Ruusu on ollut arvostettu kasvi kauniiden kukkien ja tuoksun takia. Suomessa kasvaa kuusi luonnonvaraista ruusulajia: metsä-, karjalan-, orjan-, iha-, oka- ja koiranruusu. Osa koristekasveina viljellyistä lajeista mm. kurttulehtiruusu on levinnyt luontoon.

C-vitamiinipitoiset ruusunmarjat ovat rohto kuumetauteihin ja kevätväsymykseen. Kuivattu ruusunmarja on ainoita kasviksia, joissa C-vitamiini on tallella. Marjoissa on lisäksi runsaasti A-vitamiinin esiastetta ja parkkiaineita, joilla on limakalvoja supistava ja ripulia torjuva vaikutus.

Ruusunmarjojen eli kiulukoiden käyttöä neuvottiin jo 1700-luvun keittokirjoissa. Kiulukkatuotantoon sopivimpia ovat Etelä-Suomessa menestyvät luumu-, omena- ja juhannusruusu. Myös luonnosta löytyviä koiran- ja orjanruusua voi käyttää. Kurttulehtiruusun käyttöä haittaa siementen runsaus, mutta kiulukat kypsyvät aikaisemmin kuin monien muiden lajien.

Kypsät ruusunkiulukat halkaistaan ja siemenet poistetaan joko tuoreeltaan tai kuivatuksen jälkeen ravistelemalla. Ruusunmarjoja käytetään mm. kiisseleissä, keitoissa, soseissa ja viineissä. Teetä voi hauduttaa kiulukoiden lisäksi myös lehdistä ja kukkien terälehdistä. Myös siemenistä voi keittää teetä. Tuoreet terälehdet sopivat salaatteihin ja koristeeksi. Aivan nuoret ensimmäisen vuoden versot ovat makeita ja mehukkaita. Niitä voi käyttää kuorittuina sellaisenaan tai salaatteihin.

Kosmetiikassa ruusu puhdistaa, rauhoittaa ja virkistää ihoa. Höyrytyksiin, naamioihin, kasvovesiin, voiteisiin ja kylpyihin voidaan käyttää tuoreita ja kuivattuja lehtiä, terälehtiä ja marjoja. Eteeristä öljyä käytetään hajuvesissä ja aromiterapiassa mm. masennukseen ja ahdistukseen.