin vuoden kestäneen seurantajakson aikana tietoon tuli 14 sähköpaloissa sattunutta kuolemantapausta, joka oli kaksinkertainen määrä edelliseen tutkimuskertaan nähden. Lisäksi seurantatutkimusjakson jälkeen vuoden 2004 lopussa sattui poikkeuksellisen paljon kuolemaan johtaneita sähköpaloja, että kalenterivuoden 2004 osalta kuolleiden lukumäärä oli yli 20. Sähköpaloissa ja muissa rakennuspaloissa kuolleiden määrä on huolestuttavan korkea. Rakennuspaloissa kuolleiden määrä oli kansainvälisestikin vertaillen korkealla tasolla.


Sähköpalot asuinrakennuksissa TUKESin selvityksen mukaan.

Lähde ja lisätietoa:
Näin vältät sähköpalot. Turvavinkit joka kotiin.

Sähköpalot hallintaan. Turvavinkit joka kotiin.

http://www.tukes.fi/sahkopalot/

TUKES. Kodin sähköturvallisuusopas.

TUKES. Kodin sähkölaitteiden tarkistuslista asukkaalle.

SPEK. Joka kodin paloturvallisuus. Pidä sähkölaitteistasi huolta.