Väinönputki on sukua karhunputkelle (A. sylvetris), mutta on sitä tanakampi. Joidenkin kasvitieteilijöiden mukaan väinönputki on kotoisin Syyriasta, josta on sitten levinnyt viileään ilmastoon. Runsaimmillaan väinönputki kasvaa Lapissa ja Islannissa. Sitä voi löytää myös Skotlannista, jonne se on ehkä levinnyt 1500-luvulla. Sitä viljellään lääkekäyttöön mm. Espanjassa ja Saksassa. Suomessa kasvi on rauhoitettu entisen Oulun läänin eteläpuolella. Kasvi viihtyy puronvarsilla, jokirannoilla ja pensaikoissa. Se kasvaa toista metriä korkeaksi. Kasvi kukkii vasta toisena vuonna valkoisin-vihertävin sarjakukin. Kukinnan jälkeen kasvi tavallisesti kuolee, mutta kasvaa jälleen paikalle varisseista siemenistä. Siemenet vaativat kylmäkäsittelyn itääkseen.

Laji mainitaan jo Islannin saagoissa ja 1200-luvun jälkeen siitä löytyy mainintoja eurooppalaisista rohtokirjoista. Väinönputki-nimi on Lönnrotin antama luultavasti Väinämöisen kunniaksi. Pohjoismaissa kasvia kutsutaan kvanneksi. Keskieurooppalaiset nimet viittaavat enkeliin; angelica tarkoittaa enkeliä ja archangelica arkkienkeliä. Tarinan mukaan arkkienkeli Gabriel ilmestyi eräälle munkille ruton raivotessa Euroopassa ja kertoi väinönputken taikavoimasta.

Väinönputken juuri oli voimallinen rohto; jos sitä kuljetti mukanaan, sai apua noituuteen. Kun väinönputkea pureskeli suussaan, se paransi ja suojasi ruton lisäksi kaikilta muilta kulkutaudeilta ja tartunnoilta. Väinönputkea suositeltiin vielä vuonna 1918 espanjantautiin eli influenssaan. Juuri on ollut erityisen arvostettua lääkettä Keski-Euroopassa, jonka luostareissa sitä viljeltiin 1300-luvulla. Ruton ollessa pahimmillaan oli väinönputken vienti Norjasta niin runsasta, että kasvi hävisi sieltä monelta paikkakunnalta.

Rohdoksi käytetään kasvin juurta sivujuurineen, joskus nuoria varsia ja lohkohedelmiä. Angelicaa on kolmisenkymmentä lajia, mutta vain väinönputkea käytetään lääkekäyttöön. Kiinalaiset pitävät sitä ginsengin jälkeen tärkeimpänä rohtokasvina.

Kansanlääkinnässä juurakosta valmistettua keitettä käytettiin vatsa- ja keuhkorohtona ja ulkoisesti kylpyvedessä reuman ja kihdin hoitoon. Juuria poltettiin ja savua hengitettiin, sen uskottiin puhdistavan ilmaa tartuntavaaran aikana. Väinönputkea käytettiin tupakan vierotuslääkkeeksi mällin tapaan.

Eteerisen öljyn sisältämät yhdisteet edistävät ruuansulatusta ja ehkäisevät ilmavaivoja. Väinönputkea käytetään myös keuhkoputkentulehdusten ja keuhkokatarrin hoidossa.

Väinönputken alkukesästä kerättyjä varsia on syöty sellaisenaan tai keitettynä ja kuivattuna puuron seassa. Lehdet ja juuret ovat porolle erinomaista karjanrehua. Siemenet ja nuoret lehdet sopivat tuoreina tai kuivattuina keittojen mausteeksi. Jo 1600-luvulta lähtien väinönputki on ollut Benediktine- ja Chartreuse-liköörien tärkeimpiä mausteita.

Väinönputken käsitteleminen aurinkoisella ilmalla ilman suojausta (käsineet, vaatteet) voi aiheuttaa herkistymistä auringonsäteilylle, jolloin iholle tulee seuraavavana päivänä epämääräisiä kuvioita jopa rakkuloita. Rakkulat häviävät ajan kuluessa, mutta jäljelle voi jäädä sinipunertavia pigmenttiläiskiä. Suuret annokset väinönputkea voivat kiihottaa keskushermostoa.