Minkinkasvatuksen työmäärissä on suuria tilakohtaisia eroja käytetyistä työmenetelmistä riippuen. Hitaimmilla menetelmillä aikaa kuluu vuodessa lähes kaksinkertainen määrä nopeimpiin menetelmiin verrattuna. Työmäärän vaihtelu on suurta jopa samoja menetelmiä käytettäessä.

Käytössä olevat työmenetelmät ovat edelleen pitkälti käsityövaltaisia osin töiden koneellistamisen ja automatisoinnin vaikeuden takia. Tavallisimpia koneellistettuja hoitotöitä ovat ruokinta, automaattinen juottoa ja lannanpoisto. Siksi etenkin pienissä tilakokoluokissa kokonaistyöajat eivät juuri ole pienentyneet 20-30 vuodessa, jos niitä vertaa Pohjoismaissa 1980-1990-luvuilla tehtyihin selvityksiin.

Turkistuotannon työmenetelmissä, kasvatusmuodosta riippumatta, on tapauskohtaisesti paljon kehittämisen varaa työntekijän kuormittumisen kannalta. Esimerkiksi häkkien asennuskorkeus tulisi määrittää jokaisella tilalla erikseen tilan työntekijöiden pituuden mukaan. Minkintuottajilla on tänä päivänä havaittavissa työkykyä heikentäviä oireita, jotka johtuvat hankalista työasennoista ja -olosuhteista sekä suuresta työmäärästä. Muun muassa nämä käyvät ilmi TTS tutkimuksen tekemästä minkinkasvatusta työn näkökulmasta tarkastelleesta tutkimuksesta.

Eniten aikaa vieviä töitä minkkitiloilla ovat ruokinta, juotto käsin, pesäkoppien kuivitus, tarkkailu, nahkonta ja paritus. Jos käsin juottoa ei oteta huomioon, niin edellä mainitut työt ovat tilakoosta riippuen 61-76 % koko vuoden työmäärästä. Käsin juoton kanssa osuus nousee jopa 72-82 %:iin. Eniten aikaa vievä työ turkistiloilla on ruokinta (20-30 % kokonaistyöajasta). Turkistuotannon kaikista kustannuksista työkustannukset muodostavatkin noin neljänneksen.

Tulokset kertovatkin sen, että tiloilla on syytä tarkastella kriittisesti omaa työtä: työmenetelmiä, -käytäntöjä ja työn organisointia, ja tehdä tarvittaessa muutoksia nykykäytäntöihin. Esimerkiksi siirtyminen käsin tehdystä pesien purukuivituksesta koneelliseen kuivitukseen säästää huomattavasti työaikaa. Myös kiipeilyhäkkien työaikaa säästävästä vaikutuksesta halleissa saatiin laskennallisia viitteitä esimerkiksi ruokinnassa, kuivituksessa ja vieroituksessa aina vieroituksen alkamisesta nahkontaan asti. Työmäärän ja siihen vaikuttavien asioiden tunteminen tuotantoa kehitettäessä ja etenkin tuotantoa laajennettaessa on yrittäjälle ensi arvoisen tärkeää kannattavan yritystoiminnan ja yrittäjän jaksamisen varmistamiseksi.

Tutkimuksen tulokset antavatkin pohjaa keskustelulle uusien turkiseläinkasvatusteknologioiden käyttöönotosta ja etenkin kehitystyöstä, joita kolme neljästä turkiseläinkasvattajasta pitää tärkeänä. Kaikkia minkinkasvatuksen työvaiheita ei ole mahdollista koneellistaa tai automatisoida työn luonteesta johtuen, mutta koneellistamisen/automatisoinnin mahdollisuuksia niissä töissä, joissa se on mahdollista ja taloudellisesti järkevää, ei ole käytetty täysimääräisesti hyväksi suomalaisessa minkin hallikasvatuksessa eikä varjotalokasvatuksessakaan. Myös käsityövaltaisia työmenetelmiä, joita ei pystytä koneellistamaan, pitää kehittää vähemmän kuormittaviksi.

Työntekijöiden kannattaa kiinnittää huomiota työasentoihin eri töiden yhteydessä jo ennen, kuin terveysongelmia alkaa ilmetä. Työtasojen hyväksikäytöllä, ennakkosuunnittelulla ja oikeilla työvälineillä ja häkkirakenteiden mitoituksilla työntekijöiden pituus huomioon ottaen pystytään merkittävästi vähentämään esimerkiksi selän kuormitusta. Myös työn monipuolistamisella, työkierrolla, sopivalla tauotuksella ja taukoliikunnalla työtehtävän tai työpäivän aikana voidaan vähentää työntekijän kuormittumista. Turkiseläinkasvattajien kannattaisi liittyä työterveyshuoltoon, jolloin työterveys­ammattilaiset tilakäynneillä pääsisivät näkemään tilan tuotanto-olosuhteet, työympäristön ja työmenetelmät ja tekemään näkemänsä perusteella antamaan kehitysehdotuksia kasvattajan ja työntekijöiden hyvinvoinnin lisäämiseksi.