Kallioimarre
on yleinen Oulun korkeudelle saakka. Se on monivuotinen, 10-30
cm korkea, talvivihreä saniainen. Kallioimarre viihtyy vähäravinteisessa
maassa, varjoisilla kallionseinämillä, sammaloituneilla
kivenlohkareilla ja maatuvilla puunrungoilla tai hiekkakinoksissa
muodostaen laajojakin kasvustoja. Kuivana kautena kallioimarteen
lehdet kiertyvät kokoon. Lehtien alapinnassa on kahdessa
rivissä ruskeita, pyöreitä itiöpesäkkeitä.
Juurakko on suikertava ja mehevä. Tuoksu epämiellyttävä,
mutta siinä on makea, lakritsimainen maku, johon viittaavat
monet kansanomaiset nimetkin, esim. kalliomakia ja mesijuuri.
Kasvitieteellinen nimi on johdettu sanoista poly (monta) ja pous,
podos (jalka),
Rohdoksi on käytetty kuivattua juurakkoa, joka
kerätään toukokuussa tai syyskuussa. Jo kreikkalaiset
ja roomalaiset tunsivat kasvin rohdoskäytön. Se on tunnettu
virtsaneritystä lisäävänä ja limaa irrottavana
rohtona. Myös kihdin, allergian ja sappivaivojen hoito tunnetaan.
Yleisimmin sitä on ehkä käytetty matolääkkeeksi.
Keitteellä on lääkitty myös keuhkoputkentulehdusta,
maksavaivoja ja reumaa sekä tehty ulostusrohtoa.
|
