|
HYVÄT ASUMISEN RATKAISUT VAASAN ASUNTOMESSUILLA
TTS tutkimus kartoitti Vaasan asuntomessujen omakotitalot urheilevan lapsiperheen näkökulmasta. Erityisen kiinnostuksen kohteena olivat eteinen, kuraeteinen, säilytystilat, vaatehuoltotilat ja keittiö. Myös makuuhuoneiden kokoa, olohuoneiden toimivuutta, materiaalien hoidettavuutta ja pitkäikäisyyttä arvioitiin lapsiperheen näkökulmasta. Tarkoituksena on suunnata messuvieraiden huomio asunnoissa sellaisiin asioihin, joilla on suuri merkitys käytännön asumismukavuuteen.
Tutkijaryhmä tutustui ensin omakotitalojen pohjapiirustuksiin ja teki esivalinnan toimivilta näyttävien pohjaratkaisujen perusteella. Esivalinnan perusteella hyväksi havaitut omakotitalot (13,14,18,19,20,22,23,26,27,29 ja 31) arvioitiin paikan päällä kolme viikkoa ennen messujen alkua. Talojen 29 ja 31 lopullista toteutusta ei voitu arvioida, koska taloihin ei päästy sisälle.
Mikään omakotitalo ei täyttänyt kaikkia TTS:n toimivalle omakotitalolle asetettuja kriteereitä. Toivomisen varaa oli keittiöiden suunnittelussa (mm. koneiden sijoittelu, vesipisteen puuttuminen keittotasollisesta saarekkeesta, laskutaso kodinkoneen vieressä). Sen sijaan materiaalit olivat laadukkaita ja kestäviä ja kodinkoneet energiatehokkaita. Keittiöiden koko oli useimmiten riittävä ja ruokailutilat olivat väljiä. Ruokailutiloista oli luonteva yhteys ulos.
Makuuhuoneiden koko oli kasvanut aiemmista messuista ja niiden yhteydessä oli komerotilaa pääosin riittävästi. Saunaosastot olivat useimmissa taloissa sekä ylellisiä että toimivia, mutta joissakin pohjaratkaisuissa TTS:n tutkijoita hämmästytti wc-istuimen sijoittaminen saunan pesuhuoneeseen, puhumattakaan siitä, että se sijaitsi makuuhuoneeseen avoimesti yhteydessä olevassa kylpyhuoneessa. Käytön kannalta ovellinen wc-tila on miellyttävämpi.
Kahden kerroksen korkuiset ikkunat ovat haasteellisia puhtaanapidon kannalta. Ikkunoiden pesu viidessä metrissä onnistuu ainoastaan telineen avulla, jonka pystyttäminen vaatii tilaa, aikaa ja vaivaa, puhumattakaan turvallisuus näkökohdista. Lasikaiteet tuovat avaruutta, mutta lapsiperheissä ne eivät ole kovin käytännöllisiä. Omaa taloa suunnitellessa tällaisiinkin seikkoihin kannattaa kiinnittää huomiota.
Erillisten kuraeteisten ilmestyminen omakotitaloihin on urheilevan lapsiperheen näkökulmasta toivottu ratkaisu. Seuraavilla messuilla tulemme toivottavasti näkemään myös erillisen harrastusvaatehuoneen kuraeteisen yhteydessä. Arjen sujuvuus siirtää neliöitä tiloihin, joissa niitä kipeimmin kaivataan.
Vaatehuoltotilat olivat neliöiltään useimmiten sopivan kokoisia, mutta muodossa oli vielä toivomisen varaa. Parhaiten asujaa palvelee lähes neliön muotoinen tila, jossa esimerkiksi ulosvedettävä silityslauta mahtuu avautumaan tukkimatta kulkuväylää. Muutamissa taloissa oli myös tilava vaatehuone, joka ansaitsee kiitokset. Pyykinpesukone suositellaan asennettavaksi hyvälle käyttökorkeudelle vain valmistajan omalla korotuslaatikolla. Lastulevykaluste koneen alla saattaa koneen vuotaessa vettyä ja lopulta romahtaa.
Monissa taloissa oli myös arjen luksusta, kuten poreallas lasitetulla parvekkeella (14), uima-allas atriumpihalla (13), viehättävä viherhuone olohuoneen kupeessa (19), tilava kylpyhuone vanhempien makuuhuoneen yhteydessä (27), tilava ja toimiva kodinhoitohuone (18) ja iso vaatehuone talon toisessa kerroksessa (26).
