Takiaiset ovat kaksivuotisia tai lyhytikäisiä kerran kukkivia kasveja. Suomessa kasvaa neljä eri takiaista, joista yleisin on seittitakiainen. Sille on tyypillistä mykeröiden ulkopintaa peittävä hämähäkin verkon kaltainen seitti. Pikkutakiainen on puolet pienempi eikä kukissa ole seittiä. Isotakiainen on eteläinen laji ja melko harvinainen. Takiaiset risteytyvät helposti keskenään eikä lajimääritys ole helppoa.

Suvun tieteellinen nimi Arctium tulee kreikan sanasta arktos, karhu, mikä viittaa karheiseen ja karvaisiin kukkamykeröihin.

Rohdoksi käytetään syksyllä kerättyä juurta, harvemmin lehtiä ja hedelmiä. Takiainen oli aikoinaan hyvin suosittu lääkekasvi, jonka juurirohdos tunnettiin jo antiikin aikana. Juuresta tehtyä keitettä on käytetty sisäisesti ihovaivojen hoitamiseksi ja vahvemmalla keitteellä on pesty ihoa. Suomessa kaikkia takiaislajeja on käytetty haavojen, paiseiden, rohtumien, hilseilyn, palovammojen hoidossa sekä puhdistamaan verta. Ihon hoidossa on käytetty kääreenä myös takiaisen lehtiä.

”Werenselwittäwä keite, werenraitistus-juoma. Otetaan 8 luotia takkiaisen tahi oulannin-juurta, sama määrä männynkerkkiä, 4 luot. riiwittyä (raspittua) katajanjuurta ja 4 luot. sullotuita katajanmarjoja ja pari kannulista wettä. Se sitte keitetään yhdessä ja niinkauwan, että jääpi kannun werta, joka siilataan kellarissa säilytettäwiin puteleihin. Sitä nautitaan aamulla sängyssä ja illalla maata pannessa kortteli tahi puolentoista kummallaki kerralla.” (Suomalaisen talonpojan kotilääkäri 1856) (luoti = 13 g, kortteli = 0,3 l)

Meidän päivinämme takiaista käytetään nestettä poistavana ja ulostavana rohtona sekä maksan ja sapen toiminnan edistäjänä ja hiusten lähtöön joko teenä tai paikallisesti.

Juuren sisältämät aineet tuhoavat bakteereja ja sieniä. Myös lehden sisältämät aineet tuhoavat bakteereita. Takiaiskeite lisää myös sapen ja virtsan eritystä. Lääketeollisuus käyttää jonkin verran siemenistä puristettua öljyä. Kosmetiikkateollisuudessa takiaisia käytetään kasvovesissä ja -voiteissa sekä hiustenhoitovalmisteissa.

Kaikkien takiaisten juurakko on syötävä. Se sisältämästä vararavinnosta on jopa 50 % inuliinia. Aasissa sitä viljellään gobo nimellä ja juuri käytetään mustajuuren tapaan. Takiaisen nuoria varsia voi hyödyntää tuoreena salaateissa ja keitettynä muiden vihannesten tapaan.