Keittiöt eivät ole enää vain ruoanlaittoa varten, vaan ne ovat myös kodin koordinaatiokeskuksia, paikkoja kokoontumiselle, läksyjen ja työn tekemiselle, yrttien viljelylle ja monelle muulle toiminnalle. Keittiöihin kaivataan nykyelämää helpottavia, uusia ratkaisuja, lähtökohtana kuitenkin hyvinvointi ja turvallinen oleilu.

TTS - Työtehoseuran Ekologinen keittiö -hankkeessa on monialaisen suunnitteluyhteistyön tuloksena syntynyt ekologisen, puurakenteisen keittiön kokonaisratkaisu. ”Keittiön suunnittelussa on korostettu toimivuutta, kestävyyttä ja energiatehokkuutta sekä otettu huomioon kalusteen koko elinkaari”, kertoo projektipäällikkö Minna Kuusela TTS:stä. Toimivuus on kestävässä keittiösuunnittelussa oleellista. Se tarkoittaa myös asumisen mukavuutta ja vaivattomuutta, sekä kotitöiden helppoutta. Pintojen tulee olla helposti siivottavia ja toimintojen sujuvia.

Puun hiilijalanjälki on pieni koko sen elinkaaren ajan, mikä tekee puusta ehdottomasti ekologisen materiaalin myös keittiöön. Puinen keittiökaapisto vanhenee kauniisti, kestää sukupolvelta toiselle, on helppo huoltaa ja voidaan myös siirtää toiseen paikkaan tai koota uudelleen. Nanopinnotteilla saadaan puupintaan uusia ominaisuuksia ja helpotetaan siivousta, jonka merkitys korostuu keittiössä. Messukeittiön työtasot on valmistettu Lappeenrannan teknillisen yliopiston kehittämästä nanokomposiittimateriaalista. Tulevaisuuden keittiössä voikin nanomateriaalien käytöllä olla merkittäviä mahdollisuuksia.

Hyvällä hoidolla puukeittiö pysyy kauniina ja kestää pitkään. Hankkeen tiimoilta on valmistunut Puisen keittiön hoito-opas, joka julkaistaan messuilla. Hankkeessa tullaan luomaan myös puurakenteisen keittiön suunnitteluohje alan ammattilaisille ja kuluttajille.

Kierrätys on tärkeä osa keittiöajattelua. ”Kierrätysinnokkuuteen vaikuttaa oleellisesti jäteastioiden määrä keittiössä”, toteaa uudenlaisen kierrätyskaapin suunnitellut TkT Heli Mäntylä TTS:sta.  Kierrätyskaapissa on tilaa 7–8 jätejakeelle: keräyskartongille ja -pahville, pantillisille pulloille, pienmetalleille, lasille, vaarallisille jätteille, energiajakeelle ja keräyspaperille. Kierrätyskaappi kuuluu osana ekologiseen keittiökalustekokonaisuuteen ja on esillä Habitaressa.


Tutkimushankkeessa on Kouvola Innovationin avustuksella selvitetty digitaalisten sovellusten tuomia mahdollisuuksia keittiössä. Messukeittiöön on toteutettu uudenlaisia digisovelluksia, joita esittelee hankkeessa mukana oleva Bircher & Brandt. Sovellukset yhdistävät kodin laitteet langattomasti ohjattavaksi kokonaisuudeksi.

Lisätietoja:    
projektipäällikkö Minna Kuusela, p. 044 7143695 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
yksikön päällikkö Heli Mäntylä, p. 044 7143697 Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Pilottikeittiön ja kierrätyskaapin on valmistanut Puuverstas Punatammi ja se on esillä TTS Työtehoseuran osastolla 6 e 90. Habitare-messujen yhteydessä järjestetään Ekologinen keittiö – Älykäs, kestävä ja käytännöllinen -seminaari torstaina 19.9.2013 klo 14–16 Estradi-lavalla, hallissa 7.

Ekologinen keittiö on osa Puurikastamo-projektia (PuuRi), joka on tutkimus- ja kehittämisprojekti. Toteuttajia ovat Työtehoseura, Kouvola Innovation Oy, LUT, LAMK ja Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy. Projektissa kehitetään innovatiivisia puutuotteita. Se saa rahoituksen Euroopan aluekehitysrahastolta ja kestää vuoden 2014 kesäkuun loppuun.

TTS Työtehoseura | PL 5 (Kiljavantie 6), 05201 Rajamäki | asiakaspalvelu@tts.fi This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it. | (09) 2904 1200 | Tietosuojalausunto