TTS:n tutkijat löysivät etukäteen valituista hyvistä pohjaratkaisuista kolme urheilevalle lapsiperheelle toimivinta omakotitaloa: talot 20, 22 ja 23 täyttivät TTS:n asettamista kriteereistä suurimman osan. Valituissa omakotitaloissa oli erityisesti urheilevia lapsiperheitä ajatellen toimivat eteistilat, joissa kuraeteinen oli erotettu vaatehuoltohuoneesta ja se sijaitsi varsinaisen eteisen lähettyvillä. Näissä taloissa oli myös riittävästi säilytystilaa ja toimivat saunaosastot pukuhuoneella ja erillisellä wc:llä. Lisähuomio taloudellisuudesta: kun omakotitalossa on yksi kylpyhuone tai saunaosasto per kerros, säästetään selvää rahaa! Tällöin kannattaa miettiä makuuhuoneiden sijoittelu erityisen huolellisesti.
Erityiset kiitokset:
20 Kastellitalot oy Aika
• reilu kuraeteinen säilytystiloineen varsinaisen eteisen tuntumassa
• vaatehuoltohuoneessa pyykin narukuivausmahdollisuus
• lasten leikkihuone keittiön läheisyydessä ja tietokonepiste oleskelutilojen yhteydessä
• yksi tilava kylpyhuone yläkerrassa
• vauvalle sisustettu, muuhunkin muuntuva huone vanhempien makuuhuoneen yhteydessä
• iso vaatehuone yläkerrassa
• jätevaunussa huomioitu kaikki jätejakeet
22 Lapponia House Oy
• erillinen sisäänkäynti kuraeteiseen, jossa riittävästi myös säilytystilaa
• kuraeteisen jatkeena pyykkihuolto vaatehuoltotilan puolella
• leivinuuni keittiössä
• väljä porrasmitoitus
• yläkerrassa väljästi mitoitetut ja toimivat sauna- ja makuutilat, hauska parvi
• autotallissa tilaa askarteluun
• tilava ulkovarasto ja runsaasti katettua terassitilaa
23 Jämerä kivitalo Funktio
• valoisa ja avara sisäänkäynti merinäkymin
• yksinkertaisen tyylikäs saunaosasto
• yhteydet tilasta toiseen luontevia
• vaatehuoltohuoneen muoto hyvä, silityslauta mahtui avautumaan tukkimatta kulkuväyliä
• lapsilla toimiva kylpyhuone yläkerrassa
• tilava saarekekeittiö, jossa mikroaaltouuni ergonomisesti juuri oikealla korkeudella kouluikäisiä lapsia ajatellen
• tilava ulkovarasto
Asuntomessuilla tehtävä arviointi oli osa TTS:n Eko Elias (Ekologinen elinkaariasuminen) tutkimushanketta, jonka yhtenä tavoitteena on tutkia ja kehittää rakennusprosessin suunnitteluyhteistyötä. Yhteistyön erityisenä haasteena on ekologisten tavoitteiden ja kuluttajien asumistoiveiden yhteensovittaminen ja niiden tuominen mukaan suunnitteluprosessiin. Asuntomessuilla tehtävä arviointi yhdessä asukashaastattelujen kanssa kuvaa yhteiskunnan kehityssuuntaa ja paljastaa samalla nykykuluttajan tulevatkin asumistoiveet, joiden pohjalta suunnittelutyö käynnistyy.
LISÄTIETOJA TTS TUTKIMUS Heli Mäntylä, tutkija GSM 044 714 3697 etunimi.sukunimi[at]tts.fi www.tts.fi/ekoelias
TOIMIVAN POHJARATKAISUN ARVIOINTIKRITEERIT/ TTS TUTKIMUS
ETEINEN
- vähintään 8-10 m²
- naulakkotilaa ulkovaatteille ja kengille, laatikostot muille asusteille
- laskutaso ja tilaa istuimelle ja peilille
- ikkuna ja riittävä valaistus
- riittävästi tilaa, jotta koko perhe voi samanaikaisesti tulla ulkoa eteistiloihin
- wc eteisen yhteydessä, sijoitus siten, että ei suoraa näköyhteyttä sohvalle tai ruokapöytään
- erillinen kuraeteinen
- erillinen sisäänkäynti
- lähellä pääsisäänkäyntiä
- kurapiste, vaatenaulakko, avoin korihyllykkö kengille ja kuivauskaappi
- kuraeteisen yhteydessä komeroita tai erillinen vaatehuone harrastusvaatteille ja - varusteille
KEITTIÖ JA RUOKAILUTILA
- suora yhteys eteiseen, olohuoneeseen ja ulos
- ikkuna sekä keittiössä että ruokailutilassa
- liesi ja vesipiste samalla seinällä
