Submit to FacebookSubmit to Twitter


Lehdistötiedotteet

Kuljetusalan työnjohtokoulutus tuo itsevarmuutta ja selkeyttä esimiestyöhön

TTS on toteuttanut vuodesta 2009 lähtien henkilö- ja tavaraliikenteenalan työnjohtajille ja esimiehille työnjohtokoulutusta, jonka tarkoituksena on kehittää esimiesvalmiuksia antamalla hyvät valmiudet työ- ja toimintamenetelmien kehittämiseen, työtehtävien organisointiin ja esimiestyöhön. Koulutus sopii erinomaisesti myös kuljetusyrittäjille. Ensimmäiset opiskelijat valmistuvat koulutuksesta kesällä 2011.

Esko Matikainen on yksi koulutuksesta valmistuvista opiskelijoista. Hän on ollut pienestä pitäen ollut kiinnostunut koneista ja isoista autoista. Jakeluautonkuljettajana Esko aloitti 18-vuotiaana heti kortin saatuaan. Tämän jälkeen ura jatkui bussinkuljettajana. Vuodesta 2005 lähtien Esko on toiminut erilaisissa esimiestehtävissä Pohjolan Liikenteellä.

”Olen toiminut erilaisissa esimiestehtävissä Pohjolan Liikenteellä jo yli 6 vuotta. Esimiestöiden ohessa Esko toimii myös linja-autonkuljettajana. Voi sanoa, että tänä aikana työnkuvani on muuttunut täysin. Esimiehenä olen päässyt sisälle kokonaisvaltaisesti yrityksen toimintaan ja esimiestyöhön sekä suunnittelemaan päivä- ja viikko-ohjelmia”, Esko kertoo.

Esko aloitti kuljetusalan työnjohtokoulutuksen pari vuotta sitten. Aloite kouluttautumisesta tuli työnantajalta.

”Työnantaja on tukenut minua koko koulutuksen ajan erittäin paljon. Koulutus on rankka ja työpaikan tuki on siksi erittäin tärkeää. Tärkeää on oma motivaatio ja selkeä tavoite suorittaa koulutus hyvin loppuun saakka. Vapaa-ajan ongelmia ei ole ollut. Työn lisäksi tehdään koulutukseen ja omaan työhön liittyviä etätehtäviä sekä osallistutaan koulutuksen lähipäiville eli työtä on paljon. Hetkeäkään en kuitenkaan ole kuitenkaan katunut sitä, että lähdin koulutukseen. TTS:n järjestämä työnjohtokoulutus on ollut minulle erittäin positiivinen ja antoisa kokemus”, Esko kertoo.

Esko valmistuu työnjohtokoulutuksesta kesällä 2011. Mitä jäi kuljetusalan työnjohtokoulutuksesta takataskuun ja miten ura jatkuu tästä eteenpäin?

”Kuljetusalan työnjohtokoulutus on tuonut minulle paljon itsevarmuutta ja työkaluja esimiestyöhön sekä selkiyttänyt esimiehen roolia. Parasta antia koulutuksessa ovat olleet muun muassa henkilöstöasioihin, lakeihin ja säädöksiin liittyvät asiat sekä niihin liittyvät tehtävät. Odotan innolla tulevaisuutta ja uskon, että tulevaisuus tuo entistä haastavampia tehtäviä”, Esko toteaa.

KULJETUSALAN ESIMIEHISTÄTARVETTA
TTS:n toteuttama kuljetusalan työnjohtajakoulutus on lähtenyt nimenomaan yritysten tarpeista. Koulutusta on ollut mukana suunnittelemassa TTS:n lisäksi alan yritykset ja liitot.

