Työtehoseuran mukaan mökkikeittiöstä saa toimivan, kun se suunnitellaan huolellisesti ja omiin tarpeisiin. Toimivassa keittiössä on tilaa työskentelyyn ja paikka kaikelle tarvittavalle. Standardimitoitetuista keittiökalusteista löytyy näppäriä ratkaisuja myös ahtaisiin tiloihin. Avokeittiöön saa avaruutta tuvan puolelta ja jatkettava ruokapöytä venyy työpöytä- ja ruokailutilaksi isommallekin porukalle. Ulkoterassi, kesäkeittiö ja grillipaikka tuovat lisätilaa ruokatalouden hoitoon.

Keittiösuunnittelun perusohjeet pätevät myös mökkikeittiöön. Uudiskohteessa keittiösuunnitelma tehdään ennen lvi-suunnitelmaa, jolloin vesi- ja viemärikalusteiden sijainti eivät rajoita suunnittelua. Remontissa suunnittelu lähtee yleensä olemassa olevasta tilasta ja sen rajoituksista, kuten ikkunoiden ja ovien paikoista, hormeista, lämpöpattereista sekä vesipisteestä, opastaa TTS:n tutkija Tarja Marjomaa. Suunnitteluun kannattaa ottaa mukaan asiantuntija, sillä pienien tilojen suunnittelu on haastavaa.

Mökkikeittiön kalusteratkaisut
Keittiössä säilytettävän tavaran määrä kannattaa minimoida. Standardimitoitetuissa keittiökalusteissa on monia tilankäyttöä tehostavia ratkaisuja, kuten sokkelilaatikot, erilaiset kulmaratkaisut ja 200–300 mm leveät kalusteyksiköt. Komerokaapin voi korvata ulosvedettävällä vetokaapilla eli apteekkikaapilla, josta on olemassa myös työtason alapuolelle asennettavia malleja. Tiettyyn erityistarkoitukseen suunniteltuja pöytäkaappeja ovat esimerkiksi puulaatikko- ja leivinlautakaappi.

Keittiökalusteiden sisäratkaisut vaikuttavat tilankäyttöön ja toimivuuteen. Pöytäkaappien takaosat saadaan tehokäyttöön ulosvedettävillä laatikostoilla. Vetolaatikoissa voi säilyttää kattiloiden lisäksi myös kuiva-aineita, pienkoneita, astioita jne. Laatikoiden erilaiset sisätilaratkaisut pitävät tavarat paikoillaan ja helpottavat järjestyksen pitoa.

Keittiön huonekorkeus hyödynnetään kaapistoilla tai hyllyillä. Jos ikkunan alareuna on matalalla, voi työtasoa madaltaa ja jättää sen alle tilaa esimerkiksi kylmälaukuille, polttopuille tai pyörällisille jäteastioille. Ikkunan eteen sopivat myös pyörillä liikuteltavat kalusteet, joita voi siirtää paikasta toiseen ja käyttää lisätyöpöytänä tai tarjoilun apuna.

Kodinkoneiden ongelmat mökillä
Vettä käyttäviin koneisiin voi tulla häiriöitä, jos vedenpaine on alhainen. Myös tuhoeläimet aiheuttavat joskus ongelmia. Hiiret nakertavat johtoja, muurahaisia pesiytyy helposti elektroniikkapiireihin ja hämähäkinseiteistäkin voi olla haittaa.

Kodinkoneiden elektroniikka on arkaa pölylle, kosteudelle sekä jännite- ja lämpötilavaihteluille. Mikäli mökki on talvet kylmillään, kannattaa jo koneiden valintatilanteessa pohtia niiden kylmänsietokykyä. Vettä käyttäviin koneisiin jää helposti vettä, joka laajenee jäätyessään ja voi rikkoa esimerkiksi poistopumpun. Pyykin- ja astianpesukone tyhjennetään vedestä käyttöohjeiden mukaan ja kytketään pois sähköverkosta. Marjomaan mukaan vedenpehmentimellä varustettuun astianpesukoneeseen jää yleensä vettä tyhjennystoimenpiteistä huolimatta, joten konetta ei suositella jätettäväksi pakkaseen. Kylmälaitetta ei saa koskaan jättää päälle kylmään tilaan.

Kun mökkiä lämmitetään, lämpenee ilma sähkölaitteita nopeammin. Ilmankosteus tiivistyy kylmien laitteiden pinnalle vesipisaroiksi, mikä heikentää laitteiden sähköeristyksiä. Sähkölaitteiden annetaan lämmetä huoneenlämpöisiksi ja kuivua ennen käyttöönottoa.

