Submit to FacebookSubmit to Twitter


Lehdistötiedotteet

TTS mukana talousmetsien kulttuuriperinnön kartoituksissa

TTS tutkimus, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio ja virolainen RMK ovat käynnistäneet EU-hankkeen, jonka tarkoituksena on kehittää menetelmä yksityismetsien kulttuuriperintökohteiden kartoittamiseen. Hankkeessa lisätään myös metsäammattilaisten, metsänomistajien ja paikallisten ihmisten kiinnostusta oman elinympäristönsä metsäkulttuuriin sekä kehitetään paikalliseen metsäkulttuuriperintöön perustuvaa metsämaiseman suunnittelua metsänhoitotoimiin soveltuvaksi.

Kulttuuriperintö osana metsien kestävää käyttöä

Kestävän kehityksen mukainen metsätalous ottaa toiminnassaan huomioon paitsi taloudellisen kestävyyden ja kannattavuuden, myös ekologisen, sosiaalisen- ja kulttuurisen kestävyyden. Kestävän kehityksen kaikkien ulottuvuuksien tarpeet on otettava riittävästi huomioon, jotta toiminta on kestävällä pohjalla.

Metsistä löytyvät jäljet aiempien sukupolvien toiminnasta edustavat metsätalouden kulttuurista kestävyyttä. Metsistä on vuosisatojen ajan haettu kotitalouksien tarvepuut, niitä on kaskettu viljelymaiksi, kolottu tervanpolttoa varten ja myös kotieläimet ovat laiduntaneet metsissä. 1800-luvulla alkaneen teollistumisen myötä metsiä alettiin hyödyntää laajenevan sahateollisuuden ja myöhemmin myös sellu- ja paperiteollisuuden raaka-aineena. Jokaisesta aikakaudesta ja käyttömuodosta metsissä on säilynyt jälkiä näihin päiviin saakka. Jäljet ja niihin mahdollisesti liittyvät tarinat ja kertomukset ovat osa kulttuuriperintöämme.

Kulttuurista kestävyyttä turvataan muun muassa metsäsertifioinnin ja metsäpolitiikan avulla. Talousmetsissä sijaitsevat kulttuurikohteet ovat heikosti tunnettuja ja vaarana on, että kohteita tuhoutuu vahingossa esimerkiksi maanmuokkauksen yhteydessä.

Kulttuurikohteiden kartoituksesta saatava hyöty

Talousmetsissä sijaitsevien kulttuurikohteiden kartoittamisen ensisijainen hyöty on siinä, että kohteet saadaan paikallistettua ja niihin liittyvät tiedot talletettua. Kun metsänomistaja tietää maallansa olevasta kohteesta, todennäköisyys kohteen tuhoutumisesta metsänkäsittelyn yhteydessä pienenee.

Kulttuurikohteen dokumentointi voi myös herättää uinuvan metsänomistajan kiinnostuksen ja vahvistaa sidettä omaan metsään. Kun kiinnostus omaan metsään on herännyt, kynnys esimerkiksi omatoimiseen metsänhoitoon voi alentua. Metsästä voi löytyä myös sellaisia luontokohteita, jotka omistaja haluaa säilyttää tuleville polville.

Jos metsänomistaja haluaa julkistaa metsässään olevan kulttuurikohteen, tieto kohteesta voidaan syöttää esimerkiksi metsänhoitoyhdistyksen, metsäkeskuksen ja puunostajien paikkatietojärjestelmiin. Mitä laajemmalle tieto kohteesta leviää, sitä varmemmin se säilyy koskemattomana esimerkiksi puunkorjuussa, maanmuokkauksessa ja kunnostusojituksessa. Jos kohteeseen voidaan ajatella olevan laajaa kiinnostusta, sitä voidaan hyödyntää esimerkiksi maaseutumatkailussa.

LISÄTIETOA:

TTS TUTKIMUS
Pertti Hourunranta

Tutkija, maat. ja metsät. maist.
Gsm 044 7143 678
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Tea Elstob
Tutkimusagrologi, agrologi
Gsm 050 3879 519
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 


TTS - Työtehoseura
(09) 2904 1200
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Kaikki yhteystiedot >>

 

Laskutusosoitteet >>

Logistiikka ja ajoneuvot
>> henkilölogistiikka
>> tavaralogistiikka
>> automekaanikot
>> autoalan myynti ja työnjohto
>> Koriakatemia

Palvelut, rakentaminen ja asuminen
>> talonrakennus ja nosturit
>> maarakennus
>> puu- ja sisustus
>> asuminen
>> puutarha
>> matkailu, ravintola ja kotityöpalvelut

Tuottavuus ja luonnonvarat
>> johtamis- ja esimieskoulutus
>> tuottavuuden tutkimus- ja
     kehittämistoiminta

>> maataloustyö
>> metsätyö- ja metsäenergia
>> metsäkoulutus