arviointilomake

Tutkintotilaisuudessa arviointi ja arvioijat

Tutkinnon suorittajan ammattitaitoa arvioivalla henkilöllä tulee olla hyvä ammattitaito kyseessä olevan näyttötutkinnon alalta. Arviointilomakkeen täyttäminen opastetaan jokaiselle arvioitsijalle. Arvioinnissa tulee erityisesti muistaa verrata tutkinnon suorittajaa ammattitaitovaatimuksiin, eikä muihin työntekijöihin!

Arviointi perustuu aina tutkinnon perusteissa määriteltyihin ammattitaitovaatimuksiin ja arviointikriteereihin, joihin tutkintosuoritusta verrataan. Arvioinnissa käytetään monipuolisesti erilaisia ja ensisijaisesti laadullisia menetelmiä, kuten havainnointia, haastatteluja, kyselyjä, ryhmä- ja itsearviointia.
Ammattitaitoa arvioivat työnantajan (TA), työntekijän (TT) sekä opetusalan edustajat (OPE). Myös tutkinnon suorittaja arvioi omaa osaamistaan. Arvioijat (TA,TT,OPE) päättävät arviointikokouksessa suorituksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä, käyttäen perustutkinnoissa arvosanaa 1-3.

Arviointiin tyytymättömyys

Arviointiin tyytymätön voi pyytää arvioinnin oikaisua 14 päivän kuluessa siitä, kun hän on saanut tiedon arviointipäätöksestä.
Kirjallinen oikaisupyyntö osoitetaan arvioinnista päättäneille arvioijille.

Tämän jälkeen tutkinnon suorittaja voi vaatia tutkintotoimikunnalta kirjallisesti oikaisua 2 monentissa tarkoitettuun päätökseen, jos on siihen tyytymätön. Oikaisua on vaadittava 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Eliademyssä löytyy kurssi, jossa voi perehtyä arvioijan tehtävään:

https://eliademy.com/catalog/nayttotutkinnon-arvioija-perehdytys.html

TTS Työtehoseura | PL 5 (Kiljavantie 6), 05201 Rajamäki | asiakaspalvelu@tts.fi This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it. | (09) 2904 1200 | Tietosuojalausunto