Lönnrot:
”Lehdistä keitetään sakennusta, joka on monessa
viassa hyvin tehoisa lääke, mutta liiaksi nautittuna
huumaava, myrkyllinen ja kuolettavaki. Sitä käytetään
vetotaudin, jäsenkolotuksen, virman, emätaudin, hammastaudin,
kuivain yskän, reväisimen ja monen muun vian paranteeksi
hyvin pienissä annoissa. Ulkonaisesti hauteina lehdet lievittävät
ja vaimentavat kolotuksia.”
(Vetotauti = torajyvämyrkytyksestä johtuvat suonenvedot
ja kouristukset sekä mahavaivat ja raajakuoliot. Jäsentauti
= reumaattinen tai muu särky jäsenissä. Virma =
kaatumatauti, emätauti = naistentauti, reväisin = erilaisia
pitkällisiä sydämen- ja vatsanseudun vaivoja, kuten
mahakatarri.)
|
Hullukaali on 2-vuotinen koisokasvi,
joka kasvaa jopa kaksimetriseksi. Koko kasvi, etenkin siemenet,
ovat myrkyllisiä. Kasvin haju on epämiellyttävä.
Laji oli aikaisemmin yleinen, mutta harvinaistunut. Siemenet voivat
säilyä maassa hyvin kauan ja itää maata kaivettaessa.
Joissakin maissa kasvia viljellään lääketeollisuuden
tarpeisiin. Siinä on kouristuksia laukaisevia ja rauhoittavia
ainesosia. Sen rentouttavaa vaikutusta on käytetty esim.
astmaa, hinkuyskää ja matkapahoinvointia vastaan. Kasvia
on käytetty myös leikkauksissa nukutusaineena.
Lönnrot kuvaili kasvia seuraavasti: ”Hullukaali
tahi williruoho, willitupakka, karhunkaali, hammasyrtti; ruots
bolmört. Myrkyllinen kaswi; käytetään ulkonaisesti
liewittäwiksi hauteiksi.” (Suomalaisen talonpojan kotilääkäri
1856). Toinen lääkärikirja samalta ajalta kertoo
tarkemmin: ”Märkinä lämpiminä hauteina
käytetään haalealla vedellä puoliksi täytetyitä
häränrakkoja; kiehuvaan veteen kastetuita ja väännetyitä
lankavyyhtejä; kiehautettuja ryytejä, joko kouristusta
asettavia, johon käytetään katkoa (conium maculatum)
ja villikaalia (hyoscyamus niger).” (Kodin Lääketieteellinen
Käsikirja 1897)
|
