– kasvitieteilijä, lääkäri ja kirjailija

Elias Lönnrot (1802-1884) syntyi Sammatissa 1802 räätäli Fredrik Johan Lönnrotin ja hänen vaimonsa Ulrikan neljänneksi lapseksi, sisarussarjaansa keskimmäiseksi. 1800-luvulla ei ollut helppoa saada koulusivistystä. Pojalle oli kuitenkin lukupäätä ja sammumaton lukuhalu. Yhdeksän vuotta vanhempi veli oli menestyvä räätäli, joka oli oppinut lukemaan, kirjoittamaan ja puhumaan ruotsia. Hän opetti pikkuveljensä lukemaan ja pisti hänet 12-vuotiaana ensin Tammisaaren pedagogioon (1814–1815) ja sitten Turun katedraalikouluun (1816–1818). Hänen mielestään pojasta ei ollut kotona eläjäksi eikä räätäliksi.

Sammatin pappi kustansi puolestaan Eliaksen Porvoon lukioon 1820. Kolme viikkoa opiskeltuaan hän erosi ja rupesi apteekkioppilaaksi Hämeenlinnaan "antautuakseen apteekkarinammattiin". Sopimus oli viisivuotinen, mutta Elias oli oppilaana vain kaksi vuotta. Saman torin varrella oli triviaalikoulu (alempi oppi- ja latinakoulu, lähinnä tuleville papeille). Koululla oli oikeus valmistaa ylioppilaita. Karjalohjalta kotoisin oleva rehtori antoi Eliakselle ylioppilastodistuksen ilman, että hänen tarvitsi istua tunneilla.

Lönnrot aloitti maisterinopinnot Turun akatemiassa 1822. Opiskelutovereina hänellä olivat J. L. Runeberg ja J. V. Snellman. Viiden vuoden kuluttua Lönnrot suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon. Maisteri- eli tohtoriväitöksen aiheena (1827) oli muinaissuomalaisten jumalana pitämä Väinämöinen "De Väinämöine priscorum fennorum numine". Kaksiosaisen väitöksen jälkimäinen osa tuhoutui kirjapainossa ollessaan Turun palon aikana 4.-5.9.1827.

Lönnrot aloitti lääketieteen opinnot Helsingissä syksyllä 1828. Hän valmistui vuonna 1830 lääketieteen kandidaatiksi ja kahta vuotta myöhemmin 1932 lisensiaatiksi ja väitteli saman vuoden kesäkuussa tohtoriksi aiheena "Om Finnarnes magiska medicin". Väitöskirja käsitteli suomalaisten maagisia parannuskeinoja. Lönnrot oli yhdistänyt lääketieteen opinnot ja kansanperinteen harrastuksen.

Lönnrot siirtyi apulaislääkäriksi Ouluun syksyllä 1832. Siellä potilaat kärsivät erityisesti nälänhädän seurauksista, puna- ja lavantaudista. Vuonna 1833 hän sai mahdollisuuden siirtyä Kajaanin piirilääkäriksi. Sekä parempi palkka että Karjalan runoseutujen läheisyys houkuttelivat vaihtamaan paikkakuntaa. Hän harjoitti lääkärintointaan Kajaanin liki 400 asukkaan kylässä aina vuoteen 1854 asti, jolloin hän siirtyi suomen kielen professoriksi Helsinkiin.

Alueen koko vastasi nykyistä Kainuuta ja hän oli ainut lääkäri koko alueella. Kaikki lääketieteestä opittu oli tarpeen heti alusta asti, sillä katovuoden jälkeen Kainuussa riehui puna- ja lavantauti. Lähes viidesosa alueen väestöstä kuoli vajaan vuoden aikana. Kun kolera vihdoin laantui, alkoi normaali virka-asioiden hoitaminen. Jo silloin viranhoitoon kuului raporttien kirjoittamista esimiehille. Lönnrot raportoi vain, mitä oli pakko ja käytti säästynyttä aikaa valistustoimintaan ja runonkeruuharrastukselle.

Raporteissa Lönnrot esitti monia uudistuksia, muun muassa hahmotteli terveyskeskuksen edeltäjän. Hän myös muutti lääkärin rutiineja ja muutti lääkkeiden annostelua niin, että lapsille ja hyvin vanhoille ihmisille annettiin vain puoliannoksia. Tartuntatautisten potilaiden hoitajina hän neuvoi käyttämään vanhoja naisia nuorten sijaan, joille ei ollut kehittynyt vastustuskykyä.

