Kuvaus
2000-luvulla sekä puunkorjuuyritysten että puunkuljetusyritysten mahdollisuudet kasvaa ovat olleet entistä monipuolisemmat. Tilanne johtuu suurten metsäyhtiöiden päätöksestä keskittää palveluiden ostoa yhä pienemmälle joukolle tarjoamalla heille yhä suurempia ja monipuolisempia kokonaisuuksia. Kasvupäätöksen edessä yrittäjä joutuu miettimään yritystoimintaansa ja sen tulevaisuutta perusteellisesti. Kasvua ei kannata toteuttaa ilman strategisia tavoitteita ja kasvutavan suunnittelua. Tutkimuksessa selvisi, että yrittäjän rooli korostuu kasvussa.