Työtehoseurassa on käynnistynyt Maatalouskoneiden tutkimussäätiön rahoittama tutkimushanke, jossa selvitetään ruokintalaitteiden ja ruokintaketjujen toimivuutta nykyaikaisilla nautakarjatiloilla. Tavoitteena on koota kokemuspohjaiseen toiminnallisuuteen, käytettävyyteen ja toimintavarmuuteen sekä käytön kustannuksiin perustuvat toimivat ja taloudelliset ruokintalaiteratkaisut muuhun ruokintaketjuun, tuotantotiloihin ja käytettyihin rehuihin nähden. Hankkeen tulokset tulevat auttamaan maatalousyrittäjiä ruokintalaitteiden ja -ketjujen investointien suunnittelussa ja niiden käytössä. Tietoja kootaan kirjallisuudesta, laitevalmistajilta, laitteiden myyntiorganisaatioilta sekä suoraan maidon- ja naudanlihantuottajilta kyselytutkimuksen avulla. Hanke valmistuu vuoden 2012 lopussa.

Ruokintalaitteiden toiminnassa ilmennyt ongelmia
Navettaolosuhteissa elektroniikkaan ja monimutkaisiin laitteistoihin tulee toimintahäiriöitä tai ne vikaantuvat turhan usein. Osa häiriöistä johtuu laitteistojen soveltumattomuudesta kyseiseen tuotantoympäristöön, olosuhteisiin tai rehuihin, osa puutteellisesta tuotesuunnittelusta ja heikoista materiaaleista ja osa käyttö-/asennusvirheistä ja huoltamattomuudesta. Käyttötavoista ja ylläpidosta johtuva kestoiän vaihtelu ja siitä aiheutuva käyttöiän aikainen kustannusvaihtelu voi olla merkittävää.

Viime vuosina on ollut havaittavissa kehitys, jossa uusissa tuotantorakennuksissa käyttöönotettujen ruokintalaitteiden toiminnassa on monesti ollut alusta alkaen ongelmia. Jopa saman valmistajan ruokintalaiteketjun eri osien välillä on ollut ongelmia, joihin maatalousyrittäjät ovat usein joutuneet itse etsimään ratkaisut. Ratkaisujen löytyminen on saattanut kestää pitkään, mikä on häirinnyt normaalia tuotantoa.

Ruokintalaitteiden häiriöt/vikaantumiset voivat pahimmassa tapauksessa merkitä esimerkiksi lypsykarjatiloilla tuntuvia taloudellisia menetyksiä muun muassa eläinten sairastumisina, pakkopoistoina, kuolemina, tuotannon häiriintymisinä ja ylimääräisenä työnä.

Tietoa tarvitaan ruokintalaiteinvestointien suunnitteluun
Nykyaikaisten ja tulevaisuuden maatilojen ruokintalaite/-ketjusuunnittelun pohjaksi tarvitaan nykyistä yksityiskohtaisempaa ja tarkempaa tietoa käytössä olevien laitteiden ja ketjujen toimivuudesta, toiminnallisuudesta ja haasteista erilaisissa tuotantoympäristöissä. Tällä hetkellä navetan rakentamista tai peruskorjausta suunnittelevalla voi olla vaikeaa suunnitella toimiva ketju ruokinnan koneellistamiseen, koska vaihtoehtojen toimivuudesta erilaisissa ympäristöissä ei ole tarpeeksi puolueetonta tietoa. Tiedon puute voi kostautua virheinvestointeina, kun laitteet eivät sovellukaan parhaalla mahdollisella tavalla tilan muuhun ruokintaketjuun, tuotantotiloihin tai tilan käyttämiin rehuihin.

Hankkeen tuloksista hyötyvät erityisesti maatalousyrittäjät, jotka voivat hyödyntää löydettyjä toimivia ja taloudellisia ratkaisuja ruokintalaitteiden ja -ketjujen investointien suunnittelussa sekä ruokintatyön työturvallisuuden ja työnsujuvuuden parantamisessa ja sitä kautta työnsä tuottavuuden edistämisessä. Tuloksia voivat hyödyntää myös neuvojat tilaneuvonnassaan. Lisäksi tuloksia voivat hyödyntää maatalouden rakennussuunnittelijat, jotka suunnittelevat tuotantorakennuksia ja niiden yhteydessä olevia rehukeskuksia. Hankkeen tuloksista voidaan olettaa hyötyvän myös laitevalmistajat tuotekehityksessään.

LISÄTIETOJA

TTS − Työtehoseura
Markku Lätti
Gsm 044 7143 691
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

TTS Työtehoseura | PL 5 (Kiljavantie 6), 05201 Rajamäki | asiakaspalvelu@tts.fi This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it. | (09) 2904 1200 | Tietosuojalausunto