Lönnrot teki paljon työtä suomalaisten omaehtoisen terveydenhoidon edistämiseksi. Lönnrot tunsi hyvin tavallisen kansan epäsiistin elämäntavan. Tietämättömyyden ja taikauskon määrä vaikuttivat ensimmäisen oikean suomenkielisen lääkärikirjan laatimiseen; vuonna 1839 ilmestyi ruotsalaisen Carl Nordbladin alkuteoksen pohjalta "Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkäri". Se, että Lönnrot käytti kirjassaan samaa kieltä, mitä maaseudun ihmiset puhuivat, varmisti "Suomalaisen talonpojan koti-lääkärin" suosion kansan keskuudessa. Suomen kirjakieli oli vasta syntymässä ollen puolivalmista ja säännötöntä, joten samassa teoksessa Lönnrot suomensi lääketieteen vierasperäistä sanastoa. Useimmat ovat nykypäivänä käytössä, kuten valtimo, laskimo ja kuume.

Lönnrot keräsi tietoa kasvien käytöstä lääkkeenä ja myös tietoa näiden kasvien viljelystä omaan käyttöön. Nälkävuosien takia hän käänsi Gustava Schartau’n “Hyväntahtoisia Neuwoja Katowuosina" (1834). Siinä hän käsitteli erilaisten kasvien soveltuvuutta ruoaksi. Lääkintöhallituksen käyttöön valmistui 1857 ”Neuwoja erästen jäkäläin käyttämisestä ruoaksi”. Seuraava vuonna ilmestyi ”Kasvikon oppisanoja”. "Suomen kasvisto- Flora Fennica" (1860) oli laaja ja paljon käytetty kasviopin oppikirja. Kasvitieteen lisäksi siinä oli kasveista muutakin käyttökelpoista tietoa, kuten niiden käyttöä ruokana ja lääkkeinä.

Hän huolehti myös lasten kasvatuksesta ja hoidosta. Vuonna 1844 hän suomensi ”Neuvoja yhteiselle Kansalle Pohjanmaalla pienten lasten kaswattamisesta ja ruokkimisesta. Vuonna 1859 hän laati kirjoituksen ”Minkätähden kuolee Suomessa niin paljon lapsia ensimäisellä ikäwuodellansa?” Kotilääkäri –kirja käsitteli myös samaa aihetta; esimerkiksi kolmas luku oli nimeltään ”Raskaista ja lapsensynnyttäjistä”. Sen jälkeen oli kolme lukua lapsen kehityksestä eri ikäkausina ja ohjeita mm. lapsen hoidosta, vaatteista, ravinnosta ja taudeista.

Seuraelämän velvoitteet vaativat jopa Kajaanissa paljon aikaa ja lisäsivät Lönnrotin alkoholin käyttöä. Hän perusti 1834 kohtuuden ystävien seuran, mutta se ei saanut pysyvää kannatusta eikä Lönnrot itsekään aina pystynyt noudattamaan sen sääntöjä, vaikka Kotilääkäri –kirjassa usein puhuu viinan turmelluttavasta vaikutuksesta:

Lönnrotille myönnettiin virkavapauksia mm. viisi vuotta sanakirjan laatimista ja Kalevalan viimeistelyä varten. Vuonna 1849 ilmestyi Uusi Kalevala ja hän meni naimisiin Snellmannin serkun Maria Piponiuksen kanssa. Ensimmäinen lapsi, Elias, syntyi Eliaksen päivänä, mutta kuoli kahden vuoden ikäisenä aivokalvontulehdukseen. Perheeseen syntyi lisäksi neljä tyttöä, joista vain yksi, Ida, kasvoi aikuiseksi.

Lönnrot kutsuttiin suomen kielen ja kirjallisuuden professoriksi. Hän joutui pikapikaa valmistelemaan sitä varten väitöskirjan vepsän kielestä 1853. Lönnrotin työ piirilääkärinä loppui vuoden loppuun mennessä ja hän muutti Helsinkiin. Virkaanastujaiset olivat seuraavan vuoden 1854 helmikuussa. Lönnrot keskittyi suomen kielen kehittämiseen mm. virkakieleksi. Hänen myötävaikutuksellaan Sammattiin perustettiin sekä kirjasto että kansakoulu. Vielä vuotta ennen kuolemaansa hänet valittiin Lääkäriliiton kunniajäseneksi 1883.