Voikukka on monivuotinen lehtiruusukkeellinen kasvi, jonka keltainen kukinta on runsainta alkukesästä. Voikukka leviää tehokkaasti kovien hyvin säilyvien pähkylöiden avulla. Kasvi on kotoisin Keski-Aasian vuoristosta, mutta se on sopeutunut eri olosuhteisiin. Taraxacum on johdettu kreikkalaisista tautia ja hoitoa tarkoittavista sanoista ja officinalis tarkoittaa lääkkeenä käytettyä.

Ensimmäiset maininnat voikukasta lääkkeenä löytyy 1000-luvulta arabialaisten lääkäreiden teoksista. He kertovat eräänlaisesta villistä endiivistä nimeltä Taraxcacon, jota Intiassa viljeltiin maksavaivoihin. Apteekkarit käyttivät Euroopassa voikukan juuria 1500-luvulla. Rohto tunnettiin nimillä Herba Taraxacon ja Herba Urinaria, joka viittaa virtsaneritystä edistävään ominaisuuteen.

Rohdoksi kerätään voikukan juuria, mutta myös lehtiä, kukkia ja kukkanuppuja voi käyttää kotona. Juuren vaikutus perustuu paljolti sen sisältämiin karvasaineisiin. Voikukkaa käytettiin vatsalääkkeeksi ja nykyisin se tunnetaan sappirohtona ja nestettä poistavana kasvina. Kasvin käyttöalueita ovat mahan ja suoliston vaivat sekä ruokahaluttomuus.

Voikukan lehdet sisältävät runsaasti karoteenia, B-, C- sekä D-vitamiineja. Lehdet kerätään alkukesällä, mielellään ennen kukintaa. Juuret kaivetaan maasta joko keväällä ennen kukintaa tai myöhään syksyllä. Nuput kerätään mahdollisimman nuorena. Lehdet käytetään tuoreina tai kuivattuna salaatteihin, muhennoksiin ja keittoihin. Juuret sopivat keittoihin, mausteeksi kaljaan ja muihin juomiin tai paahdettuna kahvin tapaan. Terälehdistä saa kauniin väristä viiniä. Voikukan käyttöä vähentää sen kitkeryys, vaikka mitä kitkerämpi kasvi on, sitä terveellisempi se on. Valkaiseminen miedontaa kitkerää makua. Kosmetiikassa voikukalla on ihoa puhdistavia ja kirkastavia ominaisuuksia.

Voikukan maitiaisneste ei ole vaarallista, mutta siitepöly voi aiheuttaa allergisia oireita.