|
SÄHKÖLIESI
Sähkölieden huolimaton käyttö aiheuttaa kodinkoneista eniten paloja. Liesi unohtuu tai kytkeytyy vahingossa päälle. Induktioliesi ehkäisee osan vahingoista, sillä se vaatii toimiakseen magnetisoituvan teräsastian. Myös erilaiset liesien sisältämät turvaominaisuudet tai erikseen hankittavat turvavarusteet ja -laitteet estävät lieden kytkeytymistä vahingossa päälle tai unohtumista päälle. Turvallisuuden kannalta myös sijoituksella ja hyvillä käyttöedellytyksillä on merkitystä. Välttämättömille tarvikkeille kuten patalapuille kannattaa järjestää sellainen paikka, josta ne eivät pääse vahingossa tippumaan liedelle.
Turvallisuusriskien huomioonottaminen sijoituksessa ja asennuksessa
Liesi tulee sijoittaa lähelle vesipistettä, jotta vältytään kuumien keittoastioiden siirtelemistä kulkuväylän yli. Työ- ja laskutasoa tarvitaan lieden molemmille puolille kuumille astioille yms..Keskeisin työ- ja laskutaso on altaan ja lieden välissä. Sen leveyden tulisi olla 600-1000 mm.
Sijoittamalla uuni kalusteisiin se saadaan hyvälle työskentelykorkeudelle. Komerokaappiin sijoitettavan uunin sopiva käyttökorkeus 700-900 mm. Sopiva käyttökorkeus helpottaa myös uunin puhdistusta. Kalusteisiin sijoitetut uunit kiinnitetään kalusteeseen turvallisuuden vuoksi.
Kalusteisiin sijoitettavissa laitteissa on otettava huomioon ilmankierron vaatima tila. Riittävä ilmankierto estää laitteen ylikuumenemisen ja varmistaa virheettömän toiminnan. Laitevalinnassa ja sijoituksessa kannattaa kiinnittää huomiota myös uunin höyrynpoistotapaan, ettei höyrynpoisto kohdistu esimerkiksi kahvaan.
Lattialiedet, kalusteisiin sijoitettavat liedet ja keittotasot liitetään kiinteästi sähköverkkoon ja liitännän voi tehdä vain valtuutettu sähköasentaja. Pienoisliesissä, yhden tai kahden keittolevyn tai alueen keittotasoissa sekä kalusteisiin sijoitettavissa uuneissa on pistotulppaliitäntä. Sähköliedet vaativat 16 ampeerin sulakkeen.
Liesien turvallisuutta parantavat ominaisuudet ja turvavarusteet
Induktioliesi vaatii toimiakseen magnetisoituvan teräsastian. Se ei kuumene, jos sen päälle putoaa esimerkiksi patalappu. Induktio on nopea kuumennustapa ja se reagoi nopeasti tehonvalitsimen säätöjen muutoksiin. Induktiolieden nopeuden vuoksi esimerkiksi öljy kuumenee nopeasti syttymislämpötilaan, mikä voi olla yllätys ensimmäisellä käyttökerralla.
Turva-ajastimella varustettua turvaliettä käytettäessä on valittava erillisestä valitsemasta lieden käyttöaika. Turva-ajastimella voidaan säätää toiminta-aika. Laite ei kytkeydy päälle, jos ajastimesta ei ole valittu käyttöaikaa. Virta katkeaa valitun käyttöajan kuluttua. Turva-ajastimia on lähinnä lattialiesissä.
Keittotason suoja estää lapsia vetämästä kuumia keittoastioita päällensä. Valitsimen peittävä suoja estää myös sen, ettei esimerkiksi keittotasolle kurotteleva koira kytke vahingossa liettä päälle. Keittotason suoja on lisävaruste.
Keraamisissa keittotasoissa on yleensä jälkilämmön merkkivalot, jotka osoittavat, että keittoalue on vielä kuuma. Yleensä jälkilämmön merkkivalot ovat yksiportaisia. Markkinoilla on myös keittotasoja, joissa on kaksi tai kolmiportaisia jälkilämmön merkkivaloja.
Tehokkaissa valurautalevyissä eli salamalevyissä sekä kaikissa keraamisissa keittoalueissa on ylikuumenemissuoja, joka estää keittotasoa kuumenemasta liikaa.
Joissakin keraamisissa keittotasoissa on kattilantunnistin. Se ”tunnistaa”, onko keittoalueella keittoastiaa. Keittoalue ei kytkeydy päälle, jos sillä ei ole keittoastiaa. Kattilantunnistin tunnistaa vain metalliset keittoastiat.
Joissakin keittotasoissa on lämpötilan tunnistin, joka ylläpitää kattilassa säädettyä lämpötilaa.
Lämpötilan tunnistin keittotasossa ja kattilassa estää sen, ettei ruoka pääse kiehumaan yli.
Luukun salvalla estetään lasta avaamasta uunin luukkua. Se on yleensä vakiovarusteena lattialiesissä ja usein myös kalusteisiin sijoitettavissa uuneissa. Haluttaessa sen voi poistaa käytöstä.
Vastuksen kosketussuoja peittää grilli-ylävastusyhdistelmän, joka ehkäisee lieden käyttäjää polttamasta kättään vastuksessa.
Uunista ulosvedettävät kannattimet mahdollistavat sen, että kuuma astia tulee ritilän mukana ulos uunista.
Eri värit ja kohdistusmerkinnät auttavat lieden valitsimien käyttöä. Keraamisessa keittotasossa päällä oleva keittoalue erottuu jaksoittain punaisena hehkuvien lämpövastusten ansiosta, mistä voi olla apua heikkonäköiselle.
Erikseen hankittavia turvalaitteita
Lieteen on asennettavissa jälkikäteen erilaisia turvalaitteita. Niissä keittolevyn tai –alueen virran päälläoloaika perustuu valittuun tehoon. Toiminta voi perustua myös lämpötilan tunnistavaan automaattiseen virrankatkaisuun.
Linkkejä turvalaitevalmistajien markkinoijien kotisivuille:
www.finncabinova.com
www.innohome.fi
www.nic.fi/-telamo
www.pikosystems.fi
Lieden käyttö
- valvo aina liettä ja uunia käytön aikana
- kytke virta aina pois käytön jälkeen
- älä säilytä mitään lieden päällä tai uunissa
- huolehdi, ettei lieden lähettyvilläkään ole mitään helposti syttyvää, esimerkiksi patalappuja
- säilytä keittiössä sammutuspeitettä
|
Lisätietoa
Liesipalot hallintaan, TUKESin power point-esitys ”Liedet turvallisiksi”
|