| Kultapiisku
on monivuotinen, 30—100 cm korkuinen keltakukkainen kuivan
paikan kasvi. Varsi on pysty, jäykkä ja yläosastaan
haaroittunut. Lehdet ovat kapeat. Kultapiisku kasvaa saaristosta
aina tuntureille asti.
Rohdoksi käytetään kultapiiskun kukkivia
versonlatvoja. Myös puutarhassa kasvava kanadanpiisku (S.
canadensis) on käyttökelpoinen. Kultapiisku on
ikivanha virtsatierohto. Kasvia käytettiin lääkkeeksi
jo keskiajalla ja käyttö aloitettiin uudestaan 1800-luvulla.
Kultapiisku poistaa nestettä, joten sitä käytettiin
munuais- ja virtsatietulehduksiin, reuman ja nivelsairauksien
hoitoon sekä laskemaan lievästi verenpainetta. Hienonnetuilla
kuivilla lehdillä on hoidettu haavoja ja keitettä on
käytetty hammassäryn lääkkeenä.
Kultapiiskua suositellaan vain lyhytaikaiseen käyttöön,
koska se on voimakkaasti virtsaneritystä lisäävä
ja liiallisesti käytettynä myrkyllinen. Varsinkaan kroonisissa
munuaissairauksissa sitä ei pidä käyttää
ilman lääkärin lupaa. Sitä voi käyttää
myös ulkoisesti kylpyinä ja hauteina vaikeasti paraneviin
haavoihin. Kultapiiskua käytetään kroonisten keuhkoinfektioiden
hoitoon. Kasvi sisältää runsaasti parkkiaineita,
jotka vaikuttavat ripulia parantavasti.
Kultapiiskun siitepöly voi aiheuttaa oireita siitepölyallergikoille.
Värikasvina kultapiiskusta saadaan kullankeltaista
väriä. Värjäykseen voidaan käyttää
tuoreen kasvin kaikkia osia eikä lankaa tarvitse lainkaan
purettaa l. käsitellä kiinnitysaineella.
|