- riittävät jätteiden lajittelutilat esimerkiksi allaskaapissa (sekajäte, kartonki, lasi ja metalli)
- biojätteelle oma laatikosto käyttökorkeudelle
- kompostori lähellä keittiötä ja helposti saavutettavissa myös talvella
- tila keräyspaperille ja pulloille
- koneet sijoitettu ergonomisesti oikealle korkeudelle (ainakin astianpesukone)
- koneiden ympärillä lasku- ja käyttötilaa
- kylmäsäilytyslaite ei lämmönlähteen (uuni, apk) lähellä, riittävä ilmankiertotila
- keittotasollisessa saarekkeessa vesipiste
- kestävät ja ekologiset materiaalit
- lattiamateriaali helposti siivottava ja keittiötilaan soveltuva
- kodinkoneet vähintään A-energiatehokkuusluokkaa
- tulisija, esim. leivinuuni
- tilaa kahdeksan hengen ruokapöydälle
- tilaa astiakaapille (ruokailutilassa)
VAATEHUOLTOHUONE
- vähintään 7 m²
- likapyykin säilytykselle korikomero
- jos vaatehuoltohuone sijaitsee eri kerroksessa kuin makuuhuoneet, pyykkikuilu lisää arjen sujuvuutta
- tila pesukoneelle ja kuivausrummulle, ilmakiertotila (sivulevyissä tuuletusritilät)
- teräsallas pyykin käsin pesulle
- tilaa mankelille, pyykin taittelulle (vähintään 1500 mm)ja ulosvedettävälle silityslaudalle (silityslauta ulosvedettynä 1000 mm, vaatii vähintään 1300 mm vapaata tilaa)
- pyykin narukuivaus sekä sisällä että ulkona katoksessa
- yhteys ulos
- ompelutaso h=700 mm
- säilytystilaa liinavaatteille joko komerossa tai erillisessä vaatehuoneessa
- ikkunallinen pukeutumistila, jossa kaappitilaa pyyhkeille ja saunatakeille
SAUNAOSASTO
- ikkunallinen pesuhuone, jossa laskutilaa pesuaineille ja – välineille
- ikkunallinen sauna, jonka suunnittelussa otettu huomioon käyttäjien turvallisuus
- ammeella varustetussa pesuhuoneessa näköyhteys saunaan
- erillinen wc (ovella suljettava!)
- yhteys lasiterassille tai ulos
KYLPYHUONE
- ikkunallinen kylpyhuone, jossa lasku- ja säilytystilaa
- lapsiperheissä kaksi allasta on toimiva ratkaisu
- amme ja suihku asujan mieltymysten mukaan
- erillinen wc
MAKUUHUONEET
- vanhempien makuuhuone yli 16 m²
- tila vauvan sängylle ja hoitopöydälle
- saunaosasto tai kylpyhuone makuuhuoneen välittömässä läheisyydessä
- vaatehuone ja/tai vaatekaapistot
- pyykkikuilu vaatehuoltotilaan
- lasten huoneiden koko yli 12 m²
- wc ja kylpyhuone aulatilasta
- säilytystilaa henkilökohtaisille vaatteille, leluille ja muille tavaroille
- tilaa sängylle, kirjoituspöydälle ja tuolille
- sänky voitava sijoittaa niin, että ei ole ikkunan alla
- ikkunat kahteen suuntaan
- yksi parveke vuodevaatteiden tuulettamiseen/kerros
TYÖHUONE
- sijainti ja koko tarpeen mukainen, esimerkiksi lähellä eteistä ja wc-tiloja tai erillisessä rakennuksessa
- säilytys- ja varastotilaa
- mahdollisuus muuttaa toiseen käyttötarkoitukseen, esimerkiksi makuuhuoneeksi
OLOHUONE
- suora yhteys eteisestä, keittiöstä ja ruokailutilasta
- suora yhteys terassille tai kesähuoneeseen
- ehjää seinäpintaa esimerkiksi kirjahyllylle, pianolle tai piirongille
- valoisa
- helposti kalustettavissa (sohvaryhmä, tv, kotiteatteri)
- mahdollisuus rakentaa tulisija
PORTAIKKO
- turvallinen, välitasanne suositeltava
- ikkunallinen
- väljä
- hyvin valaistu
MUUTA
- avointa ja katettua terassitilaa
- katos sisäänkäynnin yhteydessä
- katos pyörille ja jätteelle
- riittävän väljä ulkovarasto
- viherhuone/lasitettu terassi talon yhteydessä tai erillinen huvimaja
- poreallas tai kylpytynnyri ulkona
- leikkimökki, hiekkalaatikko ja keinu (tms.)
- askartelutilaa (esimerkiksi autotalli)
|