”Tällä hetkellä kuljetusalan esimiehiä tarvitaan vuosittain noin 200−300 henkilöä. Kuljetusalan työnjohtokoulutus on erittäin tarpeellinen, sillä esimiestehtävät ovat vuosien saatossa muuttuneet ja tulleet entistä vaativammiksi. Esimerkiksi tietotekniikka on tullut esimiestyöhön mukaan viimeisen 10 vuoden kuluessa ja kehittyy koko ajan. Myös työn teettämistä säätelevää monimutkaista lainsäädäntöä on tullut mittava määrä lisää. Lisäksi henkilöstöjohtaminen on paljon vaativampaa kuin aikaisemmin, sillä sitä vaaditaan ja sen pitää olla kunnossa. Myös monikulttuurisuus tuo monenlaisia haasteita esimiehille”, kertoo Hannu Parvela Autoliikenteen Työnantajaliitosta.

OSAAMISEN MERKITYS KOROSTUU TULEVAISUUDESSA – EI NIINKÄÄN TUTKINTO
Opetusministeriö ja opetushallitus käynnistivät vuonna 2009 työnjohtokoulutuskokeilun. Kaksitoista koulutuksen järjestäjää sai kokeiluluvan ja TTS oli yksi kokeiluluvan saaneista. Työnjohtokoulutuskokeilun laajuus on kaupan alalla 40 opintoviikkoa ja autoalalla, kuljetusalalla ja kone- ja metallialalla 80 opintoviikkoa. Opiskelijan aikaisemman koulutuksen tai työkokemuksen kautta hankkiman osaamisen mukaan koulutusaika voi yksilöllisesti vaihdella puolesta vuodesta kahteen vuoteen.

Auto- ja kuljetusalan yli-insinööri Timo Repo opetushallituksesta korostaa osaamisen merkitystä tulevaisuudessa.

”Tulevaisuudessa korostuu entistä enemmän osaamisen merkitys, ei niinkään tutkinto. Aikaisemmat tutkinnot esimerkiksi kuljetusalalla eivät ole vastanneet yritysten tarpeisiin. Tämän vuoksi aloitettiin kokeilu, jossa haetaan koulutuksellista vastausta työelämän osaamistarpeisiin. Kokeilun avulla haetaan muun muassa palautetta esimerkiksi siihen, millaisilla osaamisvaatimuksilla esimieskoulutukset tulisi toteuttaa”, Timo Repo kertoo.

SEURAAVA TYÖNJOHTOKOULUTUKSEN RYHMÄ ALKAA ELOKUUSSA

TTS käynnistää seuraavan kuljetusalan työnjohtokoulutuksen 30.8.2011 Vantaalla. Koulutus on tarkoitettu henkilö- ja tavaraliikenteen ammattilaisille, jotka toimivat työnjohdollisissa tehtävissä ja se kestää vuoden 2012 loppuun. Koulutus toteutetaan oppisopimuskoulutuksena ja se on opiskelijoille ja työnantajille maksuton. Oppisopimukseen liittyvän työpaikkakäynnin yhteydessä osallistuja aloittaa henkilökohtaisen opiskeluohjelman laatimisen työpaikkakouluttaja tukenaan.

Koulutukseen hakeudutaan osoitteessa www.tts.fi.

Lisätietoja valmennuksesta:

Maija Kuurne
työnjohtokoulutuksen vastaava
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. , p. 050 387 9592

Aarno Lybeck
toimialajohtaja, logistiikka ja palvelut
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. , p. 044 714 3763




TTS - Työtehoseura
(09) 2904 1200
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Kaikki yhteystiedot >>

 

Laskutusosoitteet >>

Logistiikka ja ajoneuvot
>> henkilölogistiikka
>> tavaralogistiikka
>> automekaanikot
>> autoalan myynti ja työnjohto
>> Koriakatemia

Palvelut, rakentaminen ja asuminen
>> talonrakennus ja nosturit
>> maarakennus
>> puu- ja sisustus
>> asuminen
>> puutarha
>> matkailu, ravintola ja kotityöpalvelut

Tuottavuus ja luonnonvarat
>> johtamis- ja esimieskoulutus
>> tuottavuuden tutkimus- ja
     kehittämistoiminta

>> maataloustyö
>> metsätyö- ja metsäenergia
>> metsäkoulutus