| Yrtti
ja rohdos
Yrtillä tarkoitetaan luonnonvaraista tai
viljeltyä kasvia, jota voidaan käyttää ravinnoksi,
mausteeksi, juoman aineksena, rohdoksena tai kosmeettisissa valmisteissa.
Rohdos on lääkinnälliseen tarkoitukseen
käytetty kasvi.
Yrtit ovat osa suomalaista kansanperinnettä. Niitä
on käytetty lääkkeeksi, säilöntäaineeksi,
ruuan jatkeeksi, hätäravinnoksi, kaunistautumiseen ja taikoihin.
Koska jokapäiväisen leivän saanti oli epävarmaa,
ei ruokia katsottu tarpeelliseksi enää maustaa – riitti,
kun pöydässä oli jotain syötävää.
Ruoka oli usein pilaantunutta huonojen säilytysolojen takia. Se
sisälsi myös paljon suolaa, koska suolaaminen oli savustamisen
ja kuivaamisen ohella tärkein säilöntätapa.
Aliravitsemus, puutostaudit ja naisilla anemia olivat yleisiä
vaivoja niukan ja yksipuolisen ravinnon takia. Tauteja ei osattu määrittää
eikä niiden syytä tiedetty, siksi hoito oli puutteellista,
jopa väärää ja vaarallista. Jos potilas ei kuollut
tautiin, saattoi hän kuolla hoitoon. Peräruiskeita ja suoneniskentää
käytettiin vaivaan kuin vaivaan. Lähinnä ne huononsivat
potilaan oloa entisestään. Lääkäreitä
oli vähän, mutta köyhällä kansalla ei olisi
ollut varaakaan käydä lääkärissä. Vanhan
kansan tietämys oli sekoitus taikauskoa ja hyväksi havaittua
tietoa, josta osan myös nykylääketiede tunnustaa.
Monien nykyisten lääkkeiden raaka-aineena käytetään
edelleen tiettyjä kasvinosista valmistettuja uutteita. Nykyään
lääkkeissä käytetään paljon myös
synteettisiä raaka-aineita. Lääketeollisuus on kuitenkin
edelleen kiinnostunut kasveista, joita voidaan käyttää
lääkkeiden raaka-aineina korvaamaan synteettisiä aineita.
Yrttikasveja käyttää myös kosmetiikkateollisuus.
Aikana, jolloin suomalaiset elivät keräilytaloudessa,
ja vielä maatalousyhteiskunnassakin kasvituntemus kuului elinehtoihin.
Nyttemmin yrteistä on tullut osittain nostalgian ja trendien aikakaudella
uudelleen monille kiehtova harrastus ja joillekin jopa elinkeino. Yrttien
hyödyntämisessä ei siis ole sinänsä mitään
uutta, niiden käyttö on vain arvojen ja elintapojen muutosten
seurauksena suurelta osaa kansaa unohtunut.
Jotta yrttejä voidaan hyödyntää,
ensimmäinen olennainen asia on, että tunnistaa kasvit ja tietää,
mitä kasveja tai mitä kasvinosia tietyistä kasveista
voi käyttää. Nykyihmisen kasvituntemus ei ole paras mahdollinen.
Kun kasveja ei tunnisteta, niitä ei uskalleta käyttää.
Eliaksen yrttitarhassa eri kasveja voidaan oppia tunnistamaan ja tämä
oli yksi syy miksi tarha päätettiin perustaa.
|