Kalmojuurta tavataan harvinaisena
Etelä-Suomessa istutuksista villiintyneenä karkulaisena.
Se viihtyy matalassa vedessä jokien ja lammikoiden savisilla
rannoilla. Kalmojuuren punertava vaakasuora juurakko on vahvarakenteinen.
Varsi on litteä, teräväsärmäinen ja kasvaa
toista metriä korkeaksi. Lehtien rakenne on samanlainen kuin
kurjenmiekalla. Kukat ovat pieniä ja mitättömän
näköisiä, vihertäviä ja yhtyneet tiiviiksi
tähkämäiseksi kukinnoksi, puikeloksi, jonka lapakko
on turvonnut. Hedelmä ei yleensä ehdi Suomessa kypsyä.
Kalmojuuren levinneisyysalue jää linjan Helsinki-Tampere-Pori
lounaispuolelle, mutta leviää uusille kasvupaikoille.
Kalmojuuri levisi Eurooppaan Intiasta. Tataareiden kerrotaan tuoneen
sen Puolaan ja vuonna 1574 sitä tiedetään viljelleen
Wienissä. Vaikka kasvi jo tunnettiin Euroopassa, sen juurakoita
tuotiin mm. Intiasta. Sikäläinen kalmojuuri maistui
miellyttävämmältä kuin Euroopassa kasvatetut
juurakot.
Acorus-nimi tulee kreikkalaisesta nimestä Acoron,
jolla kreikkalaiset sen tunsivat. He käyttivät sitä
silmäsairauksien hoitoon (coreon= pupilli).
Kalmojuuren juurakosta saadaan tislaamalla voimakkaan
aromaattista haihtuvaa öljyä, joka oli arvostettu vahvistava
ja mahavaivoja parantava lääke. Tuskin oli tautia tai
vaivaa, johon kalmojuuriuute ei olisi auttanut. Juurakonpalaa
pureksimalla säästyttiin rutolta ja muilta tarttuvilta
taudeilta. Polttamalla kuivattua, hienonnutettua juurta tupakkana
pääsi tupakantuskasta. Kasvia on yleisesti käytetty
keuhkotaudin, yskän ja hermostoperäisten vatsavaivojen
hoitoon. Kalmojuuriteetä on juotu maha-, suolisto- ja sappivaivoihin
vähentämään tulehdusreaktioita.
Kalmojuurta käytetään vieläkin
erilaisiin lääkeuutteisiin ja esimerkiksi liköörien
mausteena. Monissa maissa juurakkoa käytetään oluen
ja viinan mausteeksi ja juurakosta keitetään hilloa.
Tanskassa sitä pidetään elintarvikkeeksi sopimattomana,
koska se saattaa aiheuttaa syöpää.
|
