|
Kasvu piensahojen liiketoiminnassa
TOTEUTUS
Vastuuorganisaatio
TTS tutkimus
Kesto
2007-2010
Menetelmät
Hankkeeseen valitaan mukaan muutamia kasvukykyisiä ja -haluisia piensahayrittäjiä, joiden toimintaa tarkastellaan yhdessä yrittäjän kanssa. Hankkeessa tarkastellaan kasvuyrityksen tunnusmerkkejä paitsi taloudellisten tunnuslukujen, myös muutamien muiden ominaisuuksien, kuten kasvuhakuisuuden, kasvukyvyn, tunnistetun kilpailuedun ja markkinapotentiaalin kautta.
- kasvuhakuisuudella tarkoitetaan yrityksen omistajien sitoutumista kasvuun ja kehittämiseen. Yrityksellä on kasvuun tähtäävä asenne ja kykyä riskinottoon.
- kasvukyky on yrityksen osaamista ja innovatiivisuutta. Yrityksellä täytyy näiden lisäksi olla taloudellisia resursseja sekä realismia toteuttaa suunnitelmat. Esimerkiksi verkostoituminen voi tukea yrityksen kasvukykyä.
- tunnistettu kilpailuetu voi perustua esimerkiksi laatuun, kustannustehokkuuteen tai asiakaslähtöisyyteen.
- markkinapotentiaali tarkoittaa, että markkinoilla on kysyntää ja asiakastarve on tunnistettavissa.
Viime vuosien toiminnan kannattavuutta ja taloudellista kasvua tarkastellaan taloudellisten tunnuslukujen avulla. Yrittäjyyden eri osa-alueita ja kasvun tunnusmerkkejä kartoitetaan yrittäjähaastattelujen avulla. Aineiston avulla pyritään löytämään kasvun mahdollisuuksia, rajoituksia ja keinoja piensaha-alalla.
Hankkeen vastuullinen johtaja
Riitta Backman
TTS tutkimus
Luonnonvara-ala
PL 5
05201 Rajamäki
Puhelin: (09) 2904 1435
Faksi: (09) 5129 0720
Sähköposti: etunimi.sukunimi@tts.fi
www.tts.fi
|