| Korpipaatsama
on alkuperäinen kasvi Suomessa kasvaen aina Oulun korkeudelle
saakka. Se on viihtyy ravinteikkailla paikoilla ja kasvaa harva-
ja pystyoksaisena pensaana 5-8 metriä korkeaksi puuksi.
Orapaatsama kasvaa Lounaissaaristossa ja Ahvenanmaalla.
Se on tavallisesti 2-4 metriä korkuinen, hyvin tiheä
ja piikkinen pensas, joka vanhemmiten kasvaa puumaisena. Marjat
ovat herneen kokoiset. Ne ovat aluksi vihreät muuttuen sitten
punaisiksi ja kypsinä mustiksi. Kasvissa voi olla sekä
kukkia että kaikenvärisiä marjoja. Marjojen haju
epämiellyttävä, maku makeahko, myöhemmin kitkerä.
Paatsamille on ominaista sivuoksien kasvaminen lähes vaakasuoraan.
Näköislajeja ovat tuomi ja lehtokuusama.
Molemmissa paatsamissa on myrkyllisiä glykosideja
kasvin kaikissa osissa. Tuore kuori haisee epämiellyttävälle
ja maistuu kitkerältä. Se käyttö aiheuttaa
voimakasta mahan ja suoliston ärsytystä. Jo parikymmentä
marjaa aiheuttaa pahoinvointia ja ripulia. Oireet ilmenevät
vasta 15-16 tunnin kuluttua.
Orapaatsaman kuoresta ja etenkin marjoista tehty ulostuslääke
tunnettiin jo keskiajalla. Keski-Euroopassa marjoista tehdyllä
keitteellä lääkitään monia vaivoja: ruuansulatusvaivoja,
ruokahaluttomuutta, kihtiä, reumaa ja ihottumia. Rohto sopii
vain ummetuksen tilapäiseen hoitoon, sillä jatkuva käyttö
johtaa riippuvuuteen. Paatsaman kuori ja hedelmät kuuluvat
lääkeluetteloon eli rohdosten valmistus on mahdollista
ainoastaan lääketehtaissa ja myynti apteekeissa.
Korpipaatsaman kuoresta saadaan keltaista väriä
ja marjoista vihertävää.
|