| Tarhatyräkki
on monivuotinen, 15—30 cm korkea tyräkkikasvi, joka
leviää maarönsyistä. Sitä on viljelty
koristekasvina ja sitä löytää karkulaisena
mm. hautausmailta ja puistoista.
Tyräkin maitiaisnestettä sisältävä
maanpäällinen osa on myrkyllinen. Maitiaisneste aiheuttaa
iholle joutuessaan rakkuloita, limakalvoille tai silmään
joutuessaan se syövyttää pahoin. Syötynä
se aiheuttaa vatsavaivoja ja suurina annoksina vatsan kouristuksia
ja verenkiertohäiriöitä. Kansanlääkinnässä
käytetty ulkoisesti mm. poistamaan känsiä. Levitettäessä
oli varottava aineen joutumista muulle iholle.
Välimeren maissa käytetään siellä
kasvavia tyräkkejä ulostuslääkkeenä.
Onpa joitakin lajeja käytetty jopa vesikauhun hoitoon. Myös
siellä tunnetaan (viisisäde)tyräkin (E. helisscopia)
teho känsiin. Tarhatyräkin juuren kuorta on siellä
käytetty myös kuumetta alentavana lääkkeenä.
Euphorbia hibernaa käytettiin syfiliksen hoitoon,
kunnes se korvattiin elohopealla. Saman kasvin muserrettuja lehtiä
on käytetty kalastamiseen; niitä on kerätty koriin,
upotettu veteen ja taintuneita kaloja on voitu kerätä
laajalta alalta. Maitiaisneste kovettuu ilmaan joutuessaan. Marokkolaisen
lajin (E. resinifera) kuivunut maitiaisneste maaliin
sekoitettuna suojaa veneen pohjaa simpukoilta ja muilta mereneläviltä.
|