Valaistuksessa on oivalliset
mahdollisuudet säästää sähköä.
Viidennes kotitaloussähköstä palaa valona, valtaosa
yhä edelleen hehkulampuissa. Hehkulampun kuluttamasta energiasta
vain pieni osa muuttuu valoksi ja suurin osa hehkuu lämpönä
ilmaan. 15 watin energiansäästölamppu tuottaa enemmän
valoa kuin 60 watin hehkulamppu, mutta kuluttaa 75 % vähemmän
energiaa eikä tuota lämpökuormaa.
Loistelamput ovat ylivertaisia hehku- ja halogeenilamppuihin
nähden niin energiatehokkuutensa kuin polttoikänsäkin
osalta. Merkittävä energiansäästö saavutetaan,
kun hehkulampuista siirrytään pienloistelamppuihin eli
energiansäästölamppuihin niissä valopisteissä,
joissa valot ovat päällä pitkään, esimerkiksi
keittiössä, kylpyhuoneessa ja käytävillä.
Halogeeni on taloudellinen kohdelamppu, mutta
yleisvalaistukseen niitä tarvitaan niin paljon, että
sähkönkulutus voi nousta moninkertaiseksi hehkulamppu
ja loistelamppuvalaisimiin verrattuna.
Energiansäästölampuissa vaihtoehtoja
Pitkänmallinen energiansäästölamppu
on saanut rinnalleen hehkulamppua muistuttavia sekä pienikantaisia
kynttilälamppua tyylitteleviä versioita. Markkinoilla
on myös ulkokäyttöön sopivia, hämäräkytkimellä
varustettuja pienloistelamppuja sekä erikoismalleja, jotka
soveltuvat pihavalaistuksen käyttöolosuhteisiin.
Mittaa kuvun ja varjostimen koko, kun hankit ensimmäistä
kertaa energiansäästölamppua hehkulampun tilalle.
Selkeät pakkausmerkinnät opastavat kaupassa valaisuteholtaan
sopivan lampun valinnassa. Osta sellaisia lamppuja, joille valmistaja
kertoo selkeästi käyttöiän – vertaile
vaihtoehtoja.
Energiansäästölampun käyttöikä
on 10–15 -kertainen tavalliseen hehkulamppuun verrattuna.
Hankintahetkellä kalliimpi lamppu maksaa itsensä takaisin
ajan myötä. Pitkän käyttöiän ansiosta
energiansäästölamppu kannattaa laittaa myös
niihin valaisimiin, joissa lampun vaihto on hankalaa.
Ohjausratkaisut tuovat tehokkuutta
Kaikista yleisesti käytettävistä
lampputyypeistä, myös loistelampuista, löytyy säädettäviä
malleja. Valonsäätimiä käytetään
tunnelman luomiseen ja valaistuksen monipuolistamiseen. Niiden
avulla on mahdollista myös säästää sähköä.
Perinteisten valokatkaisijoiden tilalle tai rinnalle
voidaan asentaa uudentyyppisiä ohjausratkaisuja. Liiketunnistimet
sytyttävät valot huoneeseen sinne mentäessä
ja sammuttavat ne, kun huone on tyhjä. Kytkennät voi
suunnitella myös niin, että koko talon valaistus sammuu
yhdestä katkaisijasta ulko-oven vierestä.
| LAMPPUJEN KESTO |
| |
Tuntia |
Vuosia* |
| Hehkulamput |
1 000 |
1 |
| Halogeenilamput |
2 000 - 4 000 |
2 - 4 |
| Energiansäästölamput |
10 000 - 15 000 |
9 - 13 |
| Loistelamput (kakasikantainen) |
8 000 - 10 000 |
7 - 9 |
| * 3 h/vrk | Lähde: Osram |
|