Raparperi on kotoisin läntisestä Kiinasta ja Tiibetin laaksoista. Raparperin nimi tulee joko Volgan vanhasta nimestä Rha tai kreikan sanasta rheo, joki, kuvaten juuren ulostavaa ominaisuutta.

Rohdoksena käytetty raparperi (R. officinale) on suurempi kuin puutarhassa viljelty muoto (Rheum x cultorum). Vuosisadan alun lääkeraparperina käytettiin Britanniassa vain ja ainoastaan Kiinasta tai Tiibetistä tuotua juurta, vaikka samaa kasvia voitiin myös kasvattaa omassa maassa. Raparperia käytettiin kovan vatsan hoitoon: ”Muita tawallisia ulostus-aineita owat raparperi, ja risiinin öljy, jota jälkimäistä sopii pienille lapsilleki teelusikalla antaa.” (Suomalaisen talonpojan kotilääkäri 1856). Raparperia käytettiin mm. siirappina tai uutteena. Juuri säilytettiin kokonaisena ja raastettiin tai hienonnettiin ennen käyttöä. Sen vaikutusta kuvailtiin seuraavasti: ”Raparperi on lauhkeaa, hieman kiihottavaa ulostusainetta, joka heikontaa vatsaa vähemmän kuin useimmat muut ulostusaineet, vieläpä pikemmin vahvistaakin sitä ja kovetuttaa vähän jälkeenpäin, mikä jälkimmäinen vaikutus sillä on myöskin silloin, kuin sitä pienissä annoksissa annetaan.” (Kodin Lääketieteellinen Käsikirja, 1897)

Lönnrotilla oli ohje huonovatsaisten lasten hoitoon: ”Raparperi-mehua saadaan, jos teekupilliseen kiehuwaa wettä seotetaan luoti raparperi-jauhoa ja pieni murunen (kymmenes osa luotia) potaskaa, jota sitte laitetaan puoleksi wuorokaudeksi lämpimään paikkaan likoamaan ja wetäymään. Sitte siilataan mehu ja puristetaan riewun läpi ulos, ja annetaan kehnowatsaisille lapsille sokerin kanssa teelusikallinen 4, 5 kertaa päiwässä. Happanee ja pilautuu pian, jonka tähden ei sowi enempää kerrallaan laittaa, kun mitä päiwänä tahi kahtena kuluu.” (luoti = 13 g, potaska = perunajauho).

Raparperijauhe lisää ruokahalua. Suurina annoksina jauhetta pidetään turvallisena, voimakkaasti vaikuttavana ulostuslääkkeenä. Pureskeltuna juuri lisää syljen eritystä. Liika-annos aiheuttaa mm. pahoinvointia, oksentelua, ripulia, mahalaukun ja suoliston ärtymistä.