Nuorten yhteishaku alkaa helmikuun lopussa ja osa 9-luokkalaisista miettii vielä mihin hakeutuisi opiskelemaan. TTS järjesti perjantaina 1.2 tutustumispäivän Rajamäen toimipisteessä. Paikalla on yli kuusikymmentä koneista kiinnostunutta nuorta sekä heidän opinto-ohjaajiaan. Myös paikallinen kansanedustaja Outi Mäkelä vieraili tapahtumassa.

Tutustumispäivä alkoi aamulla rehtori Terttu Louhikoski-Alasuutarin puheenvuorolla, jossa hän kertoi nuorille TTS:n koulutustarjonnasta. Rehtori korosti TTS:n hyvää yhteistyötä työelämän kanssa mikä on näkynyt myös opiskelijoiden hyvänä työllistymisenä opintojen jälkeen. Myös Outi Mäkelällä oli puheenvuoro, jossa hän totesi, että peruskoulunsa päättäneet nuoret ovat vaikean valinnan edessä. Pitää osata tehdä isoja päätöksiä. Toisaalta nykyään on paljon tarjontaa ja niistä myös kerrotaan enemmän. Outi Mäkelä korosti puheessaan ammatillisen koulutuksen merkitystä, sen hyviä työllisyysnäkymiä sekä sitä, että nykyään ammatillisen koulutusväylän valitsevat nuoret voivat halutessaan jatkaa opintoja samoin kuin lukionkin käyneet.

TTS kouluttaa nuoria maarakennus-, logistiikka- ja metsäaloille. Perjantain tapahtumassa oli esillä opetuskalustoa, koneita ja työnäytöksiä ja vierailijoilla oli mahdollisuus kierrellä piha-alueella ja tutustua haluamaansa alaan. Metsäalalla sekä maarakennusalalla oli mahdollisuus päästä kokeilemaan opetussimulaattorilla miltä ison koneen ajaminen tuntuu.

Hyvinkään Martinkulman koulun opinto-ohjaaja Jouko Mertanen oli tutustumassa TTS:n koulutustarjontaan muutaman aloista kiinnostuneen oppilaansa kanssa. Mukana olivat mm. Roope Jääskeläisen sekä Toni Hiltunen. Pojat olivat innoissaan vierailusta sillä koneet ovat aina kiinnostaneet molempia poikia.” Isällä on maarakennusalan yritys ja koneita olen ajanut pienestä asti. Olen suorittanut myös kaikki TET-jaksoni ajamalla maarakennuskoneita” kertoi Roope Jääskeläinen. Toni Hiltunen, joka on vasta 7-luokalla, kertoi hakevansa parin vuoden päästä maarakennusalalle opiskelemaan ”Olen jo neljänä kesänä ollut isän yrityksessä ajamassa koneita, dumpperi ja kaivinkone ovat minulle tuttuja” kertoi Toni.

Yhteiskunta tarjoaa nykyään myös erilaisia väyliä opiskeluun, mm. oppisopimuksen muodossa. 9- ja 10-luokan päättäneillä nuorilla onkin ensi syksynä mahdollista aloittaa TTS:ssa nuorten tuettu oppisopimuskoulutus maarakennuksen ja logistiikan koulutusaloilla. Tuettu oppisopimus tarjoaa nuorelle enemmän apua ja tukea opintojen eteenpäin viemisessä.

Yhteishaku kevään nuorten ammatilliseen koulutukseen alkaa 25.2.2013. TTS:llä on avoinna kevään yhteishaussa seuraavat koulutukset:
* Logistiikka-alan perustutkinto, tavarakuljetus
* Rakennusalan perustutkinto, maarakennuskoneenkuljettaja
* Metsäalan perustutkinto, metsäenergian tuottaja sekä metsäkoneenkuljettaja

Kuvalinkit:

Rehtori Terttu Louhikoski-Alasuutari (vasemmalla) ja kansanedustaja Outi Mäkelä

Martinkylän koulusta opinto-ohjaa Jouko Mertanen (keskellä), Roope Jääskeläinen (oikealla) ja Toni Hiltunen (vasemmalla)

Maarakennuskonesimulaattori kiinnosti kävijöitä

Logistiikka-alaan tutustuminen kouluttaja Sari Kivelän johdolla

 

TTS Työtehoseura | PL 5 (Kiljavantie 6), 05201 Rajamäki | asiakaspalvelu@tts.fi This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it. | (09) 2904 1200 | Tietosuojalausunto