| Tulikukat ovat
kaksivuotisia 50—100 cm korkeita kasveja. Ne kasvavat kaikkialla
Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa aina Himalajalle asti.
Suomessa tulikukkaa löytää lähinnä Etelä-Suomesta.
Ensimmäisenä kesänä muodostuu valkoisen karvan
peittämistä lehdistä lehtiruusuke, jonka keskeltä
nousee toisena kesänä kukkavarsi. Pitkä, vankka
kukkatähkä kukkii heinä-elokuun, vaikka yksi kukka
on auki vain lyhyen aikaa. Kukat ovat heleänkeltaiset ja
niissä on makea maku ja mieto, hunajamainen tuoksu. Siemenet
voivat säilyttää itämiskykynsä jopa satoja
vuosia.
Linné keksi nimen Verbascum luultavasti kreikan
sanasta barba, parta. Kasvin kuivunutta kukintoa käytettiin
soihtuna kastamalla ne tervaan. Tähän viittaa antiikin
aikainen nimi "candela regia", kuninkaan kynttilä
tai ”candelaria”. Myös keltaisena kukkiva kasvi
muistuttaa palavaa soihtua tai kynttilää.
Euroopassa ja Aasiassa tulikukan avulla ajettiin pois
pahoja henkiä. Myös Odysseus otti kasvin mukaansa suojautuakseen
Kirken houkutuksilta. Rooman valtakunnassa naiset keittivät
tulikukan kukkia lipeässä ja värjäsivät
keitteellä hiuksensa kullankeltaisiksi. Lehtien ja versojen
tyvestä on Englannissa tehty herkästi syttyvää
taulaa. Kasvia kutsuttiinkin kynttilänsydänkasviksi
(Candlewick Plant).
Harvinaisempi tummatulikukka (V. nigrum) on
matalampi sekä tummempi lehdiltään ja varreltaan.
Se kasvaa tuoreemmilla paikoilla ja etelämpänä.
Rohdoksi viljellään lähinnä ukontulikukkaa
ja rohtotulikukkaa (V. thapsiforme).
Rohtona kerätään kukkia, mutta myös
lehtiä voidaan käyttää. Teriöt poimitaan
kuivalla säällä. Rohdoksena tulikukan kukkia on
käytetty yskään, käheyteen ja keuhkovaivoihin.
Kukat ovat makeita ja miellyttävän makuisia. Ennen käyttöä
tee on siilattava esimerkiksi kahvisuodattimen läpi, sillä
kasvissa on ruokatorvea ja kurkkua ärsyttäviä karvoja.
Keski-Euroopassa käytetään korvasärkyyn kuningasöljyä
eli oliiviöljyä, johon on uutettu kukkia.
Tulikukilla on myös kipua lievittävä
ominaisuus, ja niitä onkin käytetty mm. puudutusaineena
sodissa. Kasveista tehdyt hauteet lievittävät ulkoisesti
käytettynä särkyjä. Ihovaivoihin, esim. sieni-ihottumiin
ja hilseeseen, voidaan käyttää ukontulikukkajauhetta.
|