Materiaalilla on väliä
Keittiökalusteiden kosteudenkestävyys on tärkeä ominaisuus etenkin, jos mökki on kylmillään. Laminaatti kestää hyvin kosteutta sekä kolhuja ja on helppohoitoinen työpöytä- ja kalusteovimateriaali. Laminaatista on saatavana lukuisia eri väri- ja kuosivaihtoehtoja. MDF -levystä valmistetuissa, maalatuissa peiliovissa on myös useita eri malli- ja värivaihtoehtoja, mutta materiaali ei ole kestävyytensä suhteen laminaatin veroista. Luonnonväriset tai kuultokäsitellyt puuovet sopivat monen mökin sisustukseen. Mänty- tai koivuovet ovat kaunis, kestävä ja ekologinen vaihtoehto. Massiivitammi- tai pyökkiovet ovat näyttäviä, mutta melko hintavia.

Varaa tilaa kaasupullolle
Nestekaasua käytetään esimerkiksi lieden, kylmälaitteen ja lämmittimen energianlähteenä. Kaasupullo yhdistetään laitteeseen kaasuletkulla tai kiinteällä putkella, jonka asentaa ammattilainen. Kaasuletkun pituus saa olla enintään 1,2 metriä ja sillä voi liittää kaasupulloon yhden laitteen. Kiinteä putkiasennus tehdään aina, kun kaasua viedään ulkoseinän läpi tai kun pullon etäisyys laitteista on yli 1,2 m. Kaasulaitteet vaativat säännöllistä huoltoa ja esimerkiksi kaasujääkaappia ei ole hyvä sijoittaa yöpymistilaan. Määräysten mukaan nestekaasua saa säilyttää asuinrakennuksessa kerrallaan enintään 25 kg, mutta ei kuitenkaan löylyhuoneessa, kellarissa, ullakolla eikä makuutiloissa. Varapullon paras paikka on lukollinen ja hyvin tuulettuva pihavarasto.

Kaasupulloa säilytetään ja käytetään pystyssä. Mökin pienissä tiloissa kaasupullo suositellaan sijoitettavaksi rakennuksen ulkopuolelle. Pullon pintalämpötila ei saa nousta yli 40 asteen, joten sen etäisyyden kaasu- ja sähköliedestä, lämpöpatterista tai muista lämpenevistä pinnoista on oltava vähintään 0,2 metriä. Puulieteen tai vastaavaan tulisijaan turvaväliä vaaditaan vähintään metri. - Mikäli välissä on palamaton säteilysuojus, riittää etäisyydeksi 0,5 metriä, kertoo Tarja Marjomaa Työtehoseurasta.

Toimiva palovaroitin on pakollinen kaikissa kesämökeissä. Jos mökillä on tulisija, kannattaa hankkia yhdistetty savu-/häkävaroitin. Sammutuspeite lisää turvallisuutta. Sen paras paikka on käden ulottuvilla.

Suunnittelijan muistilista:

-          Valitse kodinkoneet ennen keittiökalusteita. Ota huomioon mökkikeittiöön sopivat kapeat tai matalat vaihtoehdot ja yhdistelmälaitteet.

-          Sijoita liesi ja vesipiste samalle seinustalle. Varaa yhtenäistä työtasoa vähintään 60 cm. Kalusteesta ulosvedettävät työskentelytasot ovat hyvää laskutilaa.

-          Älä sijoita kylmälaitetta ja lämmönlähdettä vierekkäin.

-          Varaa kodinkoneiden ja keittiökalusteiden ovien avautumispuolelle laskutilaa ja mieti aukeamissuunnat työnkulun ja kulkureittien kannalta.
            Varaa riittävästi   kulkutilaa.

-          Seinän viereen sijoitetun kodinkoneen sivulla tarvitaan tilaa niin, että sen ovi avautuu yli 90°.
            Ota huomioon esimerkiksi lämpöpatterin tai verholaudan tilantarve, jos kaluste rajoittuu ulkoseinään.

-          Kulmaratkaisussa kannattaa miettiä, etteivät kulmittain olevat kalusteet ja laitteet hankaloita toistensa toimintaa.

-          Sijoita painavat tavarat ja kodinkoneet sopivalle käyttökorkeudelle.

-          Valaise työpisteet hyvin.

-          Sijoita liedelliseen saarekkeeseen vesipiste.

-          Kalusteiden säädettävät sokkelijalat ja irrotettavat sokkelilaudat helpottavat lattian puhdistusta ja kuivausta kalusteiden alta.

 

LISÄTIETOJA

TTS – TYÖTEHOSEURA
Tarja Marjomaa, tutkija
Puh. 044 7143 698
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
TTS Työtehoseura | PL 5 (Kiljavantie 6), 05201 Rajamäki | asiakaspalvelu@tts.fi This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it. | (09) 2904 1200 | Tietosuojalausunto