Teollisuuden investoinnit ja puuenergian käytön kasvu lisäävät metsäalan työvoimatarvetta. Suurin kysyntä on kuljettajista. Uusien metsäkoneen- ja puutavara-autonkuljettajien tarpeeksi on laskettu yhteensä 800 vuodessa, kun valmistuneiden määrän on ollut noin 400.

TTS Työtehoseura järjesti 4.6. Imatralla puunkorjuu- ja kuljetusseminaarin, jossa kuultiin työelämän terveisiä tulevista koulutustarpeista. Stora Enson Antti Suvinen asetti toimijoille haasteen: ”Mitä alan toimijat voisivat tehdä yhdessä ja uudella tavalla”. Yhdessä luodun imagon avulla alalle saadaan vetovoimaa ja koulutukseen hakijoita.

Yrittäjät eivät nähneet tällä hetkellä akuuttia kuljettajapulaa, mutta jatkossa kuljettajakoulutustarpeen nähtiin selvästi lisääntyvän. Yrittäjien puheenvuorot seminaarissa pitäneiden Koneyrittäjien Simo Jaakkola ja SKAL:n Heikki Lappalainen korostivat oppilaitosten ja työnantajien yhteistyötä. Työharjoittelu ja työelämään siirtyminen ovat koulutuksen haastavimmat vaiheet, joissa kynnystä pystytään laskemaan koulutuksen aikaisella työelämäyhteistyöllä. Valintaprosessissa alalle soveltuvuuden ja koulutettavien motivaation todettiin olevan koulutuksen peruskiviä.

Kaakkois-Suomen Elyn Jaana Komi kertoi metsäalan kuljettajakoulutuksiin korvamerkityn rahaa, joka tulee pystyä käyttämään tehokkaasti. Niukkenevissa koulutuksen rahoitusresursseissa tarvitaan aiempaa kustannustehokkaampia ja työelämälähtöisempiä koulutusmalleja. Tulevaisuudessa koulutusta pitää pystyä järjestämään yhteen luokkatilaan tai oppimisympäristöön sitomatta.

Korjuu- ja kuljetustehtävien lisäksi koulutustarpeet lisääntyvät puun tehdas- ja terminaalikäsittelyssä sekä yritysten johto- ja työnjohtotehtävissä. Yritysten kasvu ja sähköisen ohjaustiedon käyttö asettaa koko tuotantoketjuun uuden tyyppisiä osaamistarpeita. Työssä olevien ammattiosaamisen päivittämistä ei myöskään pidä unohtaa.



Lisätietoja

Asiakkuuspäällikkö Pasi Kuuluvainen, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Asiakkuuspäällikkö Heikki Syvälä, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
TTS Työtehoseura | PL 5 (Kiljavantie 6), 05201 Rajamäki | asiakaspalvelu@tts.fi This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it. | (09) 2904 1200 | Tietosuojalausunto