Astianpesun energiankulutus
muodostuu veden kulutuksesta ja lämmityksestä sekä
koneelliseen pesuun kuluvasta sähköstä. Vedenkulutuksen
kannalta konepesu tulee useimmiten taloudellisimmaksi. Nykyiset
12 astiaston astianpesukoneet kuluttavat vettä keskimäärin
15 litraa pesukertaa kohti, kun taas saman määrän
peseminen käsin kuluttaa vettä pesutavasta riippuen
35–140 litraa.
Käsinpesu on edullisinta vain, mikäli
astiat sekä pestään että huuhdotaan altaissa.
Jo kahden henkilön taloudessa astioiden huuhtominen juoksevalla
vedellä saattaa kuusinkertaistaa huuhteluveden kulutuksen.
Pienikin perhe voi hyödyntää astianpesukonetta
energiataloudellisesti valitsemalla pienikokoisen laitteen.
Astianpesukonetta hankkiessasi mittaa kotona
sijoituspaikka sekä tarkista sähkö-, vesi- ja viemäriliitäntöjen
paikat. Vertaile laitteiden energiamerkintöjä ja käyttöohjeesta
eri ohjelmien pituuksia ja niiden sisältöjä. Käyttötapa
ratkaisee astianpesukoneen energiatehokkuuden. Pese aina täysiä
koneellisia ja valitse pesuohjelma astioiden likaisuuden mukaan.
Vältä astioiden esihuuhtelua juoksevassa vedessä.
Pesuaineen ohjeenmukainen annostelu vähentää huuhtelutarvetta.
Turvallisuussyistä pesukonetta ei pidä
jättää käyntiin ilman valvontaa. Sulje vesihana
aina käytön jälkeen. Turvakaukalo laitteen alla
auttaa huomaamaan nopeasti vesivuodot.
|
KYLMÄÄN VAI LÄMPIMÄÄN VETEEN?
- Astianpesukoneet liitetään
laitevalmistajan suosituksen mukaisesti joko lämpimään
tai kylmään tuloveteen. Tuloveden lämpötilalla
ei ole vaikutusta pesutulokseen. Korkein suositeltu tuloveden
lämpötila on +60 °C.
- Astianpesukoneen liittäminen lämpimään
tuloveteen lyhentää pesuaikaa koneesta ja pesuohjelmasta
riippuen jopa 35 minuuttia ja pienentää sähkönkulutusta
20–60 %. Pikaohjelmalla sähkönsäästö
voi olla suurempikin.
|
|