Etusivu
Sijoituksella, asennuksella ja käytöllä vaikutetaan turvallisuuteen
Erilaiset käyttäjät
Sähköpalot Suomessa
Astianpesukoneen vuotovahingot lisääntyneet
Sähköliesi
Kaasuliesi
Liesituuletin ja –kupu
Mikroaaltouuni
Kylmäsäilytyslaitteet
Pienlaitteet
Astianpesukone
Pyykinpesukone

Koneelliset kuivauslaitteet

Pölynimuri
Kotitalouskoneiden käyttö vapaa-ajan asunnolla
 
TTS tutkimus

 

MIKROAALTOUUNI

Mikroaaltouunin sijoituksessa on otettava huomioon laitteen ympärilleen vaatima ilmankiertotila ja ilmankiertoaukkojen sijainti, jotka vaihtelevat laitemalleittain. Vapaa ilmankierto tarvitaan, jottei laite kuumene liikaa. Mikroaalto-vastusuunit kuumenevat käytön aikana myös ulkopinnoiltaan, minkä vuoksi niitä ei voi sijoittaa ahtaaseen paikkaan tai sen päälle ei saa laittaa mitään helposti syttyvää.

Mikroaaltouunin sopiva sijoituskorkeus on 700–1 000 mm. Turvallisuuden kannalta on tärkeää, että käyttäjä ulottuu näkemään uunin sisälle astiassa olevan ruuan sekä ulottuu vaivatta tarttumaan astiaan ja nostamaan sen läikyttelemättä kuumaa ruokaa päällensä. Mikroaaltouunin luukut ovat pääasiallisesti vasemmalle saranoituja, jolloin laitteen viereen oikealle puolelle tarvitaan laskutilaa. Vain muutamassa mikroaaltouunissa luukku on saranoitu alhaalta, jolloin laskutila voi olla laitteen vasemmalla tai oikealla puolella.

Oikein käytettynä mikroaaltouuni on turvallinen

Mikroaaltouunin rakenteelta vaaditaan, ettei mikroaaltosäteilyä vuoda missään tilanteessa uunin ulkopuolelle. Siinä on vähintään kaksi toisistaan riippumatonta turvakytkintä. Uuni kytkeytyy päälle vasta, kun luukku on täysin kiinni. Mikroaallot eivät varastoidu soluihin eivätkö aiheuta kemiallisia muutoksia.

Mikroaaltouunissa käytettävien astioiden tulee olla mikroaaltoja läpäisevää materiaalia, joka ei kuitenkaan ime itseensä kosteutta tai rasvaa. Metalliastioiden käyttöä ei suositella, koska mikroaallot eivät läpäise metallia ja siksi ruoka kuumenee hitaasti ja epätasaisesti. Uunin käyttöohjeesta on tarkistettava, saako siinä käyttää metalliastioita. Jos metalliastia pääsee koskettamaan uunin seinämiä, voi uunissa kipinöidä.

Tottumaton käyttäjä voi valita liian pitkän kuumennus- tai kypsennysajan, jolloin ruoka palaa karrelle tai syttyy palamaan. Palo tukahdutetaan ottamalla pistoke pois pistorasiasta ja peittämällä uuni sammutuspeitteellä tai matolla.

Mikroaaltouunikuumennus on turvallista, kun uuni on ehjä ja puhdas. Uunin puhdistus on helppoa, koska lika ei pala kiinni. Uunin luukku ja sen ympäristö pidetään puhtaana, jotta luukku sulkeutuu tiiviisti. Puhdistustarvetta vähennetään käyttämällä kannellisia astioita tai suojakupua. Suojakupu estää myös ruoan roiskumisen ja rasvahöyryn pääsemisen uunin rakenteisiin.

Jos epäilet mikroaaltouunin vuotosäteilyä, voit mittauttaa sen kodinkoneiden huoltoliikkeessä.