Etusivu > Lehdistölle > Kasvustako kannattavuutta puunkorjuu- ja puunkuljetusyrityksille?
torstai 9. syyskuuta Kello 22:23
Lehdistölle
Lehdistötiedotteet
Graafiset ohjeet
Yhteystiedot
Kasvustako kannattavuutta puunkorjuu- ja puunkuljetusyrityksille?

Tutkimusohjelmalla edistetään kannattavaa kasvua

Syksyllä 2007 käynnistyi Metsämiesten säätiön rahoittama ja TTS tutkimuksen koordinoima Kasvun eväät -tutkimusohjelma, jonka tarkoituksena on edistää metsä- ja puualan pienyritysten kasvua tukemalla alan kasvuyrityksiä sekä aktivoimalla potentiaalisia kasvuyrityksiä kasvattamaan liiketoimintaansa. Hankkeessa on mukana viisi osahanketta, jotka kattavat seitsemän toimialaa metsäsektorilta.

Puunkorjuu- ja puunkuljetusyritys -osahanke toteutetaan Helsingin yliopiston Taloustieteen laitoksella. Osahankkeeseen valittiin molemmilta toimialoilta yli yhteensä 60 toimialaan nähden suurta kasvuhakuista yritystä. Tutkimuksessa perehdytään näiden yritysten kasvuun 2000-luvulla ja tutkitaan kasvun moniulotteisia taloudellisia vaikutuksia yrityksiin.

Tutkimuksen tarkoitus on tuottaa uutta tietoa monivaiheisen kasvun toteutuksesta, seurauksista ja kasvun kannattavuudesta. Kasvu on monille yrityksille tavoite, mutta kasvua ei tule laittaa yrityksen tärkeimmäksi tavoitteeksi. Kasvun tulee tukea kilpailuaseman parantumista ja pitkällä aikavälillä myös kannattavuutta. Tutkimuksessa pyritään vastaamaan kysymykseen, miksi jotkut yritykset onnistuvat kasvamaan tehokkaasti ja jotkut yritykset kasvavat kannattamattomiksi. Tutkimuksen tuloksia voidaan käyttää sellaisinaan hyödyksi kasvuhakuisissa yrityksissä.



Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa puunkorjuu- ja puunkuljetusyritysten kasvua tutkittiin tilinpäätöstietojen avulla:
 
Puunkorjuuyritykset
Tutkimuksen 32 puunkorjuuyritystä kasvattivat liikevaihtoaan keskimäärin lähes 80 %, mutta kannattavuutta kuvaava nettotulosprosentin mediaani laski viidessä vuodessa seitsemästä neljään. Kasvuun kannattaa ryhtyä, kun yrityksen taloudellinen tilanne sen sallii. Heikosti menestyvät yritykset yrittävät usein kasvaa ahdingosta ulos, mutta usein lopputulos on entistä heikommin menestyvä yritys.

Kannattavilla yrityksillä kasvu on tarkemmin harkittua ja suunniteltua, koska niillä on paljon menetettävää. Yritysten tulisi siis saada ensin oma talous ja kannattavuus kuntoon ennen kasvuun ryhtymistä. Kasvu ei korjaa automaattisesti heikon kannattavuuden perimmäisiä syitä.

Puunkuljetusyritykset

Tutkimuksen 30 puunkuljetusyritystä ovat 2000-luvulla kasvattaneet liikevaihtoaan lähes 70 %, mutta nettotuloksen mediaani heikentyi viidestä prosentista puolella vuodesta 2001 vuoteen 2006. Puunkuljetusyritysten kohdallakaan rajaton kasvu ei ole tie menestykseen. Tutkimuksessa selvisi, että alalla selvästi kannattavimmat yritykset ovat pieniä, liikevaihdoltaan alle 1,5 miljoonaa euroa.

Pienet yritykset ovat myös kasvaneet muita nopeammin. Tätä suuremmat yritykset olivat selvästi kannattamattomampia ja kasvu on heikentänyt niiden kannattavuutta selvästi. Puunkuljetusalalla on skaalaetuja hyvin vähän, joten nopean kasvun sijasta yrityksissä kannattaa kiinnittää entistä enemmän huomiota kustannustehokkuuteen.

Ulkopuoliset palvelut

Molemmilla toimialoilla varsin uutena ilmiönä on ulkopuolisten palveluiden käytön yleistyminen, johon vaikuttaa paikoin käyttöön otettu uusi alueyrittäjämalli. Ulkopuolisten palveluiden yritykselle tuomat edut ovat puhtaasti yritysjohdosta kiinni ja kertovat valitusta kasvustrategiasta. Varsinkin tutkimuksen puunkuljetusyrityksissä suuret ulkopuolisten palveluiden käyttäjät tekivät heikompaa tulosta, kuin palveluita käyttämättömät yritykset.

Toinen tärkeä havainto oli kasvun haasteellisuus toimialoilla. Harva yritys onnistui kasvulla parantamaan tulostaan ja kannattavimmat yritykset olivat pääsääntöisesti otoksen pienimpiä yrityksiä. Kasvu on haastava strategia, jonka toteutus vaatii paljon tarkkaavaisuutta, työtä ja suunnittelua. Osahankkeen seuraavassa vaiheessa perehdytään tarkemmin kasvun toteutukseen ja seurauksiin.

Hankkeen etenemistä ja osatuloksia voi seurata tutkimusohjelman nettisivuilla: http://www.tts.fi/kasvunevaat

LISÄTIETOJA:

Helsingin yliopisto, Taloustieteen laitos
Pekka Mäkinen, Professori

GSM 041 546 0254
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen


Juho Soirinsuo, tutkija

GSM 040 5540 568

Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen



TTS TUTKIMUS

Kaarlo Rieppo, Tutkija

GSM 044 7143 686

Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Viimeksi päivitetty 28.08.2008 07:44
 
Ajankohtaista TTS koulutus:
Ajankohtaista TTS tutkimus:
     
TTS (Työtehoseura) | PL5 (Kiljavantie 6) 05201 Rajamäki | vaihde (09) 2904 1200 | tts@tts.fi